
Waltherin pienoispistooli P-22Q ampumavalmiina. Piipun päässä oleva lisäpaino, tuttavallisesti mötikkä, erottuu elvästi.
Olen ampunut itse sekä ammuttanut nyt kaksi kautta Waltherin P-22Q pistooleilla. Kyseessä on Waltherin lippulaiva PPQ 9mm pistoolin, joka on nykyään Suomen poliisilla palvelusaseena, pikkuveli .22 long rifle kaliberissä. Aseet toimitti Seinäjoen EF-security.
Parasta mahdollista siirtovaikutusta aseesta toiseen ei saa, koskapa isoveljeltä puuttuu luistivarmistin. Lippaanvapautus toimii kuitenkin samalla tavalla. Kuitenkin jotenkin samanlainen ajatus ja muotoilu aseissa on, joten ainakin lihasmuistiin ja käden asentoihin saa mukavasti vahvistusta aseesta toiseen siirtyillessä.
Ase on polymeerirunkoinen ja teräsluistinen selkeästi 2000-luvun ase. Kahvaan tulee pakkauksessa mukana kolmet vaihtopalat, joten asetta saa muokattua helpohkosti isompaan- ja pienenpään kouransilmään sopivaksi. Aseen ongelmat eivät johdu Waltherista, ne johtuvat Suomen aselaista. Koska ase on nelituumaisella piipulla taskuase kokoa, on piippua pidennetty 5″aan ja piipun suojaksi on laitettu alumiinimötikkä, joka on kiinni piipussa, siis pyöreässä kappaleessa, ilman koneistuksia, pelkästään kahdella kuusiokoloruuvilla kiristettynä.
Nämä tapaavat ajankanssa löystyä. Locktite ei ole vastaus, koska aseen huoltopurkua varten mötikkä pitää saada irti, että luisti saadaan tulemaan purussa normaalisti eteen. Kun asetta taas kootaan, saa katsoa toisenkin kerran että palat ovat suorassa toisiinsa nähden ennenkuin alkaa etupainoa takaisin piippuun kirimään. Jyvä on kiinni tässä samassa mötikässä, siis kun aseen pakkauksesta avaa, mutta etutähtäin voidaan siirtää luistiin, joka poistaa löystymisen ja kääntyilyn ongelmaa. Kuten kuvasta voi huomata, on mahdollista siirtää varsinaiseen luistiin tähtäinvälin kustannuksella.
Tästä ongelmasta huolimatta ase on aivan riittävän tarkka pienoispistooliksi ja oikein hyvä ammunnan harjoitteluun aivan “kouluammuntaa” tai toiminnallisempaa disipliiniä ajatellen. IDPA/SRA/Practical harjoitusaseena käyttökelpoisuutta rajoittaa sangen vaatimaton lipaskapasiteetti, 10, mutta muutoin ase hyvin käyttökelpoinen näissäkin harjoitteissa.
Hieman erilaista aseessa on lippaan poisto: Lipas tippuu, kun liipasinkaaren alaosaa kiskotaan alaspäin. Toinen erikoisuus, mielestäni suunnittelijan aivopieru, on se että asetta ei voida laukaista ilman lipasta. Tämä tekee asetta tyhjennettäessä ja tarkastettaessa huonon tavan. Normaalisti juttuhan toimii lipas irti, liikkuvat taa, tähdätty laukaus tauluille. Waltherin suunnittelijan ajatus on taas on liikkuvat taakse, sitten vapautetaan luisti eteen, tyhjä laukaus, lipas irti. Tämä purkutapa altistaa minusta turhille vahingonlaukauksille, ja se onkin ainoa asia mistä en tässä aseessa pidä.
Mainittakoon vielä erikseen, että aseessa on lukittava runko: Aseen mukana tulee pieni pääskynpysrtöavain, jolla ase voidaan lukita niin että ase ei laukea, vaikka patruuna olisi pesässä ja ase olisi muuten varmistamaton. Varmistin on normaali Waltherin, tai saksalaiseen tapaan, varmistin luistissa. Ampumaasento merkityy kirjaimella F(ire tai Feuer) ja S(afe tai Sichert) suosikki germaanikielestä riippuen.
Ase toimii hyvin halvilla patruunoilla eikä ole turhantarkka vahojen ja laukausmäärän kanssa. Puhdistukseksi on riittänyt kerran kuukaudessa-kahdessa tehtävä putsaus, kun aseella ammutaan noin 250ls kesän aikana.
Tuomioksi voin sanoa, että Walher P-22Q on hintansa väärti ase. Ase sopii oikein hyvin sekä normaaliin, että toiminnallisen aseenkäsittelyn harjoitteluun. Voin suositella lämpimästi kotiasekaapin täytteeksi ja halvemmaksi vaihtoehdoksi rataharjoitteluun.