Kävimme viime viikolla vaimoveitikan kanssa katsomassa Dunkirk- elokuvan. Vaimoni on #noncombatantLovedone joten häntä eivät sotaleffat hirveästi kiinnosta. Niinpä hän torkahtikin elokuvan aikana, joten jos aihe ei kiinnosta, niin elokuva on kohtuu tylsä. Ei elokuva minustakaan mikään maailman paras ollut. Samaa tasoa ehkä Tali-Ihantalan kanssa.

Hienoja elementtejä elokuvassa kyllä on. Spitfiren Merlin moottorin jyrinää, ja ilmataisteluita. Tavallisten ihmisten taistelua selvitä rannalta laivoihin, Upseereiden yrityksiä pitää koko kakka kasassa, ja muutamaa laivanupotuskohtausta. Se että aikajaksot hyppelivät veneestä Spitfireen ilmassa ja edelleen Dunkirkin rantaan, oli pakon sanelema juttu, eiväthän ne olisi muutoin ehtineet samaan aikaan samaan paikkaan. Aikajanat yhtyvät elokuvan lopussa.

En ole 1940-45 brittivarusteiden spesialisti, mutta varusteet ja vaatteet näyttivät oikeilta, ja en huomannut aikakauteen kuulumatonta aseistusta joukoilla. Leffa on ainakin Ranskassa herättänyt jonkinmoista “olimmehan siellä mekin, ja pelastimme teidän armeijan” henkeä. Samoin aika hassua minusta oli se että saksalaiset eivät piirittäneet joukkoja rantaan vaan “viholliset” En muista että saksaa olisi mainittu vihollisena kertaakaan koko leffan aikana, ja saksalaisista koneista oli siivottu “pahat hakaristit” pyrstöstä pois, Balkencrutzit sentään olivat tallella. (Lisää voi katsella TÄÄLTÄ).

Eli Tuomio: Historiallisesti muka ja visuaalisesti mahtava leffa. Kyllä sen ainakin kerran katsoo.