Heikki Hiilamon kolumni: Hävittäjiä ostellaan, mutta valvooko jättihankinnan kuluja kukaan?

Hollantilainen ja belgialainen tutkijajulkaisivat toukokuussa artikkelin(siirryt toiseen palveluun), joka käsitteli päätöksentekoa hävittäjätilauksista. Belgian hallitus päätti kaksi vuotta sitten järjestää avoimen tarjouskilpailun F-16-hävittäjien korvaamisesta. Viime vuoden maaliskuussa maan oppositio paljasti sähköposteja, jotka osoittivat sotavoimien salanneen tietoja siitä, miten F-16-hävittäjien elinikää voitaisiin pidentää. Sähköposteista kävi myös ilmi, että johtavat sotilaat halusivat ostaa F-35-hävittäjän tarjouskilpailusta huolimatta, mikä romutti käsityksen avoimesta ja puolueettomasta prosessista.

Tämä Belgian tapaus on muutenkin aika jännä: sekä SAAB että Boeing vetäytyivät kilpailusta pois. Boeing, koska ei kokenut kohtelua tasa-arvoiseksi, ja SAAB koska tarjoukseen kuului paljon muutakin muunmuassa että koneen kriisiajan huoltovarmuus piti hoitaa toisin, kuin Ruotsi halusia asian hoidella.

Artikkeli on erittäin kiinnostava Suomen käynnissä olevan hävittäjähankinnan näkökulmasta. Rinteen hallitus päättää vuoden 2021 loppuun mennessä 7-10 miljardin euron hävittäjistä, joiden on tarkoitus korvata 64 Hornet-hävittäjää. Hankkeen nimenä on HX.(siirryt toiseen palveluun) Ensimmäinen kirjain tulee korvattavasta koneesta (Hornet = H). Kirjainta X käytetään yleisesti seuraajaehdokkaan tunnuksena.

Hollantilaisten ja belgialaisten tutkijoiden artikkelin mukaan sotilaat voivat käyttää hävittäjähankinnoissa väärin asemaansa asiantuntijoina edistääkseen omia etujaan veronmaksajien kustannuksella. Riskiä lisää se, että hankinnoissa käytetään paljon teknisiä tietoja ja se, että näitä tietoja salataan.

Suomessa taas KAIKKI tarjouksen tehneet ovat loppuun asti mukana. Heidän täytyy antaa omat ratkaisunsa seitsemään skenaarioon, jossa HX koneitä käytetään. Ilmavoimien asiantuntijat katsovat sitten mitenkä onnistuneesti HX ehdokkaat tonttinsa hoitaisivat. Esimerkkinä vaikkapa että Boeing tarjoaa pakettia jossa on mukana elektronisen sodankäynnin koneita, ja SAABilla on mukana mini AWACS lentokoneita.

Poliittisten päättäjien on otettava huomioon aseiden hinta, koska he ovat vastuussa siitä, miten veronmaksajien rahoja kohdennetaan erilaisiin tarpeisiin.

Kyseessä on klassinen päämies-agentti-ongelma, jossa informaatio on epätäydellistä eivätkä päämiehen ja agentin intressit täysin kohtaa. Tällä tarkoitetaan tilannetta, jossa joku taho eli päämies valtuuttaa toisen tahon eli agentin toimimaan puolestaan. Näissä tilanteissa agenteilla on yleensä enemmän tietoa kuin päämiehillä – ja usein myös omia mieltymyksiään.

Sotilaille tärkeintä on uusien aseiden määrä, tehokkuus ja luotettavuus sekä mahdollisesti myös sotilaallinen yhteistyö ja syntyneiden kumppanuuksien ylläpito sekä mahdollisuus osallistua kiinnostaviin operaatioihin. Poliittisten päättäjien on otettava huomioon aseiden hinta, koska he ovat vastuussa siitä, miten veronmaksajien rahoja kohdennetaan erilaisiin tarpeisiin.

Suomen hävittäjähankinnan lähtökohta on kiistanalainen. Hankkeen koko on mitoitettu Hornet-hankinnan mukaan. Hornetit hankittiin suuren epävarmuuden keskellä, kun Neuvostoliitto oli romahtamassa ja Baltian maat itsenäistyivät. Venäjän tilanne aiheuttaa edelleen huolta, mutta turvallisuusympäristömme ja myös sen tulevaisuuskuva ovat paljon vakaampia kuin 1990-luvun alussa. Onko hävittäjiin tässä tilanteessa tarpeellista käyttää esitettyjä miljardeja?

Ei, veli Hiilamo on tässä kohtaa täysin väärässä: Venäjä on aloittanut “suuren pelin” Baltian maiden ja Itämeren herruudesta, ja Suomen (ja Ruotsin) on, halusimme tai emme, pakko valmistautua paikalliseen sotaan, jossa Venäjä hyökkään Baltian maihin, romuttaakseen NATOn 5:en artiklan antamat turvatakuut. Tällaisessa tilanteessa Suomi ja Ruotsi joutuvat väistämättä mukaan sotatoimiin jollakin tasolla. Vähintään vartiomaan omaa ilmatilaansa äärimmäisen aggressiivisesti. Todennäköisesti myös taisteluihin Gotlannin ja Ahvenanmaan hallinnasta.

Olennainen kysymys on se, miten puolueettomasti sotilaat ovat valmistelleet hävittäjähankintaa. Onko hankinnassa otettu huomioon vaihtoehtoiset ja edullisemmat tavat hoitaa Hornet-hävittäjien tehtäviä? Entä kuinka kriittisesti hävittäjien tarpeellisuutta on arvioitu turvallisuuspolitiikan ja sotateknologian muutoksen näkökulmasta?

Yhdysvaltain merijalkaväki päätyi pidentämään Hornetiensa käyttöaikaa ainakin vuoteen 2031. Pitäisikö Suomen nyt pyytää Hornetien valmistajalta tarjousta joko kaikkien tai osan taisteluhävittäjien elinkaaren pidentämisestä? Pohtivatko hanketta valmistelleet sotilaat lainkaan käytettyjen hävittäjien ostamista? Viime vuosina käytettyjä hävittäjiä ovat ostaneet muun muassa Kanada, Romania ja Bulgaria.

Se että USMC on päättänyt jatkaa omien klassisten Hornettiensa käyttöikää vuoteen 2031 on täysin epäoleellista: se pidentäisi Suomen Hornet kaluston käyttöikää noin viidellä vuodella, jolloin aloitettaisiin HX ohjelma uudestaan. Kanada taas osti KÄYTETTYJÄ Australialais Hornetteja voidakseen järjestää kunnollisen tarjouskilpailun uudesta koneesta (Trudeaun hallitus perui jo sovitut F-35 kaupat). Romania ja Bulgaria taas joutuvat uusimaan vanhan itäkalustonsa NATO standardiin. Edelleen Bulgrian “käytetyt F-16 hävittäjät” eivät ole käytettyjä vaan uusia hävittäjiä F-16 C/D Block 70/72). Käytettyjen hävittäjien ostoa tutkittiin, mutta uudet koneet havaittiin parhaaksi tavaksi. Romania taas yrittää ostaa halvalla aikaa päästäkseen myöhemmin kiinni 5. sukupolven hävittäjään.

Suomessa suurena huolena on se, että sotilaat suosivat jo valmiiksi Yhdysvaltojen ilmavoimien ja monien Nato-maiden valitsemaa F-35:tä ja että sen kustannuksista annetaan liian ruusuinen kuva. Belgia, Hollanti, Kanada, Norja ja Tanska ovat hiljattain päätyneet tilaamaan F-35-hävittäjiä.

Tanskan valtiontalouden tarkastusvirasto tutki hävittäjähankinnan. Se totesi toissa vuonna, että maan puolustusministeriö oli perustellut riittävästi 27:n F-35 hävittäjän tarpeen, mutta antanut puutteellisen kuvan (siirryt toiseen palveluun)hävittäjien kokonaiskustannuksista. Samoja huolia tuli esille Kanadan hankinnassa.(siirryt toiseen palveluun)

Miksi Suomi ei pyytänyt tarjouksia Sveitsin tavoin kiinteään hintaan?

Suomessa riskiä kustannusten paisumisesta lisää se, että hankinnalle on annettu väljä, 7–10 miljardin euron raami. Samaan aikaan hävittäjiä hankkiva Sveitsi on päättänyt, että hankintaan käytetään korkeintaan 6,1 miljardia Sveitsin frangia eli noin 6,5 miljardia euroa. Hornetien kustannukset nousivat aikanaan paljon korkeammiksi kuin niistä päättäneet poliitikot tiesivät. Miksi Suomi ei pyytänyt tarjouksia Sveitsin tavoin kiinteään hintaan?

Koska Suomi haluaa ostaa suorituskyvyn tehdä X, jolloin tarvitaan hävittäjiä määrä Y, Sveitsi ostaa Y-määrän hävittäjäkoneita, joilla tehdään Xstä mitä pystytään.

Hankinnan kustannusriskiä lisää edelleen se, että Rinteen hallitusohjelman mukaan hallitus ei ota huomioon hävittäjähankinnan kustannuksia tarkastellessaan julkisen talouden kestävyyttä. Vaikka hankintaan menisikin enemmän rahaa kuin oli aiottu, hallitus voisi muutoin esittää onnistuneensa valtion tulojen ja menojen tasapainottamisessa.

Puolustusministeriö olisi voinut helposti torjua kriittiset kysymykset hävittäjähankinnasta puolueettomalla ja avoimemmalla valmistelulla. HX-hanke perustuu pitkälti vuonna 2015 valmistuneeseen esiselvitykseen Hornet-hävittäjien korvaamisesta. Työskentelyyn ei osallistunut ainuttakaan puolustushallinnon ulkopuolista henkilöä. Tämä on hämmästyttävää ottaen huomioon esimerkiksi valtiovarainministeriön osaamisen ja kiinnostuksen valtion menojen tehokkaasta käytöstä.

Olen Hiilamon kanssa tässä samaa mieltä: Ainakin HX skenaarioiden pitäisi olla julkisia, että kiinnostuneet ihmiset voisivat arvioida kriittisesti konevalmistajien tarjouksia.

Hävittäjähankinta herättää ymmärrettävästi voimakkaita tunteita. Jotkut ovat valmiita käyttämään niihin rahaa määrättömästi. Esimerkiksi entinen puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) ehdotti sadan hävittäjän hankkimista. Toiset eivät haluaisi lainkaan hävittäjiä. Useimmat tunnustavat hävittäjien tarpeen, mutta haluavat varmistua hankinnan tarkoituksenmukaisuudesta.

Hävittäjähankkeen valmisteluun pitäisi pikaisesti saada näkökulmia – erityisesti kustannuslaskennan osaamista – puolustushallinnon ulkopuolelta.

Heikki Hiilamo

Kirjoittaja toimii Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professorina. Aikaisemmin hän on työskennellyt mm. toimittajana Yleisradiossa 1994–1997.