On täysin absurdia, että yli 500 miljoonan asukkaan, rikkaitten ja kehittyneiden valtioiden Eurooppa vaatii 300 miljoonan yhdysvaltalaisen veronmaksajan takaavan turvallisuutensa – maata ja kansaa, jolla on omat massiiviset velkansa ja ajaa kuitenkin myös Euroopan etu Tyynenmeren kriisinsä – noin 100–140 miljoonan asukkaan venäläistä talouskääpiötä vastaan. Eurooppalainen laiskuus ja turvallisuuspoliittinen vapaamatkustaminen ovat tulleet päätepisteeseensä. Vihdoinkin.

Washingtonissa linjataan asiat nykyään ilman diplomaattista jargonia. Pentagonin ja poliittisesta linjasta vastaavan alivaltiosihteeri Elbridge Colbyn virallisesti käynnistämä Europe Force Posture Review ja ministeri Pete Hegsethin ajama “NATO 3.0” -konsepti laittavat eurooppalaisille luun kurkkuun.

Tässä on analyysi siitä, mitä Pentagonin kirjelmät ja linjaukset pitävät sisällään, mitkä maat ovat putoamassa kyydistä ja miksi Euroopan suorituskykyjen rakentaminen on yhtä tuskaa.

1. Mitä Pentagonin kirjelmä ja “NATO 3.0” vaativat?

Pentagonin viesti NATO-liittolaisille on kiertelemätön: Yhdysvaltain joukkojen ja suorituskykyjen läsnäolo Euroopassa supistuu nopeasti ja peruuttamattomasti (“fast and irreversibly”). Euroopan on otettava päävastuu omasta tavanomaisesta puolustuksestaan.

Kirjelmä ja NATO 3.0 -linjaus sitovat Yhdysvaltain panostuksen koviin ehtoihin:

• Suorituskykyjen poisveto: USEUCOM leikkaa Eurooppaan sijoitettua hävittäjäkalustoaan ja ilmapuolustustaan jopa 30 prosentilla. Lisäksi strategisia “mahdollistajia” – kuten ilmatankkaus- ja C4ISR-tiedustelukapasiteettia – vedetään pois ja siirretään Indo-Tyynenmeren alueelle. Kuten on pakko.
• Joukkokokoelman pienentäminen: Bidenin kaudella Eurooppaan pysyvästi ja rotaatiolla tuodut lisäjoukot vedetään pois. Yhdysvaltain joukkovahvuus pudotetaan alle 60 000 sotilaaseen. Koska “ensimäisen saaristolinjan” puolustus sitä vaatii Kiinaa vastaan.
• Kovan suorituskyvyn vaatimus (3.5% + 1.5% -malli): Naton Haagissa sovitun BKT-vaatimuksen pohjalta Yhdysvallat vaatii jäsenmaita osoittamaan vähintään 3,5 % BKT:sta suoraan suorituskykyihin ja kovaan sotilaalliseen puolustukseen, ja lisäksi 1,5 % huoltovarmuuteen, kriisinkestävyyteen ja infran suojaamiseen.
• Ei sovittelua ei-sotilaallisissa teemoissa: Kaikki “sosiaalinen ja vihreä” puuhastelu riisutaan NATO-agendalta. NATO palautetaan kylmän sodan aikaiseksi puhtaaksi sotilasliitoksi. Näillä ei ole mitään tekoa turvallisuuden kanssa.

2. Mitkä NATO-maat eivät pysy mukana?

Pohjoismaat (Suomi, Ruotsi, Norja), Baltian maat ja Puola ymmärtävät tilanteen kovuuden ja ylittävät kirkkaasti vaatimukset. Mutta Länsi- ja Etelä-Euroopassa asiat ovat toisin. Myönnettäköön, että mainitut maat painiskelevat tällähetkellä massiivisten sisäisten turvallisuuden onglemien kanssa, ja saattavat joutua sitomaan kykyään enemmän sisäisen turvallisuuden hallitsemiseen. Vaarana kaikissa on “Kevytsisällissota”, josta olen joa aika usein kirjoittanut.

Kriittisessä vaarassa pudota NATO 3.0 -kyydistä:

• Espanja: Sanoutui jo Haagissa irti yleisistä BKT-tavoitteista erillisluvalla. Espanjan puolustusbudjetti laahaa ja poliittinen halu kovan sotilaallisen suorituskyvyn rakentamiseen on olematon. Halu turvata Ceutaa kai kuitenkin on.
• Italia: Valtava valtionvelka ja hidas talouskasvu tekevät 3,5 prosentin BKT-tavoitteen saavuttamisesta kovaan puolustukseen lähes mahdotonta ilman rajuja leikkauksia sosiaalimenoihin.
• Belgia ja Kanadan kaltaiset “vapaamatkustajat”: BKT-osuudet ovat historiallisesti olleet häpeällisen alhaalla. Vaikka paperilla lupaillaan lisäyksiä vuoteen 2035 mennessä, suorituskykyjen todellinen rakentaminen on vuosikymmenen päässä. On kyseenalaista, pystyykö Kanada korvaamaan puutteita mitenkään, jos Alberta, koko kanadan rahamsassi, päättä erota koko pumpusta ja lopettaa massiivisten tukiasiten maksamisen muille osavaltioille.
• Saksa ja Iso-Britannia (rajatapaukset): Saksa on nostanut budjettiaan, mutta kärsii kroonisesta materiaalihankintojen byrokratiasta ja henkilöstöpulasta. Britannia taas kärsii vakavasta julkisen talouden kriisistä ja yrittää saavuttaa tavoitteita kikkalemalla määritelmillä (kuten laskemalla siviilitiedustelua mukaan puolustusmenoihin). Se kevytsisällissota…

Länsi-Euroopan valtioilla ei ole kykyä eikä poliittista selkärankaa leikata paisuneista hyvinvointivaltion rakenteista rahoittaakseen tykistöä, ohjuksia ja valmiusyhtymiä.

3. Paljonko suorituskykyä on nyt valmiina ja kuinka nopeasti loput pystytään rakentamaan?

Nykyhetken tilanne on eurooppalaisille karu. Toki valopilkkuna on meillä Ruotsin SAAB, joka tuottaa Euroopalle tuiki tarpeellista Ilmavalvonta ja ilmasodanjohtokykyä.

Mitä Euroopalla on heti valmiina?

• Raskas maavoimasuorituskyky: Suomi, Puola ja Baltian maissa olevat suorituskyvyt muodostavat lähes ainoan todellisen, korkean valmiuden maavoimasuorituskyvyn, jolla on riittävästi epäsuoraa tulta, pst-aseistusta ja reserviä.
• Ilmavoimat: Eurooppalaisilla NATO-mailla on paperilla satoja moderneja hävittäjiä (F-35, Typhoon, Rafale), mutta niiden ammustäydennykset ja integraatio ovat heikolla tolalla. Syvään iskuun kykeneviä täsmäaseita riittää vain muutaman päivän korkean intensiteetin sotimiseen.
• Merivoimat: Britannia ja Ranska kykenevät pinnanalaisen ja pinnansuuntaisen uhan torjuntaan, mutta materiaalivarmuus ja alusmäärät ovat historiallisessa aallonpohjassa.

Paljonko puuttuu ja millä aikataululla?

Suurimmat aukot, jotka Yhdysvallat jättää jälkeensä, ovat C4ISR (tiedustelu, valvonta, johtaminen), ilmatankkaus, kaukovaikutteinen ilmapuolustus ja raskas strateginen ilmakuljetus.

• Kriittisten mahdollistajien (Enablers) korvaaminen: 10–15 vuotta. Euroopalla ei ole omaa satelliittitiedustelu- ja AEW&C-kapasiteettia samassa mittakaavassa kuin Yhdysvalloilla. Oman strategisen ilmatankkaus- ja tiedustelulaivueen luominen ja integrointi vie vähintään vuosikymmenen.
• Ampumatarvike- ja materiaalituotanto: 5–8 vuotta. Vaikka ampumatarvikkeiden valmistusta on lisätty, Euroopan sotateollisuus kykenee vastaamaan korkean intensiteetin kulutussotaan aikaisintaan vuosikymmenen taitteessa.
• Henkilöstö ja joukkorakenne: 10+ vuotta. Ammattiarmeijoihin nojaavat Länsi-Euroopan maat ovat kriisissä värväyksen kanssa. Ilman asevelvollisuuden palauttamista ja reservien luomista Saksa, Iso-Britannia tai Ranska eivät kykene muodostamaan kestäviä kenttäarmeijoita.

Lopputulema

Pentagonin kirjelmä ei ollut pyyntö, se oli uhkavaatimus. Euroopalla on valmiina laadukasta terävää kärkeä – erityisesti täällä Pohjolassa ja itäisellä sivustalla – mutta strategiset keuhkot ja hermostojärjestelmä (tiedustelu, logistiikka, ilmatankkaus, ammustuotanto) ovat olleet täysin yhdysvaltalaisten varassa.

Eurooppa pystyy kuromaan tämän kuilun umpeen aikaisintaan 2030-luvun puolivälissä – ja sekin edellyttää, että Länsi-Euroopan maissa lopetetaan unelmointi ja ryhdytään tekemään raakoja arvovalintoja puolustusbudjettien hyväksi.

Käy Ukrainassa miten vain, on se antanut Euroopalle strategisen hengähdytauon vaadittujen kykyjen rakentamiseen.