Epämuodikkaita ajatuksia

Rhodesian Sota, yhden siirtomaa-ajan loppu ja uuden alku.

Rhodesian sota kuuluu osana laajempaan supervaltojen kylmään sotaan Afrikassa 1950-70 luvuilla. Vaikka Euroopalaisessa lehdistössä Rhodesian sotaa pidettiin vain rasistisena yrityksenä estää aikojen vyörymistä eteenpäin, on totuus asiasta paljon monimutkaisempi. Tavallisille ”rhodeille” asia oli tärkeysjärjestyksessä kolmas tai neljäs, turvallisuuden ja kommunismisn vastustamisen jälkeen.

Hallittu vallansiirto oli tärkeä kaikille Rhodesian eurooppalaisille, jotka olivat saaneet seurata Mau Mau kapinaa Keniassa ja Belgian Kongon tapahtumia maan itsenäistymisen jälkeen; he eivät missään tapauksessa halunneet vallan hallitsematonta siirtoa enemmistölle, jolloin Afrikan rikkaimpiin kuuluva maa olisi syöksynyt kaaokseen ja sisällissottaan. Rhodesian hallitus näki taistelun pitkälti valkoisten vähemmistön kaikkien rhodesialaisten puolesta käymänä taisteluna.

Rhodesia, nykyiseltä nimeltään Zimbabwe, oli noin viisikulmion muotoinen maa, halkaisijaltaan noin 700km. Maalla ei ole omia satamia, vaan se oli riippuvainen Mosambikin ja Etelä-Afrikan satamista. Maan keskiosa on miellyttävää, melko viileää ylänköä, jonka molemmin puolin on alavampaa, kuumempaa savannia. Maassa asui noin 100 000 valkoista ja noin 5 miljoonaa mustaa.

Tärkeimmät vientituotteet olivat maataloustuotteet, tärkeimpänä tupakka. Sotatoimialueena maa oli hankala, metsäsavannia ja osittain kuivaa aroa. Alueen eläimistö on vaarallista, ja monet molempien  puolien taistelijat menettivät henkensä villieläinten hyökkäyksissä. Vaikkakin Rhodesian turvallisuusjoukot muistetaan parista kokonaan valkoisesta ammattilaisrykmentistä, on hyvä muistaa, että turvallisuusjoukkojen vahvuudesta oli noin 75% mustia.

Itsenäisyys on palkkio Britannialle tehdyistä palveluksista

Rhodesia oli kruununsiirtomaana varsin nuori. Se syntyi 1890-luvulla kun Cecil Rhodesin johtamat siirtolaiset lähtivät liikkeelle Etelä-Afrikasta kohti pohjoista. Valkoisten siirtolaisuus alueelle johti nopeasti konflikteihin afrikkalaisten kassa ja siitä edelleen kahakointiin ja laajempiin operaatioihin, joissa valkoisten ylivalta alueella vakiinnutettiin. Paras maanviljelymaa ja muut taloudelliset resurssit saatiin valkoisten hallintaan. Valloitusta helpotti alueella olemassa ollut etninen konflikti shonien ja ndebeleiden välillä. Valkoiset pystyivät luomaan vakaan tilanteen alueelle noin viideksikymmeneksi vuodeksi, mutta mustien itsenäistymisliikehdintää alkoi esiintyä toisen maailmansodan jälkeen.

Rhodesia teki aina enemmän kuin osuutensa tukiessaan emämaan eri puolilla imperiumia käytäviin sotiin. Toiseen maailmansotaan osallistui rhodesialaisia miesmäärään suhteutettuna eniten koko imperiumista, 15%. Rhodesian pitkäaikainen pääministeri Ian Smith (1919-2007) palveli RAFssä toisen maailmansodan aikana, ja auttoi 1944 alas ampumisensa jälkeen noin 5 kuukautta italiassa sissejä, ennekuin pääsi takaisin liittoutuneiden yhteyteen.

Malaijin operaatioon 1948-60 Osallistui Rhodesian SAS C-laivue, joka oli ensimmäinen Britannian alusmaassa perustettu SAS yksikkö. SAS palveli Malaijilla 1951-53. Rhodesian African Rifles rykmentti taisteli samoin Malaijilla vuodesta 1956 vuoteen 1958. RAR oli  alkuasukas rykmentti, jonka miehistö ja aliupseerit olivat mustia. Erikoisuutena RAR yksiköissä oli platoon sergeant, yleensä varttuneempi aliupseeri, joka hoiteli tarvittaessa tulkkausta valkoisten upseerien ja kiehistön välillä. Järjestelmä oli kuulemma toimiva. Yhteensä rhodesialaisia palveli Malaijilla satoja, suhteellisin pienin menetyksin.

Rhodesiassa miesten asevelvollisuus alkoi vuonna 1926, kun siirtokunnan vakinaiset joukot lakkautettiin, ja jäljelle jäi esikunta ja koulutusorganisaatio. Asevelvollisuudella oli Rhodesiassa siis pitkät perinteet kuusikymmentäluvulla. Lisäksi Rhodesian Security Forcesiin kuului myös hyvin ammattimaiset ilmavoimat.

Britannian pääministeri McMillan piti ”muutoksen tuulet” puheensa Etelä-Afrikan parlamentissa 1960, aiheutti se voimakasta spekulointi tulevasta Britannian kolonioissa eteläisessä Afrikassa. Kongon tapahtumat saivat monet rhodesialaiset, niin valkoiset kuin mustatkin, pelkäämään hallitsematonta vallansiirtoa enemmistölle. Rhodesialaiset uskoivat saavansa itsenäisyyden ilman vallansiirtoa, palkkiona suurista palveluksia emämaalle, mutta Britannian hallitus piti kiinni periaatteesta olla antamatta itsenäisyyttä ennen enemmistövaltaan siirtymistä.

Rhodesialaiset näkivät tämän takia Lontoon pettäneen lupauksensa heille. Tavallisen ”rhodien” kannalta kehitys ei ollut houkuttelevaa, ja niin valtaan pääsi Ian Smithin ”Rhodesian front”-puolue, joka vastusti nopeaa vallansiirtoa enemmistölle. Neuvottelut kompromissista brittien kanssa eivät onnistuneet ja Smithin hallitus antoi yksipuolisen itsenäisyysjulistuksen marraskuun 11. päivänä 1965. Päivä oli valittu siksi, että se on kansanyhteisömaissa kaatuneiden muistopäivä, ja rhodesialaiset halusivat näin muistuttaa kansainyhteisön sodissa vuotaneesta rhodesialaisesta verestä. Brittien vastatoimet jäivät sanalliselle tasolle.

Puskasodan alkutilanne

Rhodesian yksipuolinen itsenäisyysjulistus oli Rhodesian puskasodan  käynnistävä tapahtuma. Sen jälkeen mustille itsenäisyysmiehille oli selvää,että nopeaa muutosta ei ollut tapahtumassa. Kuusikymmentäluvun alkupuolella Rhodesiaan perustettiin kaksikin kommunistista puoluetta, Neuvostoliiton ohjauksessa kulkeva ZAPU ja Kiinan Kansatasavallan tukema ZANU.

ZAPUn sotilaallinen siipi ZIPRA toimi pääasiassa Sambiasta maan pohjoisosissa, ja yritti saada aikaan niin paljon levottomuuksia, että entisen siirtomaanvallan olisi pakko tarttua toimeen ja ottaa Rhodesia uudestaan haltuunsa. ZANU puolestaan toimi idästä, Mozanbikistä tiiviissä yhteistyössä FRELIMOn kanssa Rhodesian itäosissa. FRELIMO oli aloittanut oman sissisotansa silloisessa Portugalin siirtomaassa vuonna 1962, ja onnistui pikkuhiljaa vakiinnuttamaan asemansa pohjoisesta alkaen. Tämä huononsi koko ajan turvallisuusjoukkojen mahdollisuuksia pitää tilanne hallinnassa.

Sissiliikkeissä oli myös selkeä etninen jako: Shonien, ZANLA , ja ndebeleiden, ZIPRA. Etniset konfliktit jatkuivat sissiliikkeissä, niin että yhteistyö oli lähes mahdotonta. ZIPRAlaiset taistelijat saattoivat jättää partion ja lähetä kotiin mieluummin kuin toimia ZANLAlaisten komennossa.

Rhodesian turvallisuusjoukot olivat Malajin jälkeen käyneet läpi muodonmuutosta. Asevelvollisuus organisaation rinnalle oli luotu kuusikymmentäluvun alussa kaksi kokonaan valkoista yksikköä, SAS rykmentin C-laivue sekä ”Rhodesian Light Infantry”. Rhodesian liittovaltion hajottua Sambiaksi ja Rhodesiaksi, oli SAS yksikössä jäljellä nelisenkymmentä miestä ja aliupseeria, mutta RLI oli ollut alusta asti sijoitettuna Salisburyyn, nykyiseen Harareen, joten melkein koko pataljoona pysyi koossa. Vakinaiseen väkeen kuului edelleen RAR rykmentti.

Palvelus Rhodesian African Rifles rykmentissä siirtyi, jos nyt ei aivan isältä pojalle, niin ainakin suvun sisällä. Paikat olivat haluttuja, ja rekrytointiin voitiin odottaan noin kymmenkertainen määrä halukkaita alokaspaikkoihin nähden. Palkka oli noin kymmenkertainen peltotyöläisen palkkaan verrattuna, ja asunto ja koulutus lapsille kuului palvelusetuihin. Tilanne säilyi samankaltaisena koko puskasodan ajan.

RLIstä oli alussa tärkein turvallisuusjoukkojen instrumentti sissejä vastaan, koska SAS oli rakennusvaiheessa. Poliisi, BSAP, oli sekä mustista että valkoisista koostuva puolisotilaallinen organisaatio. Heinäkuussa 1964 tapahtunut kaivoksen esimiehen murha käynnisti tapahtumansarjan, joka johti sekä ZANUn että ZAPUn poliittisen johdon pidättämiseen. Tämä sai järjestöjen militantit aloittamaan iskut Rhodesiaa vastaan.

Helpot ajat 1965-1972

Vaikka YK ja Kansanyhteisö laittoivat Rhodesian itsenäisyysjulistuksen takia kauppasaartoon öljyn ja sotilastarvikkeiden osalta, auttoivat Portugali ja Etelä-Afrikka pakotteiden kiertämisessä. Avun takia Rhodesia ei joutunut taipumaan muutamassa viikossa, niin kuin britit odottivat. 

Vastasissitoiminta rajoittui lähinnä partiointiin pohjoisessa Sambesi-joen laaksossa. Juoksunsa tässä kohtaa Sambesi on leveä, krokotiilien asuma virta, jonka ylittäminen on vaikeaa ilman venettä. Kariba- tekojärvi sijaitsee Sambian ja Rhodesian rajalla, ja oli mahdoton ylittää huomaamatta, joten turvallisuusjoukoilla oli valvottavana suhteellisen lyhyt alue sissitoiminnalta. Ensimäinen mainittava yhteenotto sissien ja turvallisuusjoukkojen välillä tapahtui huhtikuussa 1966, kun poliisi joutui kontaktiin Sambiasta soluttautuneiden sissien kanssa Kariba-järven itäpuolella.

Poliisi onnistui tuhoamaan kaikki asemalleen hyökänneet sissit ilman tappioita. Toukokuussa toinen sissipartio hyökkäsi maatilalle ja tappoi valkoisen viljelijäpariskunnan, joka aihuetti pitkän turvallisuusjoukkojen sissien ajojahdin alueella. RLIn veteraani Dennis Croukamp kertoo omaelämänkerrassaan ”Bushwar in Rhodesia, The extraordinary combat memoir of a Rhodesian reconnaissance specialist” (Linkki kirja-arvosteluun TÄÄLLÄ) näistä ajoista seuraavaa: ”Jokaisessa partiossa täytyi olla poliisi mukana, kuten armeijan viranomaistukea koskevat määräykset sanoivat. Ennekuin saimme avata tulta, täytyi BSAPn poliisin allekirjoittaa lausunto, jossa todettiin että tilanne ei ollut enää poliisin hallinnassaan. Näinä varhaisina aikoina kirjoiteltiin sitten paljon papereita alle kun tilanne oli rauhoittunut.”

Vielä syksyllä 1966 eräs RLIn luutnantti haastettiin murhasta oikeuteen hänen ryhmänsä tuhottua tulitaistelussa sissiryhmän. Tämä kieltämättä hassunkurinen tilanne johtui siitä, että terrorismia oli aluksi pidetty rikollisuutena, ei hyökkäyksenä maata kohtaan. Rhodesialaisten virtaviivaistivat käytännöt hyvin nopeasti järkevämmiksi. Soluttautujat paljastuivat nopeasti turvallisuusjoukoille tavallisten mustien rhodesialaisten epäluulojen vuoksi. Esimerkiksi elokuussa 1967 sissit olivat saapuneet alkuasukaskylään, ja samalla kun eräs vanha nainen oli tehnyt ruokaa sisseille, oli hän lähettänyt tytön kertomaan poliisille sisseitä. Sissit osin vangittiin ja osin tuhottiin. Seuraavana päivänä eräs traktorikuski, jota sissit olivat pyytäneet hakemaan heille ruokaa, ilmoitti asiasta viranomaisille. Ilmoitus johti toisen sissiryhmän tuhoamiseen. Lopputuloksena oli että 79 soluttautuneesta sissikaaderista 29 tapettiin ja 17 vangittiin Rhodesiassa, 29 pidätettiin Botswanassa, ja yksi Etelä-Afrikassa. Yhden kaaderin olinpaikkaa ei saatu selville. Turvallisuusjoukkojen tappiot jäivät muutamiin miehiin.

Sekä turvallisuusjoukot että ZIPRA pitivät tapahtumia omana voittonaan ja ZIPRA päätti yrittää suuremmilla voimilla tulevaisuudessa. 1968 sissit tekivät useita soluttautumisia, jotka turvallisuusjoukot onnistuivat löytämään ja tuhoamaan. Turvallisuusjoukot olivat selkeästi voitolla sisseistä, eivätkä vähiten tavallisten mustien rhodesialaisten epäluuloisen suhtautumisen vuoksi.

Elokuussa 1968 tilanne hiljeni taas Pohjois-Rajalla. ZAPUn johto päätti 1970 jälleen nostaa profiiliaan ja ZIPRAn operaatiopäällikkö lähti tutustumaan tilanteeseen Rhodesiassa. Kun hän oli palaamassa takaisin, käveli hän pimeässä Dennis Croukampin johtaman RLIn partion keskelle, ja joutui antautumaan. Vuoden 1970 jälkeen ZIPRA muuttui selvästi passiivisemmaksi ja ZANLA alkoi olla aktiivisempi sissiliike Rhodesiassa. ZIPRA taas alkoi keskittyä enemmän tavanomaisen armeijan luomiseen ja lähetti jäseniään pitkille kursseille ulkomaille. ZANLA taas alkoi Maolaisen doktiirin mukaan käännyttää maalaisväestöä omalle puolelleen, luodakseen “ihmisten meren” jossa siisien olisi turvallista liikkua.

Mainittu Dennis Croukamp kertoo suomalaisesta, joka palveli RLIssä 3. kommandossa 1969-70 ennen karkaamistaan. Mies oli nimeltään ”Jahveinen”, ja palvellut aiemmin YK joukoissa. Asetoverit epäilivät häntä venäläisten lähettämäksi vakoojaksi. Olisi mielenkiintoista päästä kuulemaan ”Jahveisen” tarina Rhodesiasta.

Tilanne oli niin hyvin turvallisuusjoukkojen hallinnassa, että Rhodesian Light infantry voitiin irrottaa kokonaan tositoimista harjoittelemaan 10-vuotisjuhla ”trooping of colour”-seremoniaa.

Rhodesialaisista näytti, että sota olisi voitettavissa. Neuvotteluja jatkettiin 1971 Britannian kanssa, ja, pääministeri Smithin mukaan, kaikki näytti hyvältä: Rhodesia siirtyisi yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen vuoden 1970 perustuslain pohjalta, mutta niin että maa ei sortuisi kaaokseen. Sissiliikkeet onnistuivat propagandallaan torjumaan hankkeen läpimenon.