Suomen liikkumatila, Venäjä sekä peliteoria

CSTOODKB
Pelit kuten vaikka shakki perustuvat siihen että on olemassa tietty määrä erilaisia siirtoja, joihin voi vastata tietyllä määrällä erillaisia siirtoja, ja lopuksi jompikumpi voittaa pelin. Puhutaan nollasummapeleistä. Ulkopolitiikan hoidon kuten muunkin inhimillisen toiminnan mallinnus peliteorian mukaan on sitten hieman haastavampaa. Pitää tyytyä tekemään yleistyksiä ja yksinkertaistuksia, mutta kuitenkin voidaan maalata selkeä kuva millainen “pelistä” tulee. Analogia tietenkin sopii loistavasti viimeistä edelliseen postaukseeni suuresta pelistä Euroopassa.

Kenttä on aika selkeä: Agentteina meillä on USA, NATO, EU Venäjä Suomi, Ruotsi ja niin edelleen. Osa toimijoista toimii sekä itse, että vaikkapa EUn kautta. Eri agenteille on tarjolla erilaisia ja eri tavalla vaikuttuvia siirtoja. Karkeasti vaikkapa, pehmeän voiman käyttö, provokaattorit, ongelmat kaupan kanssa, ulkopoliittinen painostus, rajaloukset, Sotilaalllinen painostus, sisäisiin asioihin puuttuminen(eli sijais sota) ja sota. Nämä ovat siis yleistyksiä. Jokaisella agentilla on myös ominaisuuksia kuten painostuksen henkinen sieto, torjuntakyky, hyökkäyskyky, taloudellinen kyky, vaikutusvalta ja vaikkapa goodwill muualta.

Ajatellaan vaikka Suomen ja Viron suhdetta: Jos Suomi menee mihinkään kauppaongelmien vakavammalle puolelle, se tekee itsestään lähinnä naurettavan ja häviää vaikutusvaltaa. Viro nyt ei oikein edes kauppasodalla voi uhkailla, koska jos suomalaiset siirtyvät käyttämään alkoa Tallinnan sataman sijaan, se vahingoittaa Viron taloutta enemmän kuin Suomen. Ymmärtänette periaatteen.

NOH, nyt kun katsotaan peliä Itämeren ympäristössä, niin Venäjä käyttää ulkopoliittista painostusta ja rajaloukkauksia Viroa ja Ruotsia vastaan. Virolle NATO antaa paljon immuniteettiä Venäjän tönimistä vastaan, ja Ruotsi on osittanut henkistä vastustuskykyä painostusta kohtaan. Joskin nyt todettuaan, että MAAILMANRAUHA(tm) ei vielä tullutkaan, alkaa rakentaa taas kotimaan puolustukseen sopivaa armeijaa “siirtomaa sota” armeijan tilalle. Demarit väläyttelivät jopa asevelvollisuusarmeijan takaisin ylösajoa, ennekuin on liian myöhäistä.

Viro on puolustuskyvyltäänkin yksin heikko, mutta yhdessä NATOn kanssa vaikuttaa siltä, että Venäjä ei pysty ratkaisevasti sitä painostamaan, kuten ei muitakaan Baltian maita.

Valitettavasti Suomi on asettautunut karhun kainaloon, ja omassa strategisessa ajattelussaan tunnustanut kuuluvansa Venäjän etupiiriin, eli tunnustaa venäjän legitiimit intressit. Tämä on juuri sitä mitä venäjä haluaa venyttää niin, että Suomen ulko ja turvallisuuspoliittinen tila kapenee. JO nyt, hyvissä ajoin siis, Venäjällä on alettu toitotella Suomessa alkavaa sisällissotaa, jos Suomi liittyy NATOon. Desantti Bäckmäniä lukuunottamatta en voi oikein uskoa kenenkään, edes anarkistien, aloittavan mitään taistelutoimintaa asian takia. MUTTA se on nyt sanottu, eli foorumi on auki “pienien vihreiden miesten” toiminnalle.

Jyrki Kasvi blokissaan antaa meille kolme vaihtoehtoa, mutta neljäskin on: Liittyä

About epamuodikkaitaajatuksia

Viisikymppinen jannu, joka on huolissaan siitä miten maanpuolustus ja turvallisuus makaa Lapissa, Suomessa ja Euroopassa. Harrastuksina Amerikkalainen jalkapallo ja SRA ammunta, Defendo ja Krav Maga. A guy about 45, who has a "thang" for military current issues, defense and shooting. Not to forget American football. Also Krav maga and Saario Defendo is done for the kicks.
This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s