FIIA tutkijan Teemu Sinkkosen virhearvio todennettu nyt virhearvioksi.

Epäilin Ulkopoliittisen instituutin Teemu Sinkkosen lausunnon todellisuuspohjaa jo syyskuussa, (Linkki kirjoitukseeni TÄSSÄ ) kun hänen blokinsa ilmestyi Ulkopoliittisen instituutin alustalle. Linkki TÄSSÄ. Kirjoituksessaan Sinkkonen yritti hälventää mahdolliseen terrorismiin liittyviä pelkoja kanssasuomalaistensa mielistä. Jokaiselle pitäisi olla selvää, että ISIksen on pakko levittää toimintaansa länsimaihin voidakseen keventää painetta omalla rintamallaan. Tai sitten taistelijoita kannattaa pelastaa turvaan, ja kutsua sitten taas kotiin, kun pahin alkaa olla ohi. Viiteitä tästä terroristien sijoittumisesta siirtolaisvirtaan oli jo muista EU maista, mutta Suomessa päätettiin että täällä tulee olemaan toisin. NOH toisin kävi.

Kuitenkin vaikka Suomeen nyttemin tulleesta 25 000 siirtolaisesta ISIS terroristeja olisi vaikka vain promille, niin Suomessa on 25 terroristia. Todellinen luku lienee prosentin ja kahden välillä. Kuitenkin Charlied Hedbo iskun toteutukseen riitti 4 TeRoa. Beslanin koulukaappaus ja Moskovan teatteri-isku hoitui suurinpiirtein 25 hengen ryhmillä. Eli jännäksi vetää. Sinänsä Turun keskustan viimeviikon kaltaiset puukkohipat ovat pieniä juttuja todellisen terrorismiuhkaan verrattuina, vaikkakin toki varmasti järisyttäviä mukaan joutuneille uhreille ja sivullisille.

Nyt kuukautta myöhemmin (8.10.2015) puolustusministeri Niinistö, kertoi että SuPo on juuri terrorismiepäilyjen takia ottanut turvapaikanhakijoita seurantaan. Linkki niinistön haastatteluun TÄSSÄ. Eli FIIAn kanta ei kestänyt edes kuukautta todellisen maailman kosketusta. Tämä on tietenkin kovin valitettavaa. Erityisen valitettavaa on että Ulkopoliittinen instituutti värvättiin mukaan propagandasotaan suomalaisten sieluista. Valitettavaa tämä on siksi, että koko episodi rapauttaa UPIn arvovaltaa puolueettomana luotettavana tutkimusinstituuttina. Ainakin ns. “nuivan” kansanosan silmissä, ja laajemmin muutenkin: Harvoin tutkijan kirjoitus kumotaan alle kuukausi sen julkaisemisesta. Mietintään jää myös kuinka paljon UPI saa ns “poliittista ohjausta”.

Kysymykseksi jää, mikä sai Teemu Sinkkosen kirjoittamaan blokimerkintänsä. Oliko käsketty kirjoittaa jotan ns rauhoittelevaa? Uskoiko Sinkkonen itse, että tilannne todella on näin? vai muu, mikä?  Väärässä oltiin, enihau.

About epamuodikkaitaajatuksia

Viisikymppinen jannu, joka on huolissaan siitä miten maanpuolustus ja turvallisuus makaa Lapissa, Suomessa ja Euroopassa. Harrastuksina Amerikkalainen jalkapallo ja SRA ammunta, Defendo ja Krav Maga. A guy about 45, who has a "thang" for military current issues, defense and shooting. Not to forget American football. Also Krav maga and Saario Defendo is done for the kicks.
This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

1 Response to FIIA tutkijan Teemu Sinkkosen virhearvio todennettu nyt virhearvioksi.

  1. Monty says:

    Appreciate this blog poost

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s