Pyssymiehen arki Suomessa 2018 Vol II

Sattumalta samana päivänä (3.5.2018), kun edellisen instalmentin kirjoitin, tuli ulos myös Sisäministeriön tai siis hallituksen, tai siis EUn toimitustoimiston Suomessa lakiesitys uudeksi ampumaaselaiksi Suomessa. Tarkoitus on, siis ei näytä että on, vaan ON saada (toiminnalliset)ampumaharaastukset ja vapaaehtoisen maanpuolustuksen suoraa maanpuolustusta tukeva harrastaminen loppumaan Suomessa.

Ensinäkin EU direktiivin, (josta vaikkapa TÄSSÄ tai vaikkapa TÄÄLLÄ) joka oli jo pelottavan huono ja vastoin EUn omia säädöksiä ja toimintatapoja vastoin suunniteltu, on saamassa Helsingin kuplassa viimeisen silauksen kaikkia tavan suomalaisia vastaan. Jo nyt on puoliautomaatti haulikkoja evätty metsästykseen “liian tulivoimaisina”, siis tuubi makasiinisiä haulikoita? Samalla Sisäminiteriö väittää ministeri Mykkäsen (kok) suulla tiedotteessaan 4.5.2018 , että “mikään ei juuri muutu”. Aika paljon muuttuu: Ensinnäkin valtio haluaa takavarikoida ilman korvausta suomalaisilta 2 000 000 (puolustusvoimien myymien lippaiden määrä) – 2 500 000 (arvio muista lippaista maassa) “latauslaitetta” eli lipasta, vyötä, vyökannua tai vastaavaa. Kivääreissä suurten latauslaitteiden kielto etenee siten yli 10 patruunan lippaat menevät erityisen kielletyiksi tarvikkeiksi. Niin kielletyiksi, että jos sinulla on tämmöinen hassun muotoinen muovi- tai metallikapine kotonasi menetätä kaikki lupasi ja aseesi takavarikoidaan. Lippaat eivät ole numeroitu ja tai eivät ole MITENKÄÄN säädeltyjä ennekuin tuo EUn oksentama direktiivi asettuu voimaan Suomessa. Pistooleilla sama kieltoraja on 20, koska Italia (eli Beretta) ja  Tsekki (eli CZ) niin halusivat.

Perustuslakia yritetään kiertää sillä, että oletetaan että Suomen noin 8500 eri toiminnallisia lajeja harrastavaa ampujaa (jotka saavat suurikapasiteettiset lippaansa pitää) ostavat nämä lippaat puolen vuoden aikana pilkkahintaan muilta omistajilta. Leikitään, että tulevien luvallisten määrä olisi, laskemisen helppouden takia, 10 000 ampujaa. Tämä merkkaisi nopeasti laskien, että jokainen uuden luvan haltija ostaisi 200-250 lipasta, siis katsomatta siihen sopivatko muinaiset Suomi KPn lippaat hänen MP-5 klooniinsa tai Emman kiekkolipas Sako m-92 aseeseen ollenkaan. Sitten poliisin on tarkoitus saada takavarikoida ilmaiseksi ihmisille myyty omaisuus. Itsellä nyt ei valitettavasti löydy 250 lippaan käypää, noin 20€/kpl hintaa mutta ehkä juuri ja juuri pystyisin kipurahoiksi kaksi egeä per lipas antamaan. Sittenkin voisi vaimoveitikka olla käpynä, kun ei mennäkään Turkkiin, kun meidän isi osti kavereilta säälistä lippaita. Eli VALTAISA perustuslaillinen ongelma on kyseessä. Suomen Sotilas kirjoittaa jälleen ansiokkaasti aiheesta. ja myös Firearms United Suomi. Suomen NRA (9.5.2018 asti) on ollut asiasta hämmästyttävän hiljaa.

Muutenkin harrastus, erityisesti maanpuolustuspuolella, on tarkoitus tehdä niin hankalaksi, että SRA ja muut toiminnalliset lajit kuolevat automaattisesti pois, kun lausuntoja joutuu keräilemään PVltä ja muilta tahoilta, ja harrastaa kaksi vuotta ennekuin omaan kalustoon lupia voi saada: toiminnallisesta ampumisesta ei siis tehdä kiellettyä, mutta tehdään siitä käytännössä mahdotonta uusille harrastajille, jolloin lajit kuolevat itsestään pois: Hienoa, eikö? Sekoomus vasemmistopuolue iskee jälleen!! Vaikka liikenteessä kuolee moninkertaisesti ihmisiä, ei uusien kuskienkaan tarvitse ajaa lainakamppeilla kahta vuotta ennekuin voi saada oman, vaan kaikenmaailman romuilla saa ajaa.

Sisämisteriö yrittää jostain käsittämättömästä syystä viedä EUn erittäin huonosti harkittua “hei me tehdään JOTAKIN” lainsäädäntöä vielä pidemmälle täysin tarpeettomasti. Mitkään lipasrajoitteet EIVÄT estä terroristiä hankkimasta aseiden hommaamisen yhteydessä sopivia isoja lippaita. Lipasrajoitteet tekevät vain tavallisen kansalaisen elämisen hankalammaksi. Vaikkakin hallituspuolueen edustaja Jukka Kopra toisin väittääkin. EUdirektiivi lähti liikkeelle Ranskan ja Belgian yrityksestä, koska heillä ei ollut mitään poliittista mahdollisuutta ajaa näin rajoittavaa lainsäädäntöä omissa maissaa, joten päätettiin toimia eurosossujen avustuksella EUsta käsin. Sosialistithan ovat edelleen yksityistä aseenkantoa vastaan, koska Hitler, Lenin, Mao ja Pol Pot ja muut suuret sosialistiset johtajat ovat aina olleet yksityistä aseenkantoa vastaan.

Sisämisteri Mykkänen väittää Maaseudun tulevaisuudessa “lipasta erittäin vaaralliseksi ampuma-aseen osaksi”, voi kilin vittu Kai, kuinka voi yliluutnantti päästää noin typerää suustaan (ehkä Helsingin Yliopisto; valtiotieteet selittävät sen). Lipas ei ole vaarallinen, saati “erittäin vaarallinen” aseen osa: se on hassunmuotoinen muovi- tai metallipala, jossa on sisällä jousi. Lipas ei ole mitenkään vaarallinen, se on täysin vaaraton, SIKSI lippaat ovat olleet täysin lupavapaita tähän asti. Epäilen, että Kaitsu tietää vallan hyvin puhuvansa paskaa, mutta tulevan EUn palatsiviran toivossa ei saa kertoa että keisarilla ei ole vaatteita. Oma hillotolppa kullan kallis!

Lippaan CAD mallit löytyvät tosiaankin netistä. 3D printteri maksaa muutaman hassun satasen, filamenttia saa ostaa kaupasta. Lippaan nostojousia saa ostaa myös kaupasta tai tehtyä itse. MILLÄÄN lipas rajoituksella ei ole merkitystä terroristille, joka haluaa vaikkapa 30 patruunan lippaan tehdä. AINOA jota tässä kiusataan on ns “hallintoalamainen”.

En usko, että Puolustusvoimatkaan haluavat päästä tekemään 900 000 lausuntoa ihmisten aseenomistamisen tarpeellisuudesta: kaikki sijoittamiskelpoiset reserviläiset voisivat periaatteessa oman puoliautomaattikiväärinsä isolla lippaalla haluta. Semmingin, kun puolustusvoimat menettivät oikeuden myöntää aselupia omalle henkilökunnalleen edelliste aselaki “uudistusten” kohdalla.

Kokoomuksen alamäki ei ole mikään sattuma, se on johdonmukainen seuraus kokoomuksessa ajetusta vasemmistolaisesta politiikasta. Itse pitkään kokoomusta äänestäneen en oikein voi tämä bakkanaalin jälkeen pakoittautua tekemään sellaista

 

 

About epamuodikkaitaajatuksia

Viisikymppinen jannu, joka on huolissaan siitä miten maanpuolustus ja turvallisuus makaa Lapissa, Suomessa ja Euroopassa. Harrastuksina Amerikkalainen jalkapallo ja SRA ammunta, Defendo ja Krav Maga. A guy about 45, who has a "thang" for military current issues, defense and shooting. Not to forget American football. Also Krav maga and Saario Defendo is done for the kicks.
This entry was posted in Aselait, henk.koht, hybridisota, informaatiosota, sisäinen turvallisuus, SRA, Tilanne päällä and tagged , , , , , , , . Bookmark the permalink.

1 Response to Pyssymiehen arki Suomessa 2018 Vol II

  1. Haluaisivatko Puolustusvoimatkaan, että heidän myymänsä lippaat päätyisivät romutettaviksi?

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s