Valtiollinen TV/mediatalo YLE on, jostakin minulle aukeamattomasta syystä, päättänyt haluta ISIS-vaimot takaisin Suomeen. (Juttu 1, juttu 2, video 1) Ei liene sattumaa, että asiaa on aloitettu rummuttamaan vasta kaikkien kevään 2019 vaalien jälkeen, kun tiedossa alkaa olla Antti Rinteen tulevan vasemmistohallituksen ohjelma. Aika on kaikin puolin ajateltu kypsäksi ottaa maahan turvallisuusriskeiksi luokiteltavia naisia ja heidän lapsiaan: Vaalithan ovat vasta neljän vuoden päästä, joten aika painaa asian unholaan ja poliittista vastuuta asiasta ei siis tarvitse kantaa.
Tietenkin SUPO saattaisi haluta “täydelliset naiset” takaisin Suomeen, jolloin heidän toimintaansa seuraamalla saataisiin uuden tiedustelulainsäädännön antamien keinojen avulla kattava kuva jihadismista Suomessa. Teleurkintaa auttaa, JOS on joku pahis joka tiedetään, ja jonka yhteyksistä voidaan sitten askarrella sosiogrammi, joka näyttää muut terroristikuvioihin kuuluvat hahmot Suomessa. Käytännössä siis ottaa laskelmoitu riski, ja kerätä sitten suurin osa Suomen jihadisteista pois kaduilta kuleksimasta. Tämä tietenkin suomalaisiin kohdistuvien terrori-iskujen riskillä. Ei se pelaa, joka pelkää.
Tarkastellaanpa muutamalla kohdalla ISIS-vaimojen tilanetta.
- Kun ISIS vaimot lähtivät Suomesta Kalifaattiin on heidän pakko ollut haluta asua islamilaisessa maassa islamilaisten sääntöjen mukaan: Tässä suhteessa mikään ei ole muuttunut, joten tarvetta Suomeen tulemiseen ei ole.
- JOS Suomen kansalaisuutta ei ole, ei Suomella ole velvollisuutta tarjota minkäänmoista apua kalifaatin kansalaisille. Suomella ei ole konsulipalveluita alueella, joten muiden EU-kansalaisten oikeus saada apua ei myöskään toteudu.
- kun olet pidätettynä epäiltynä rikoksesta ulkomailla, konsuliapuun kuuluu vain vankeuden ja oikeusprosessin seuraaminen ja jossain määrin oikeusapu. Se että lähdit leikkimään terroristia ulkomaille ei muuta asiaa. Katso vaikka rantapallosta.
- JOS ISIS vaimoilla ei ole ollut halua poistua alueelta aikaisemmin, miksi halu materialisoitui vasta nyt? Kun on osallistuttu auttajina aseelliseen kapinaan? Kun on jouduttu keskitysleirille?
- Suomen tuomiovallalla ei ole mahdollisuutta eikä moraalista oikeutta tuomita asioissa jotka kuuluvat toisen valtion, Syyrian tai Irakin, alueella tapahtuneisiin tekoihin. Tuomiot pitää siis saada paikan päällä.
- JOS matkustaa maahan osallistuakseen aseelliseen kapinaan ja terrorismiin, on itse vastuussa rikoksista ja niistä tulevista tuomioista. Eli takaisin Suomeen pääsee kun on rangaistuksensa kärsinyt.
Alaikäisten kohta on tietenkin vaikeampi: Se että heidät, sikäli kun he ovat Suomen kansalaisia, palautetaan Suomeen, ei luo automaattia joilla äidit voisivat paeta heille lainmukaan kuuluvia rangaistuksia Syyriasta. Lapsilla lienee sukulaisia Suomessa, joihin heidät voidaan sijoittaa, tai, no, viranomainen on kaikkein paras omainen.
Naisia on kuulemma 11 ja lapsia 33, joten määrä sinänsä on mitätön. ISIS-Sanna lienee ainakin Suomen kansalainen, ellei ole kalifaatin takia kansalaisuudesta luopunut, mutta häneltä löytyy vastattavaa myös Suomeen: Mitenkä on mahdollista että hän on antanut alaikäisen (13-vuotiaan) tyttärensä mennä naimisiin Kalifaatissa. Tiedän, että hän kiistää tapahtunuman nykyään, kun on tajunnut asian rikosoikeudellisen puolen, mutta kaikki ja ISIS-Sanna itse tietävät että Sanna valehtelee. koska a) Islamissa nainen on 9-vuotiaana täysi-ikäinen, ja b) Sannan edesmennyt, ammatiltaan putkimies, aviomies, on ollut ainoa, jolta asiasta on edes kysytty. Hänellä tuskin on ollut asiaa vastaan. Tämä tietenkin herättää kysymyksen siitä, mikä on ollut Sannan mahdollisuus vaikuttaa asioihin ja siten mahdollinen tuottamuksellisuus/syyllisyys alaikäisen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Sannallahan pitäisi, hartaana muslimina, olla sharialain koukerot tiedossaan.
Eli lyhyesti: KUN Suomen kansalaiset ISIS-Miisut on tutkittu ja tarpeentullen hutkittu, voidaan heitä avustaa palaamaan Suomeen. Tämä koska, a) ovat tutkittavana rikoksesta (aseellinen kapina), b) tuomioita ei ole saatu tai c) vielä kärsitty. Suomella on velvollisuus tarkkailla tuomioita. Olen varma että jos heidät tuomitaan kuolemaan, ja Suomi protestoi asiaa, niin Syyrian viranomaiset varmaan tuntevat syyllisyyttä viisikin minuuttia teloituksen jälkeen. Minusta tämä ns 0,2€ ratkaisu on meillekin paras ratkaisu.
Mutta edelleen ihmettelen YLEn agendaa tässä asiassa.
Jos kyseiset naiset ovat syyllistyneet maan lakien vastaisiin rikoksiin, heidät on tutkittava ja tuomittava siellä. Ei Suomella ole oikeutta puuttua Syyrian lainkäyttöön ja prosesseihin, vaikka naiset kuinka olisivat Suomen kansalaisia. Vasta kun Syyrian viranomaisilla ei ole vaateita heidän suhteensa, voidaan – ehkä – ryhtyä valmistelemaan palautuksia tänne.