Jos Rafale on HX-kisan musta hevonen, on F/A-18E/F/G saman tarinan äänetön kostaja. Siinä on kaikki Hornetin hyvät puolet, mutta enemmän niitä: Massiivinen asekuorma, sille on tai siihen tulee saamaan KAIKKI, siis IHAN KAIKKI, lännessä tulossa olevat ja suunnittelupöydillä vielä kehittyvät aseet. Mikään muu HX-kandidaatti ei voi sanoa samaa, ei edes F-35. F-35 koneessa rajoittavana tekijänä on edelleen asekuilut, ja mitä sinne saa sopimaan. Voi tietenkin olla että kaikkia aseita ei HX koneelle tarvitakaan, mutta tämän koneen kyseessä ollen asia ei ainakaan riippuisi siitä voidaanko se sovittaa. Edelleen, vaikka tässä skenaarioharjoituksessa niitä ei käytetäkään, F/A-18 G Growler on maailman kehittynein vihollisen ilmatorjunnan lamauttamiseen tai tuhoamiseen suunniteltu kone. Mutta tästä lisää myöhemmissä skenaarioissa.

Suhoi Su-35:en L-taajuusalueen (aallonpituus n 30cm ja taajuus 1GHz) siipitutka erottaa Rhinon noin 120 merimailin päästä. AN/ANG-79 X-taajuusalueen (aallonpituus n 3cm ja taajuus noin 10GHz) tutka erottaa Suhoit samaan aikaan. Eroksi tulee se, että L-taajussalueen tutka ei, tietääkseni/julkisten lähteiden mukaan, anna ns “ampuma kelpoista” ratkaisua, vaan maali pitää edelleen löytää normisti X-taajuus tutkalla, jolla aseet saadaan lukittua. [Wikipediasta nopeasti taajuusalueista] L-taajuuden tutkalla siis etsitään koneet, että tiedetään, MISTÄ niitä voisi ammuttavaa X-taajuusalueen tulenjohtotukalla löytyä. Tämä on suora vastaus idästä lännessä kehitettävää häiveteknologiaa vastaan. Kuitenkin Superhornetin pienennetty tutkapoikkipinta antaa sille edun killchainissa. F/A-18 pääsee ampumaan ensin.

Skenaario noudattelee aikalailla samoja pääsuuntia kuin muillakin HX- kandidaateilla: Kun F/A-18E on päässyt partioalueelle alkaa se poimia kohteita, kun ne tulevat tutkan 120nm kantamalle (224 km). Kuten olen muualla maininnut niin AN/APG-79 tutka on joko HX kilpailun voimakkain tai toiseksi voimakkain tutka. Joka tapauksessa se on hyvin kehittynyt sensori ja edustaa USAn 9. polven tutkia. Kun VVS koneet havaitsevat jotakin tai tunnistavat F/A-18 E:t alkaa varsinainen taistelu.

Skenaariossa ei tapahdu tämän jälkeen oikein mitään ennekuin MiG-29 C SMT alaa saada häivähdyksiä läntisestä parista noin 50nm (92 km) päästä. Samaan aikaan alkaa F/A-18 E tutkavaroitin varoitella myös Kaliningradista tulevista koneista.

Kaiken kaikkiaan myös ilmataistelu toistui aikalailla samalla tavalla kuin muillakin 4++ sukupolven koneilla. Ilmaan jäi kuitenkin AMRAAM D (Kp 0,33) ohjuksilla yleensäottaen enemmän venäläisiä kuin Meteoreilla(Kp 0,5). Vaikka AMRAAM D:n hakupää hakee laajemmalta alueelta, sen kantama on hieman lyhyempi ja energia siten myös hieman pienempi. Sama kantaman ongelma asetti myös Rafalet alttiimmaksi venäläisten ohjuksille.

Venäläisten ohjuksien osumaprosentti jäi edelleen vaatimattomaksi, ja F/A-18 kalusto sai 0,67/8.23 eli 6 suhde 33 pudotustilaston. Ei ollenkaan huono. Sanoisin että näissä skenaarioissa Rhinojen ongelma oli AMRAAM ohjukset, ei se että kone häpeäisi ominaisuuksissa HX-ohjelman EuroCanardeille.