Sinisilmäisyyden hinta: Miten Pohjois-Suomesta tuli Pekingin koekenttä
Kun länsimaiset tiedustelupalvelut CIA:sta FBI:hin ja kotoiseen Suojelupoliisiimme varoittavat Kiinan “koko yhteiskunnan kattavasta” tiedustelustrategiasta, moni mieltää uhan edelleen elokuvamaiseksi koodin murtamiseksi tai pimeillä kujilla tapahtuvaksi asiapaperien vaihdoksi. Todellisuus on huomattavasti arkisempaa, strategisempaa ja valitettavasti myös lähempänä kuin haluaisimme uskoa. Pohjois-Suomi on tarjonnut viimeisen kymmenen vuoden aikana oppikirjamaisen esimerkin siitä, miten Kiina on yrittänyt hyödyntää länsimaista hyväuskoisuutta.
Juttuhan on Suomessa niin surkeasti, että kunnallispoliitikolle ei edes “hunaja-ansaa” viritetä.
Maanosamme muuttuneessa turvallisuustilanteessa on aika katsoa kaunistelematta sitä, mitä Pohjois-Suomessa todella tapahtui ja mitä tapahtuu edelleen.
Peking määritteli itsensä vuonna 2018 ‘near-Arctic stateksi’ eli arktisen alueen läheisyydessä sijaitsevaksi valtioksi. Samana vuonna Kiinan valtiollinen Polar Research Institute of China esitti Kemijärven kaupungille lentokentän ostamista tai vuokraamista arktisten tutkimuslentojen tukikohdaksi. Suomen Puolustusvoimien näkökulmasta sijainti oli hieman liian lähellä Rovajärven ampuma-aluetta, ja hanke torpattiin.
Suomen kunnissa tämä visio otettiin vastaan avosylin ja ilman turhia turvallisuuspoliittisia kysymyksiä. Noin vuosikymmen sitten Meri-Lapissa ja Kemijärvellä elettiin kiinalaisen pääoman huumaa. Kemi solmi näyttävästi ystävyyskaupunkisopimuksen Wuhanin kanssa vuonna 2016, ja pian alueella liikkui erilaisia liikemiehiä ja koordinaattoreita, kuten Oulun yliopistossakin vaikuttanut Weidong Xi, lupaamassa satojen miljoonien investointeja biotuotetehtaisiin, matkailuun ja puunjalostukseen.
Tästä kehityksestä räikeimpänä esimerkkinä toimi kiinalaisen Sunshine Kaidi Energy Groupin tytäryhtiö Kaidi Finland ja sen miljardiluokan biojalostamohanke Kemin Ajoksen satamaan. Kiinan Wuhanista johdettu konserni suunnitteli rakentavansa Kemin satama-alueelle jättimäisen biopolttoainetehtaan. Kemin kaupungille ja satamalle tarjottiin valmista kattausta: EU-tukiakin saanutta hanketta hehkutettiin maakunnassa jättipotiksi, joka toisi satoja työpaikkoja ja syventäisi Ajoksen meriväylää. Pohjoisen kunnanpäättäjille ja elinkeinoelämälle kiinalaiset miljoonalupaukset kelpasivat sellaisenaan.
Mutta oppitunti oli toinen: tällaisessa hankkeessa ei ole järkevää tarkastella pelkkää tehtaan tuotantoa. Kun ulkomainen toimija tavoittelee miljardiluokan hankkeella paikkaa kriittisen infrastruktuurin ääreltä, myös omistus, maankäyttö, logistiikka ja mahdollinen strateginen vaikutusvalta on syytä ottaa arvioinnissa huomioon. Lopulta Kaidin miljardihanke kuivui kokoon emoyhtiön talousvaikeuksiin ja epäselvyyksiin, mutta oppitunti oli selvä: kiinalaiselle osapuolelle kyse ei ollut pelkästä puunjalostuksesta, vaan strategisen jalansijan, maankäytön ja paikallisen vaikutusvallan rakentamisesta kriittisen infran äärelle. Lopussa kävi hyvin: Kemin kaupunki sai lunastaessaan Kaidin tontin takaisin hieman kipurahojakin.
Sama kaava toistuu akateemisessa maailmassa, mutta huomattavasti hienovaraisemmin ja vaarallisemmin. Kun tarkastellaan Kiinasta Suomeen suuntautuvaa opiskelija- ja tutkijavaihtoa, paljastuu järjestelmällisyys, jota on mahdotonta pitää sattumana. Suomalaiseen terveydenhuoltoon tai sairaanhoito-opintoihin ei kiinalaisia hakijatulvia juuri näy, vaikka alalla olisi huutava työvoimapula. Sen sijaan insinööritieteet, ohjelmistotuotanto, materiaalitekniikka ja erityisesti Oulun lippulaiva eli 5G- ja 6G-tietoliikennetutkimus vetävät puoleensa kiinalaisia opiskelijoita ja tutkijoita poikkeuksellisen paljon.
Maahanmuuttoviraston tilastot antavat tästä hieman kiinnostavamman kuvan. Kiina ei kuulu Suomen kansainvälisten opiskelijoiden suurimpiin lähtömaihin – viisi suurinta olivat tammi–syyskuussa 2025 Bangladesh, Nepal, Sri Lanka, Intia ja Pakistan. Kiinalaisten opiskelijoiden hakemusmäärä jopa laski edellisvuodesta. Työperäisessä maahanmuutossa kuva on toinen: Kiinan kansalaisten työperusteisten oleskelulupahakemusten määrä kasvoi samana aikana 11 prosenttia, ja peräti 36 prosenttia hakemuksista koski tutkijoiden oleskelulupia. Erityisasiantuntijoiden ensimmäisiä lupia haettaessa Kiina oli kolmanneksi suurin lähtömaa Intian ja Britannian jälkeen. Näistä luvista suurin yksittäinen toimiala oli atk-laitteisto- ja ohjelmistokonsultointi.
Tämä valikoivuus ei ole mikään opiskelijoiden henkilökohtainen mieltymyskysymys, vaan Pekingin valtionstrategian mukaisesti tarkkaan kohdennettua toimintaa. Kiinan tapauksessa on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota siihen, miten koulutus- ja tutkimusyhteistyö osuu yhteen valtion strategisesti tärkeiksi määrittelemien teknologia-alojen kanssa.
Oulun yliopiston ja Nanjing Institute of Technologyn välinen laaja koulutusvientiyhteistyö ja ICT-alan yhteishankkeet ovat olleet Kiinalle suora väylä länsimaisen huipputeknologian ja teollisoikeuksien äärelle. Kyseessä on järjestelmällinen teollisuusvakoilu ja tietotaidon imeminen, joka on verhoiltu kansainvälisen akateemisen yhteistyön ja koulutusviennin kauniisiin raameihin.
Länsimainen tietokäsitys nojaa avoimuuteen, mutta Kiinan valtiorakenne nojaa tiedon keskittämiseen ja hyväksikäyttöön. Kiinan tiedustelulainsäädäntö asettaa kansalaisille ja organisaatioille velvoitteita tukea ja avustaa valtion tiedustelutoimintaa. Kun tähän yhdistetään Suomessakin toimivat kiinalaiset kulttuuri- ja opiskelijajärjestöt, jotka toimivat suoraan Kiinan kommunistisen puolueen Yhtenäisrintaman alaisuudessa, tuloksena on tehokas valvonta- ja tiedonkeruuverkosto.
Sinisilmäisyyden aika on ohi. Suojelupoliisi ja opetusministeriö ovat viimein heränneet jakamaan tiukempia ohjeistuksia, mutta vuosikymmenen aikana päästettyä etumatkaa on vaikea kuroa kiinni. Pohjois-Suomen kuntapäättäjien, yliopistojen ja teollisuuden on vihdoin ymmärrettävä, että maailmalla ei ole ilmaisia lounaita – eikä kiinalaisella investoinnilla tai opiskelijavaihdolla ole koskaan pelkkää opillista tai taloudellista tarkoitusta.
