HX-ohjelman tarjouspyyntö lähetettiin 27.4.2018. Kuten kuulimme vidoestriimissä Jussi Niinistön sanomana, että “Suomi hakee yhden koneen mallia” [joskin F/A-18E/F ja ELSO G Rhino koneet katsotaan samaksi malliksi].  Samaa sanotaan ohjelmajohtaja Lauri Purasen blokitekstissä. (Hävittäjästä puhutaan koko ajan yksikössä). Tämä tarkoittaa, että suomalaiset aikovat purjehtia hieman epävarmoille vesille: Yhdysvaltain Merivoimat ovat kehittämässä kahden koneen mallia, jossa F/A-18 E koneet toimivat takalinjoilla ampujina, ja edessä toimivat häivekoneet, F-35 C:t etsivät ja maalittavat takalinjojen ampujille kohteita. Suomen kannalta tämä aiheuttaa pikku dilemman: JOS meillä on käytössä vain toinen tämän taistelusysteemin komponenteista, ei sotiminen VOI toimia samalla tavalla kuin USNllä. Ilmataistelut olisivat kuitenkin Suomessa äärimmäisen kompetenttia vastustajaa vastaan.

Samanlainen suunnitelma on briteillä, jossa Tornadoja korvataan tulevaisuudessa F-35B koneilla. Ne tulevat toimimaan Typhoonien kanssa yhteistyössä, joten brittiläiseltä kannalta kyseessä tulee olemaan kahden koneen malli. Tosin saksalaisilla  ja espanjalaisilla ei ihan tämmöisiä suunnitelmia ole, joten toimivaa “yhden konemallin” kehitystä Typhoonille varmasti jatketaan. Ranskalaisilla ja ruotsalaisilla ei intressejä  F-35 koneisiin ole, että ilmeisesti Suomi tekeekin valinnan viiden eri konseptin välillä: USAlaisen kahden koneen systeemin, brittiläisen kahden koneen systeemin ja eurooppalaisen yhden koneen systeemin joko “saksalaisella”, ranskalaisella tai ruotsalaisella koneella. Kyse on kuitenkin loppujen lopuksi siitä, miten järjestelmästä saadaan parhaat tehot irti.

Suomessa ollaan edelleen, jostain käsittämättömästä syystä, hirttäydytty Stalinin 60 koneen malliin. Todellinen tarve Suomessa on yli 120 konetta, mutta tyytyminen 100 tässä vaiheessa on jo askel oikeaan suuntaan. Ottaen huomioon Suomen maantieteellinen koko ja koneiden nopeus, mikään kone ei pysty olemaan Ahvenanmaalla ja Lapissa yhtä aikaa. Konemäärää on pakko kasvattaa jo siksikin, että vihollisen ilmatorjunnan häirintä ja tuhoamistehtävät nousevat sekä määrältään että vaikeudeltaan ainakin geometrisesti. Tutkaan hakeutuvat ohjukset vievät pylonipaikkoja muilta ilmasta maahan judansseilta. Käytännössä siis “monitoimikone” ei hoida SEAD ja vaikkapa tunkeutumishyökkäyksiä yhtä aikaa. Kahta eri tehtävää on vaikea sovittaa yhteen tarvittavien ripustimien määrän ollessa kuitenkin vakio, ja vielä niin että tietyt pylonit tai ripustuspaikat ovat “raskaita” ja “märkiä”, eli voivat ottaa lisäpolttoainetta tai painavia ripustuksia, eli esimerkiksi pommeja.

Mikä tahansa ilmasota Suomen ilmatilassa korostaa vaatimuksia kyetä toimimaan vihollisen välittömän ilmauhan ja ilmatorjunnan vaikutuspiirissä. Tämä vastaanpanematon fakta tulee korostamaan ilmavoimien ELSO kykyä. Mitkä tahansa peliliikkeet, hyökkäyksellinen- tai puolustuksellinenilmataistelu tulee vaatimaan hyvin voimallista tukea elektronisen sodankäynnin koneilta. Näistä tarjolla on F/A-18 G Growler, joka on USAn laivaston dedikoitu elektronisen sodankäynnin kone. Ruotsalaisilla on uudenkarhea Arexis systeemi, joka on kehitetty vastaamaan juuri S-300/400/500 ilmapuolustuskompleksin uhkaa vastaan. Kaikilla konemalleilla on varmasti riittävä suojaustaso ilmauhkia vastaan. Erityisesti Dassault Rafalen SPECTRE systeemiä on kehuttu näissä yhteyksissä. Vaikkakaan ei ole mitään syystä epäillä etteikö Eurofighter Typhoonin Pretorian ole ihan hulppea peli koneen omasuojaksi. SAAB Gripen E:llä on nyt sellainen puolen askeleen etumatka kilpailijoihin juuri tämän oman SEAD/DEAD kykynsä vuoksi, joskin tilanne saattaa tasoittua ennekuin Suomessa konetyypin valintaa tehdään. Karkeasti Arexix antaa siis Gripenille etumatkaa juuri ilmatorjunnan matalamman taajuuden,  noin 1-3 GHz, tutkia vastaan. Kaikilla HX kandidaateilla on olemassa AESA tutkat, joten niitä voidaan käyttää suoran energian aseina.

SAAB piti Gripenin vuosikatsauksen alkuviikosta, ja siellä nostettiin  juuri Gripen En ELSO kyvyt keskeiseksi puheenaiheeksi. Vaikka Gripen C hävisi Typhoonille ja Rafalelle Sveitsin edellisen hävittäjäkilvan käyttäjäkokemuksissa ja tehokkuudessa, ja tuli valituksi kokonaisedullisimpana ratkaisuna, ja tuli sitten kansanäänestyksessä torpatuksi siltä osalta, että Sveitsiin ei ostettu loppujen lopuksi mitään koneita, ja siitä että ruotsalaiset pudottautuivat ulos Belgian hävittäjäkilvasta, ei kannata luulla että Gripen olisi heikoimmaissa asemassa kilvassa: Myös Boeing koki, että F-35 konetta suosittiin, ja jättäytyi pois Belgian kilvasta siitä syystä. Sveitsi on aloittamassa uudelleen hävittäjävalintansa.

Koneet soveltuvat sinänsä hyvin, ainakin siltä osin kuin sivusta voi olettaa ymmärtävänsä, Ilmavoimien hajautettuun taistelutapaan. Gripen on suunniteltu juuri sellaiseen sodankäyntiin; pieni kiitoradan tarve ja alhainen huoltojalanjälki. Rafalen kiitoratavaatimus on vielä pienempi kuin Gripenillä, ja sekin on menestyksekkäästi osallistunut Ranskan “siiromaasotiin” Lähi-Idässä ja Afrikassa, joten ranskattarenkaan huoltointensiivisyys ei ole suuri. Typhoon toimii myös Falkland saarilla Lipunnäyttötehtävissä melko alkeellisista oloista, joten ei ole luultavaa, että silläkään olisi suunnattomia ongelmia hajautetussa taistelutavassa. Nousussa Typhoon ei suunnatonta tilaa tarvi, mutta laskeutumisessa kiitoratatarve on edelleen kysymysmerkki. se ontieto jota BAE ei ole julkistanut, vaikka se juuri Suomen tapauksessa oleellinen tieto olisikin.

F/A-18 E taas on suunniteltu tukialuskoneeksi, joten alhaiset lähestymisnopeudet ja kiitoratavaatimukset ovat selviö, samoinkuin mahdollisimman alhainen huollon tarve. Kysymysmerkki on tässä suhteessa siis Lockheedin F-35. Tiedetään että Norjassa koneeseen, tai oikeammin nNorjan koneisiin on lisätty jarruvarjo, joten on luultavaa, että kiitoratatarvetta on laskeuduttaessa. Huollon tarpeesta on vielä vaikea sanoa mitään.