To NATO Not to NATO, That Is the Question

Nyt kun Venäjän karhu esittelee lihaksiaan, pitää miettiä Suomen asemaa Venäjän luoteiskulmalla. Tällähetkellä Suomi on lähinnä niinkuin hetero, joka ei osaa sanoa ei, leimautumisbileissä ja toivoo että jos jotain sattuu, niin käytetään edes liukuvoidetta. Se kyky sen “ein” sanomiseen on lähinnä kyky hoitaa oma posti. Se että voi itse ja naapurikin voi luottaa siihen, että kulma on turvassa.

Kuitenkin Putinin Venäjä on Suomelle suurempi uhka, kuin päinvastoin. Itärajan puolustaminen vaatii sen noin 700 000 jannua, vaikka reservikin on ajettu tässä ei meitä mikään koskaan missään huumassa alas. Jos katsotaan että omia miehiä ei ole riittävästi, täytyy hakea liittolaisia. Ruotsista ei ole kuin ehkä teollista tukea, mutta NATO on sellainen looginen yhteisö, johon jokaisen jotensakin länsimaisen valtion kannattaa kuulua. Kun Suomi liittyy NATOon, on meille luonnollinen yhteisö siellä ns Visegrad maat: balttia, Puola, Unkari ja Tsekki. Visegrad maat ovat tekemässä itään sanoisinko “kovaa NATOa” jotka antavat takuut toisilleen.

Sitä anomusta kannattaisi ruveta ja väsäämään.

Posted in NATO jäsenyys | Tagged , , | Leave a comment

NATO or Not to NATO, that Is the Question

Arvoisat lukijani,

Venäjän harjoittama voimapolitiikka on realismia. Venäjän putin on realistinen valtio. Putinin Venäjä pelaa voitosta ja meidän imperiumin lähialueella asuvien on otettava tämä huomioon. Ainoa sellainen valuutta ja lupaus jota Putin ja Venäjä kunnioittaa, on taistella, ja taistella saatanallisesti ja niin pitkään kuin tarvitaan tai pystytään. Tämä on meidän, suomalaiset, vain otettava huomioon ja sisäistettävä. 

Jos ajatellaan Suomen mahdollisuuksia tässä tilanteessa niitä on kaksi, ja kolmas on sellainen leikkivaihtoehto. Vaihtoehto yksi on oman alueen puolustamisesta huolehtiminen liittoutumatta. Toinen on oman alueen puolustamisen hoitaminen liittoutuen länteen, ja kolmas on oman alueen puolustuksesta huolehtiminen tukeutuen itään. En oikein usko, että vaihtoehtoa kolme kannattaa kukaan muu kuin muutama daihart kommunisti. 

Oman puolustuksen ylläpitäminen hyvällä tasolla vaatii kanssa rahaa. Suomi on mennyt pohjia kolistellen 1,4% tasolla viimeajat, ajaen siis käytännössä puolustusta alas. Onneksi monet muut, erityisesti NATO maat, ovat purkaneet sotavalmiusvarastoja, ja Suomi on monessa paikkaa saanut käypää sotavarustusta ulosheittohintaan.  Näin tilanne ei ole yhtä paha kuin se olisi muutoin olisi. Jos jonkinmoisena sotilaallisen kyvyn ylläpidon +-0 tasona pidetää tuota 2% BKTstä puolustusmenoja, niin Suomen pitäisi mennä yli tuon 2,0% tason tasolle 2,3%-2,5% BKTstä kunnes puolustusvelka olisi maksettu takaisin.  

Myös varustusta pitäisi olla lisää: ensinnäkin hiukan alta 60 hävittäjää ei riitä puolustamaan Suomen ilmatilaa, Varsinkaan jos ajatellaan että ne tukevat merivoimien ja maavoimien toimintaa.  Koneita tarvitaan edelleen se kaksi laivuetta lisää, eli noin 40 konetta. Voisi olla hyvä, jos se toinen kone olisi ns selkeä ilmaherruuskone, vaikkapa Eurofighter typhoon. Hornet C/D mallia ei enää valmisteta, eli jos “samaa konetta” haluaa käyttää, niin E/F malli on nykyinen maali. Se tosin on melkein eri kone, mutta siitä joskus muulloin.  Samoin laivasto ei ole sopiva uuteen toimenkuvaansa, eli muutoksia pitäisi tehdä silläkin suunnalla, sekin maksaisi fyffeä, mutta tukisi kotimaista teollisuutta.

Jos länsiliittoutumista ajatellaan, niin liittyminen vuoden 1985 NATOon olisi helvetin hyvä idea. Vuoden 1998 NATOon liittyminekin olisi hyvä ajatus, mutta en ole ollenkaan 100% että liittyminen vuoden 2015 NATOon on.  Miksikö? Katso edelleistä kohtaa. NATO maat myyvät sotavarustevarastojaan Suomelle, eli eivät itse enää aio varustaa niin paljon joukkoja kun esimerkiksi Vuonna 85, Tosin Thomas Ries sanoi jo aikapäiviä sitten että SUomi ei olisi saamassa NATOsta Suomeen muita kun lentojoukkoja. NO nyt nuo vuoden 1990 konemäärät ovat lähinnä märkiä unia, ja esim Alankomaiden ilmavoimat ovat pienentyneet reilusta 210 koneesta  68. Eli about kolmannes on jäljellä. Riittäisikö vuoden 2015 NATOlta koneita Suomeen? Tuskin.  Maavoimille on käynyt samoin. Jos edelleen käytetään esmerkkinä tuota Alankomaita, niin kylmän sodan aikana Hollanista olisi yhteiseen kasaan saatu 3 divisioonaa joukkoja, Nykyään saadaan kolme prikaatia, eli rapia divisioona. 

Eli tulisiko apuja? Ei tulis. 

Pakko rakentaa omaa puolustusta.

 

Posted in Armeija 2020 | Tagged , , , , | Leave a comment

Rynnäkkökiväärin kalibeerit, ja liivin läpäisy.

Nyt kun tilanne alkaa Ukrainassa olla silleen häiritsevästi jännä, niin on kai sopiva hetki päästää tasitelut Ahvenanmaalla taukoaamaan hetkiseksi, ja mietiskellä kouriintuntuvampia asioita: Luoteja luotisuojaa ja läpäisyä.

Nykykalibereista tässä tarkastellaan 5,45×39 Sovietia, 7,62×39 Sovietia 5,56 NATOa . Tärkeitä nämä vertailut ovat siksi, että melkein kaikilla muilla ympärysvaltioilla on käytössään ihan oikeat luotisuojaliivit suojaustasolla III tai IV, paitsi tietenkin Suomella. Minusta tämä SA-intin haluttomuus parantaa taistelijan suojaa, ja hieman myös toisaalta olla nostamatta taistelijan aseen läpäisyä lähentelee outoa. Minusta molemmat olisi hoidettava kuntoon viisi vuotta sitten. Tietenkin asemuutossirkus olisi melkoinen, ja kineettinen energia on, kuitenkin, kineettistä energiaa, ja mitää taikakeinoa “hyvään läpäisyyn” ei ole. Pieni ja nopea läpäisee paremmin, ja tekee sitten todennäköisesti huonommin vammaa, ja isompi läpäisee vähän huonommin, ja on läpäisyn jälkeen vaarallisempi kudoksessa. Yksinkertaisinta Suomessa olisi kasvattaa 7,62mm luodin pituutta, ja tehdä siitä samantapainen puolipanssariluoti, kuin 5,45 Soviet, mutta yksinkertaista ei tämäkään olisi.

Suojaliiveistä sitten,

Tuollainen III luokan liivi, vaikkapa kotimaisen Verseidakin valmistamana. (Tuossa esimerkiksi Exelsior liivi katalookista päästään IIIa suojatasolle ilman SAPI tai lisäsuojalevyjä. keveimmällä ja mukavimmalla levyllä sitten jos III-tasolle)

Mitä tämä suojataso oikeastaan tarkoittaa? Karkeasti sitä, mitä liivi pysäyttää. NIJ II taso tarkoittaa, että liivi kestää normi, eli normaali nopeuksille ladatut, pistooliluodit, 9mm (kokovaippa) ja 357 Mag (pehmeäkärki). Eli on oikeastaan “hyvä sirpaleliivi”. NIJ IIIa taso pysäyttää samat patruunat konepistoolista ammuttuna sekä Dirty Harryn 44 Magnumin, ainakin pehmeäkärkisenä. Siis noin periaatteessa. NIJ III suojaa jo 7,62mm NATO kokovaippaluotia M80 vastaan. Minusta siksi III taso on “oikea” sotilastaso, koska suurimmaksi osaksi ilmassa lentää juuri noita”tavallisia” luoteja, ei panssariluoteja. IV luokan liivit pysäyttävät periaatteessa jo ne panssariluoditkin, mikä voi sitten taas painon puolesta olla liikaa, noin 15 kiloa.

Myös sikäli homma on “liikaa”, että tuommonen panssariäläpäisemään tarkoitettu luoti käyttäytyy “kivasti” lihassa, ja tekee semmoisen siistin pyöreän reiän läpi asti. Eli ei juuri tule vammoja. Jos saa valita, niin kannattaa se osuma ottaa nimenomaan panssariluodista. Tosin yhtälö pikkuisen muuttuu, jos se samainen API-luoti ui ensiksi III tason liivin läpi, eikä osutulle mukavampaan suuntaan.

Kun II tason liivi painaa noin 1,5 kiloa, painaa sitten IV tason liivi jo 15 kiloa, eli on helppo huomata kuinka paljon suojaustason nosto merkkaa liivin painossa. III taso ei paina 7,5 kiloa vaan mieluummin 10-11 kiloa. Koska lisäpaino on pois liikkuvuudesta, saattaa painavampi liivi suojata loppupeleissä huonomminkuin se kevyempi: ei päästy alta pois. Tietenkin myös muu kantokyky heikkenee kun jannun päällä on 15 kiloa liiviä. Tämän lisäksi lämpökuorma, koska ainakaan viileitä tuommoiset liivit eivät ole, ja liivin alla ilma ei kierrä huonostikkaan.

Venäjällä homma on sikäli samoin, että suojaliivien pitää kestää 7,62 Soviet ja 7,62 Russian osumia 20 metristä. Eli suoja on hitusen parempi, kuin M80 kokovaippa on hieman hitaampi kuin kolmenlinjan patruuna. Tasoilla on venäjällä omat nimet, mutta tasot ovat kyllä melko samat läntisiin verrattuna.

Eli näköjään eniten tuhoa taistelukentällä saa aikaan raaja- ja pääosumilla sekä sirpaleilla. Huomioon kannattaa ottaa myös se että tämä III tai IV suojaustaso on sen SAPI levyn kohdalla. Muuten liivi on ihan tavallinen II tai IIIa liivi. kyllä siis vartaloosumatkin vie miehen pois pelistä. Vyönsolki voi tähtäyspisteenä olla vähän vaikea, se kun villkkuu sieltä levyn takaa.

Posted in Armeija 2020, varusteet | Tagged , , , | Leave a comment

Tapaus SININEN 1. vaihe

Samaan aikaan kun risteilyohjusisku oli vielä kohteisiinsa matkalla, alkoi 3. kommadoprikaati valmistautua omaan yön tehtäväänsä, eli maahanlaskuun Ahvenanmaalle. Koska helikoptereiden toimintamatka on melko rajoitettu alkoivat laivat liikkua kohti kohdealuetta. Suomessa laivaston liikettä ei vielä huomattu. Oikeastaan ensimäinen mitä Suomessa huomattiin oli kaksi Storm Shadow häiveristeilyohjuksen osumaa Turun lentokentän kiitorataan. Ilmassa olevat Hornetit huomasivat kyllä laukaistut Tomahawkit nopeasti, mutta häiveohjukset olivat huomattavasti vaikeampi pala.
Suomi oli siis sodassa. Hävittäjät oli jo hajasijoitettu eri varaslaskupaikoille ja siviililentokentille, ja koneita vartioitiin sekä maassa että ilmatorjunnalla. Samoin Suomessa tiedettiin, että kiinteät tutkat olisivat täysin mahdottomia pelastaa, mutta niiden tuhoutumisesta tuli se laiha lohtu, että tuhoaminen vaatisi kuitenkin ohjuksia, joita oli rajallisesti. Uudet liikuteltavat tutkat olivat jo maatiellä matkalla kohti tuntemattomia, ennaltavalittuja paikkoja, joissa ne sitten sattumanvaraisesti risteilisivät, ja pitäisivät tutkakuvaa yllä.

Eckerön saari, sekä osa Ahvenanmaan mannerta

Eckerön saari, sekä osa Ahvenanmaan mannerta

Ilmassa olevista Horneteista pisimpään ilmassa ollut pari aloitti sotatyönsä ampumalla ohjuksensa kohti lähestyvää merenpinnassa kiitävää Tomahawk parvea, ja onnistui optimaalisesta asemastaan ampumaan merenpäälle kantamalle tulevasta 10 ohjuksesta kuusi ja vielä yhden sisämaassa. Tämä pelasti Niinisalon ja Alavuden varalaskupaikat, ja pienesi Pirkkalaan tulleita tuhoja. Kiitorataan ei tullut kuin kaksi reikää. Reikien paikkaus aloitettiin välittömästi. Paikallinen asfalttifirma sai työvaatteensa tällähetkellä ilmavoimien varikolta, ainakin kuvaannollisesti. Aitolahden KAVA-tutka sensijaan tuhottiin samoinkuin muita Etelä-Suomen kiinteitä tutkia. Tuli selväksi, että jatkossa kannattaisi ampua ne ohjukset alas jo meren päällä. Vaasaan ja Kauhavalle osui ohjuksia, mutta niissäkin aloitettiin paikkaustyöt välittömästi.

Kaksi muuta Hornet paria alkoi liikkua kohti Saaristomerta, ja kaksi lisäparia nousi ilmaan. JO ilmassa olevat parit laittoivat tutkat päälle, ja huomasivat nopeasti meren kantamaa myöten tyhjäksi. Saatuaan taistelujohdolta käskyn yrittää etsiä BalSqdin, koneet liikkuivat eteenpäin ja saivatkin kohtuullisen pian kaikua etummaisista ITO-fregateista. Kiusattuaan kohtaloa vielä muutaman minuutin alkoikin putkella näkyä isoja kohteita: Balttian laivue oli havaittu. Hornetit kääntyivät pois.

Samaan aikaan maihinnousuosasto purjehti luoteen suuntaan. Sateliittitiedustelu kertoi jotain, mutta suomalaiset tiesivät kyllä sateliittien aikataulut, ja vaihtelivat ylimenojen jälkeen asemiaan, joten tieto vanheni nopeasti. Niimpä Watchkeeper UAV lähetettiin nuuskimaan mitä suomalaiset puuhaavat.

Ranskalaisilla olisi Hawkeye ilmassa, ja sitä varmasti suojelisivat Rafalet, joten aivan sokeana ei kannnattanut lähteä rynnistämään. Suomalaisten puolella pistettiin hälyt päälle, ja Ahvenanmaan prikaatit ottivat vähän levottomamman asennon, tämä oli nyt sitä. Mitään ei ollut vielä tapahtunut, mutta varmaan tapahtuisi.

Pari tuntia kului suhteellisen rauhallisesti ilmavoimien käydessä nuuskimassa toisiaan. Helikopteritukialukset alkoivat olla silloin noin 200km päässä Ahvenanmaalta. Silloin Merlinit lähtivät viemään ensimäisiä Kuninkaallisen merijalkaväen kommandoja maahanlaskuun. Kolmellakymmenellä Merlin ja Lynx helikopterilla saatiin kerralla reilu pataljoona ilmaan. Tämän ensimäisen paltaljoonan piti ottaa haltuunsa Eckerön satama, ja varmistaa aluetta, että ajoneuvot voitaisiin tuoda mahdollisimman turvassa maihin. Iskuporrasta oli tukemassa kaksi Apache paria. Erityisen tärkeä oli Eckerön saaren Storbyn alue, koska siellä oli sekä satama, että laajahko luonnohiekkaranta, jonne maihinnousualuksilla olisi kohtuullisen helppoa päästä.

BalSqd luotti helikopterilla saatavaan suurempaan taktiseen liikkuvuuteen, ja laski että pystyisi, kuten Falklandeilla 30 vuotta aikaisemmin, määräämään niillä taistelujen tempon ja kulun. Toki Ranskalaisella merijalkaväkikomponentilla oli melko raskasta kalustoa, mutta kalusto oli uintikykyistä. Tavoitteena oli tuoda toisessa nostossa mukana myös kommandotykkipatteri, joka tarvittaessa hieman pehmentäisi vastarintaa. Suomalaisten puutteet pimeätoimintavälineissä oli kyllä tiedossa, ja laskettiin että ammattilaiset paremmalla varustuksellaan ja kokemuksellaan kyllä pieksevät amatöörit mennen tullen ja palatessa.

Ensimäisen vaiheen taistelualue.

Ensimäisen vaiheen taistelualue.

Suomalaisetkaan eivät ollet vain istuneet käsiensä päälle kulunutta kahta vikkoa, vaan olivat harjoitelleet kovasti. Koska suurvallan kyvyistä oli melko hyvä käsitys, esimerkiksi puolustukseen ryhmittynyt jv-prikaati 80, Vaasan Prikaati, oli koko odotusajan vaihdellut ahkerasti tuliasemia eri puolille Ahvenanmaan mannerta, niin että tulituki onnistui kyllä koko Ahvenanmaan alueelle. Tietenkään 122 H 63 15 kilometrin ja 152 H 88-40 16 kilometrin kantamillaan eivät mahdollistaneet tulitukea aivan mistä tahansa saarilta, mutta sopivia suojaisia tuliasemia oli kuitenkin runsaasti. Hauskana yksityiskohtana oli tietenkin se että 152 H 88-40 oli alkujaan saksalaisvalmisteinen haupitsi, joka pääsisi nyt kurittamaan alkuperäisiä vihollisiaan. Kyseinen 152mm patteristo oli sijoitettu Hammarlandin alueelle Vestra bergenin alueella pääsuuntanaan länsi, tukemaan I/VaaPr taistelua Eckeröllä. Myös reserviläiset olivat tuoneet omaa varustustaan mukaan, niin että pimeätoimintalaitteista ei ollut niin paha puute kuin olisi ollut muuten. Tietenkään omat hankinnat eivät täysin vastanneet SA-Int kaluston tasoa, mutta olivat parempia kuin kokonaan ilman.

Ahvenanmaan ryhmän komentaja oli päättänyt aloittaa taistelun VaaPr pataljoonilla, ja pyrkiä ratkaisuun PorPr, valmiusprikaatinsa, joukoilla. Muut pohjalaispataljoonat olivat Ahvenanmaan mantereen eteläosissa ja Lemlandin saarella. Ympäriampuvana 122 H 63 patteristo oli sijoitettu niin että se pystyi tukemaan taistelua molempien pataljoonien alueella. Rykmenttiin erillisenä patteristona liitetty 130 K 54 patteristo pystyisi tukemaan kaikkia neljää patteristoa kunnioitettavalla 25km kantamallaan. Joskin tämä vaatisi tietenkin hieman asemien vaihtoja. Myös rantapyssyn 130mm patteristo pystyi tukemaan maataistelua, mutta oli enemmän keskittynyt rannikkojääkäripataljoonan osoittamien maalien tuhoamiseen, kun niitä ilmaantuisi. Rannikkojääkäripataljoona toimisi ahvenanmaan ympärillä olevilla pikkusaarilla ja luodoilla.

Ilmatilaa valvottaisiin ryhmän oman johtokeskus 06 ohjauksessa. JoKe ohjaisi sekä PorPr Ito 2005 patteria että VaaPrn IT patteristoa sekä Crotale, eli Ito90M yksiköitä. Tarkoitus oli suojata oma toiminta niin että oma tasitelu onnistuisi. Komentopaikka ja ohjustorjunnan painopiste sijoitettiin Maarianhaminan lentoaseman pohjoispuolelle kallioiseen Degerbergetin maastoon. Lähistölle sijoittui myös ryhmän esikunta. VaaPr esikunta oli Hammarlandin alueella.

Koska oli syyskuu, ja siviilit evakuoitu alueelta, eivät joukot olleet telttamajoituksessa, vaan pärjäsivät hyvin lämmittämättömissä taloissa. Niinpä juuri minkäänalista lämpöjälkeä ei syntynyt sateliiteilla tai muutoinkaan havaittavaksi. Kuitenkin nopeasti lähestyvä lennokki kertoi, että jotain tapahtuisi, ja että BalSqd haluaisi teitää missä mitäkin on. Ilmavoimien Hornetit pyörivät levottomasti ahvenanmaan ja saaristomeren välimailla tutkaten kohti etelää, ja havaitsivatkin nopeasti sekä matalalle lentävät helikopterit, lennokit sekä niitä suojaavat Rafalet.

Ilmataistelu Ahvenanmaasta alkoi kun Rafale suojue alkoi puhkaista tietä helikoptereille. Hornetit oli pakko saada ilmasta, tai ajaa koneet ainakin 150km päähän Korppoon itäpuolelle. Suomalaisilla oli päinvastainen ajatus toiminnasta. Niinpä kaksi paria Horneteja aloitti liikkumisen vauhdilla kohti Ahvenamaata, ja pakotti Rafalet kääntymään leikkaavalle kurssille, jolloin loput kolme paria lähtivät Rafaleiden taakse vievälle kurssille päästäkseen hyviin ampuma-asemiin. Lisää Horneteja nousi ilmaan ja lähti liikkumaan kohti aluetta. Osa pohjoisen suunasta Saarille tullen. Rafaleja oli ilmassa viisi paria, ja perästä tulisi lisää, kunhan aseistuskierros saataisiin valmiiksi. Periaatteessa Suomalaisilla oli kyky vaihtaa kone koneeseen, ja lopettaa sota 20 hävittäjän kanssa, mutta se ei tietenkään olisi järkevää. Ranskalaisilla oli mahdollisuus käyttää enemmän ohjuksia, ja tavallaan ampua tie auki. Suomalaisilla oli hienoinen etu ohjusten kantamassa, mutta Rafalella oli loistava SPECTRE järjestelmä, joka pystyisi tehokkaasti suojelemaan konetta, ja MICAssa oli kaksi erilaista hakupäätä, joten niiden harhauttaminen olisi vaikeampaa.

Rafalet ampuivat ensimäiset ohjukset kohti helikoptereita liikkuvia Horneteja, jolloin Horneit kääntyivät pois alta pohjoiseen ja ottivat lisää korkeutta lyhentääkseen MICA ohjusten mahdollisuutta päästä perille. Samalla eteläisempi ryhmä kääntyi Hangon eteläpuolelta kohti Rafaleja ja pääsi ampumaan sivulta ohjuksia. Koska kantama oli vielä melko pitkä ranskalaiset eivät väistäneet, vaan pyrkivät loppuliikehdinnällä ja SPECTREllä hoitamaan taistelun edukseen. Tilanne oli vielä 0-0. Suomalaiset jatkoivat lähestymistä idästä, ja saivat tukea uudesta Hornet parista joka tuli hitaammin, tutkat sammutettuna kansainvälisen merialueen rajaa suojelemaan jo taistelussa olevia koneita. Ensimäisten Rafaleiden takaa alkoi näkyä lisää hävittäjiä, ja koptereillakaan ei ollut lentoaikaa saarille kuin vajaa puoli tuntia. Molempien oli pakko toimia.

Pohjoisessa Horneteilla oli etu, että Rafalet joutuivat liikkumaan kohti, joka auttoi AMRAAMien muutenkin hieman paremman kantaman kanssa. Ranskalaiset kyllä tiesivät, että helikopteriden tuhoaminen oli Hornetien päämäärä, ja heidän tehtävänsä oli estää se. Suomalaiset saivat käskyn iskeä helikoptereihin molemmista suunnista ja lähtivät liikkumaan kohti. Ensimäiset neljä pohjoisesta tulevaa AMRAAMia ammuttiin pitkältä kantamalta kohti Rafaleja, jotka tulivat edelleen kohti, Samalla idästä tulevat Hornetit liikkuivat edeleen tukialusryhmän ja Rafaleiden väliin, varoen kuitenkaan joutumasta ITO fregattien järkevälle kantamalle.

SPECTRE toimi kyllä hyvin, mutta sekään ei onnistu aina, Toisen Rafale parin johtokone sai osuman koneen alle siiven ja eturungon tyveen ja hajosi rajussa liikkeesä ilmassa kappaleiksi. Lentäjä kuoli ohjuksen osumassa, ja oli sodan ensimäinen sankarivainaja. Ensimäiset siviilivainajat olivat tulleet Suomessa jo aiemmin, kun Ranualla oli varaslaskupaikalle osunut Tomahawk, ja juuri paikalla ajanut perhe sai surmansa. Mutta ranskalaiset painoivat edelleen päälle, ja Hornetit kääntyivät jälleen alta pois uudelle kierrokselle.

Idässä Hornetit alkoivat lähestyä pohjoisemma Rafale ryhmän takasektoria, joilloin juuri nousseet Rafalet, joutuivat puuttumaan asiaan, ja estää suomalaisten pääsy laukaisuasemiin. Siän puolella ei mistään tullut juuri sen valmiimpaa, kuin liikkeitä ja vastaliikkeitä, niin että kumpikaan ei päässyt tehtävälleen. Tämä riittikin ranskalaisille mainiosti.

Pohjoisessa suomalaiset tulivat uudelle kierrokselle, ja liikkuivat selvästi lähemmäs ranskalaisia. Ranskalaiset alkoivat tulla nyt itse saariston yläpuolelle, ja suomalaistenkin oli pakko tehdä loppupeliin liikkeitä. Koneet olivat nyt tasan 4-4 joten suurta liikehdintätaistelua ei ollut luvassa. Kun helikopterit alkoivat tulla lännestäpäin kohti Eckeröä, tekivät suomalaiset viimeisen iskunsa. Ensimäinen pari ryhtyi ottamaan lukituksia matalalla lentäviin, melkein puolustuskyvyttömiin koptereihin, ja jälkimäinen pari hävittäjiin. Ranskalaisten oli pakko toimia hyvin aggressiivisesti, ja lentää jälleen kohti, ensimäisen suomalaisparin väistäessä ja toisen ampuessa kohti. Rafaletkin pääsivät tehokkaalle ampumamatkalle, ja ampuivat ohjuksia kohti molempia suomalaispareja, mutta suomalaisille oli hyötyä hieman pidemmästä ampumaetäisyydestä. Kolmannen Rafale parin siipikone sai osuman, tuhoutui, lentäjän päästessä kuitenkin hyppäämään. Parin toinen Rafale sai sirpaleosumia pyrstöönsä ja siipiin, ja joutui nilkuttamaan pois paikalta.

Jäljellä oli enää yksi toimintakuntoinen kone, mutta etelästä tuli neljä konetta apuja. Helikoptereita menetettiin yksi meren päälle, jolloin 26 merijalkaväen sotilasta ja kopterin miehistö sai surmansa. Tässä rytäkässä karkuun kääntynyt ensimäinen pari menetti toisen Hornetinsa ja toinen joutui nilkuttamaan pois toinen moottori hajalla ja peräsimet reijillä. Tilanne siis 2+1 ja helikopteri – 1+1 kotijoukkueelle.

Vaasalaisten tiedutelukomppanian kaksi joukkuetta partioi pitkin Eckerön saarta, etsien tiedustelijoita ja vihollisen toimintaa, ja pääsikin seuraamaan maahanlaskua Torpin ja Kyrkobyn peltoaukeille. Tiedutelijoilla oli valonvahvistimet, ja tiedustelutulenjohtajat jotka ryhtyivät heti toimeen. I/VaaPr oli ryhmittynyt puolustukseen Eckerön StorByn ympärille, joten vihollinen oli sen takamaastossa, mutta paikalla oli suomalaisia. Kyrkobyn aukealle laskeutui kaksi komppaniaa jalkaväkeä ja Torpin pohjoispuolelle toiset kaksi, jotka alkoivat varmistaa pohjoisen suuntaan ja odottaa paikalle ensimäistä kommando tulipatteria.

Tiedutelutulenjohtajat olivat ensimäisiä suomalasia jotka joutuivat tositoimiin. Helikopterit oli tuskin saatu tyhjiksi, kun tulikomennot 152mm patteristolle alkoivat tulla perille. Pataljoonan kolmas komppania oli myös havainnut maahanlaskun, mutta ei voinut tähystää, joten kirkonkylän eteläpuoliselle aukealle ammuttiin sodan ensimäinen keskitys. Ensimäisen laidallisen jälkeen tuli korjatiinn ja peite osui maaliinsa. Osprey-suojaliivit osoittivat laatunsa, ja kuolleita ei montaa tullut, mutta raaja haavoittumisia kylläkin.

Apachet eivät tietenkään tykänneet tästä oman jalkaväen kurittamisesta, ja alkoivat hermostuneesti liikkua putkitulien suuntaan, mutta patteriston tuliporrasta suojeleva IT patteristo aloitti puolestaan taistelun, jolloin Apachet joutuivat vetäytymään ja hakemaan uutta suuntaa, josta lähestyä. Apache ei kestä 23mm kanuunan osumaa, ainakaan pysyen ilmassa. Koska oikein muutakaan ei ollut vielä näyvillä, jäi ITn ja helikopterien taistelu melko tuloksettomaksi, Apacheilla oli vielä melko rajoitetusti toiminta-aikaa alueella, joten ne joutuivat ennepitkään jättämään leikin kesken ja siirtyä tukemaan merijalkaväkeä kun se alkoi pyrkiä Storbyhyn, Jo hieman esimakua tykistön saatanallisesta raivopsta saaneet komppaniat Kyrkobyn länsipuolella hyökkäsivät suomalaiskomppanian tutkikohtaan. Nyt pystyivät Apachetkin ampumaan raketteja suomalaisten ryhmitykseen. Suomalainen tykistö yhtyi taas leikkiin. Nyt BalSqd oli saanut jonkinlaisen kuvan suomalaisten ryhmityksestä.

Merijalkaväellä oli kyllä kokemusta Afganistanista, mutta kovimmillekin veteraaneille tykistötulen alle jääminen oli aivan uutta, ja vaikka suomalaiset ampuivat hermostuneina liian vähän tähdättyjä laukauksia, ja liikaa vain paljastivat asemansa, ensimäinen hyökkäys juuttui kiinni puolustuskeskuksen eteen. Kranaatinheitin joukkue aloitti alueen valaisun.

HMS Bulwarkilla BalSqdn amfibiokomentaja totesi että lisää joukkoja oli pakko saada maihin.

Posted in hypoteesitilanne, Reserviläiset, simulaatio, Sodanajan joukot, Sodanajan toiminta, sotapelit | Tagged | 1 Comment

Tapaus SININEN, Eurooppalaisten suurvaltain hyökkäys Suomeen

Jos olet joskus lukenut Arto Paasilinnan “Operaatio Finlandian” olet saattanut huomata itsesi ihmettelemästä, millaiselta näyttäisi nykyaikainen sota näillä selkosilla. Tietenkin Eurooppalaisen suurvallan hyökkäys Suomeen on aikalailla epätodennäköistä, mutta pyydän saada huomauttaa, että Ranska ja Iso-Britannia ovat sotineet näillä rannoilla yhdessä, isommin viimeksi Oolannin Sodan aikoina. Mutta kyllä engelsmannit jotain yritteli jatkosodan aikoina, pommarihyökkäystä Liinahamariin. Ei ollut mikään jätteiso menestys. Otan hahmotelman pohjaksi samankaltaisen liittouman kuin Oolannin sodan aikoina, eli yhteinen laivasto-osasto. Rajoitetuilla tavoitteilla, pääasiassa ottamassa haltuun Ahvenanmaan saaret ja katkaisemaan Suomenlahden meriliikenteen. ja ehkä pakottamassa Suomen hallitusta johonkin epämieluisaan. Oikeastaan sivunäyttämönä Venäjää kohti suunnatuissa toimissa, joissa ahvenamaa halutaan vallta takamaastoksi, kun pelätään että balttiassa tulee liian kuumat paikat.

Mitään causus belliä ei tällähetkellä Suomen ja Euroopan suurvaltojen välillä ole, mutta tarvittaessa semmoinen varmaan keksitään jostakin. Tässä ajatusrakenteessa ajattelin operaation tavoitteeksi SUomen painostamista hyväksymään “jotain”. Lähtökohta tässä ajatusleikissä on vuosi 2015, vaikkakin tärkein tässä ajatuspelissä oleva laiva Charles de Gaulle menee huoltoon noin vuonna 2015.

Valitettavasti tätä peliä en ole voinut pelata läpi Harpoonilla. Mutta asiaan,

 

Tapaus SININEN

Aamuyöllä 10.9.2015 Tilanteen kiristyttyä ranskalais-englantilainen Itämeren Laivue, eli Baltic Squadron (BaltSqd), purjehti Tanskan Salmien läpi itämerelle. Laivasto-osasto oli senverran suuri, että asiaa uutisoitiin laajasti, ja videokuvaakin pimeässä purjehtivista aluksista näytettiin youtubessa, vaikka muuten virallinen Tanska ei asiaa kommentoinutykaan. Tämä ei jäänyt tietenkään Suomessakaan huomaamatta, ja reserviläiset alkoivat valmistautua sotaan hieman keskittyneemmin. Laivasto-osasto ei ollut suunnaton, Johtoaluksena toimi Maihinnousutukialus HMS Bulwark, ja suurimpana yksikkönä lentotukialus Charles de Gaulle, mukanaan 38 Rafale M hävittäjää, jotka pitkälle vastasivat osaston ilmasuojasta ja iskukyvystä. Raskalaisilla Mistral helikopteritukialuksia oli kaksi, Mistral ja Dixmude, jossa mukana 9. merijalkaväkiprikaati. HMS Ocean sekä Bulwarkin siasaralus HMS Albion kuljettivat kuninkaallisen merijalkaväen 3. Kommando prikaatia. Koska hyökkääjät varsin hyvin tiesivät, että Suomella ei sukellusveneitä ole, niin suojue oli suurimmaksi osaksi Ranskalaisia ja Brittiläisiä ilmatorjuntafregatteja ja miinanraivaajia. Osaston suurten alusten joukossa oli outo lintu HMS Illustrious, entinen lentotukialus, joka toimi helkopteri- ja UAV tukialuksena, koskapa Harrierit olivat jo partaterinä, mutta uudet F-35B hävittäjät eivät olleet tulleet. RAFn 39. laivue odotti innokkaasti pääsyään oikeaan sotaan kokeilemaan sissäjä kurittaneilla MQ-9 Reapereillaan, miten sota onnistuu jossaimäärin kompetettiä vihollista vastaan. Lisäksi mukana seurasi muutamia RO-RO aluksia sekä normaalisti Skotlannin ja Norjan väliä risteileviä “porauslauttoja” kylläkin sangen kuivana paatteina, täynnä Brittanian armeijan 12. mekanisoitua prikaatia. Mukana oli myös kolme Trafalgar sukellusvenettä, mutta niistä ei Suomella ollut tietoa, arvailuja kyklläkin.

Koska selkeästi parhaan tukialueen Pohjois-Itämerellä tapahtuvalle toiminnalle Suomen lähialueella antaa Ahvenanmaa, oli Suomessa melko selvää, minne laivasto-osaston joukot loppujenlopuksi päätyvät. Tämän takia Ahvenanmaalle siirrettiin rannikkojääkäripataljoona, sekä valmiusprikaati sekä jalkaväkiprikaati-80 rannikkotykistöpatteristolla sekä kolmella erillisellä patteristolla vahvennettuna. Ilmavoimien laskettiin tukevan toimintaa niin, että suuria vahvennuksia IT-muodostelmiin ei tarvittu. Samoin laivasto valmistautui toimimaan saariston suojista Baltic Squadronia vastaan, mutta mahdollisuuksien siihen epäiltiin jäävään vähäisiksi. Merialuetta Puolustuvoimat ryhmittyivät myös muuten Eteläisen rannikkoalueen puolustukseen. Ilmavoimat hajautettiin, ja laivasto-osaston itämerelle saapumisen jälkeen ilmassa oli jatkuvasti kolme paria koneita. Tilanne oli kirstynyt jo melko pitkään, kolmisen kuukautta, ja ylimääräiset kertauharjoitukset olivat alkaneet pyöriä heinäkuussa, sopivasti lomakaudella. Samalla valmiussuunnitelmat oli laitettu käyntiin ja varustautuminen aloitettu.

Suomessa tiedettiin varsin hyvin, että tuleva laivasto-osasto sai kotimaistaan sateliittitukea, joten kaikkea linnoittamista ja valmistautumista piti naamioida huolellisesti. Oletettiin, että vaikka ilmaylivoimasta ei viholliselle täyddellinen tulisikaan, se pyrkisi hommaamaan sen aina kun tarpeen oli. Kuuteluverkko ja Viestikoelaitos alkoi viritellä laitteitaan, että saataisiin kuva siitä mitä näköhorisontin takana tapahtuu.

Syyskuun 15 päivän aikana ranskalais-brittiläinen osasto oli Gotska Sandön ja Saarenmaan välisellä linjalla, ja valmistautui aloittamaan sotatoimet. Ilmatorjuntafregatit työntyivät puolikaaressa 70km pitemmälle eteen suojelemaan osastoa, ja miinanraivaajat liikkuivat melkein samoihin asemiin päästäkseen aloittamaan raivaukset mahdollisimman nopeasti. Trafalgarit liikkuivat vieläkin edemmäksi hiljaa veden alla.

Illansuussa alkoi tapahtua. Hieman ennen hämärää alkoi de Gaullelta nousta normaalin ilmasuoja partion vaihdon yhteydessä kuusi konetta lisää. Ne olivat raskaassa lastissa, Kullakin oli mukana kaksi Strom Shadow risteilyohjusta. Samoihin aikoihin Trafalgarit alkoivat nousta laukaisusyvyyteen. Aluksi Rafalet ampuivat 12 Storm Shadow häiveristeiluohjusta kohti ilmavoimien kiinteitä tutkapaikkoja ja Pirkkalan, Porin ja Turun lentokenttiä. Muutamaa minuuttia myöhemmin Trafalgarit ampuivat 15 Tomahawk ohjusta kohti rannikkoa.

Posted in hypoteesitilanne, simulaatio, Sodanajan toiminta, sotapelit | Tagged | 2 Comments

Missä mennään?

Nyt on saanut seurata aika isolla silmällä Ukrainaa ja sen tapahtumia. Saa nähdä kuinka Putinin Venäjä reagoi?

Ensiksi. On ollut hiljaista pari viikkoa. Olen suunnitellut muutamaa isompaa kokonaisuutta aika pitkään. kiitos jotka olette jaksaneet seurailla.

Seuraavaksi tulee semmoinen pitempi kokonaisuus. Tapaus sininen joka koskee kahden Eurooppalaisen suurvallan, Ranskan ja Britannian, hyökkäystä Suomeen. Tietenkin koko lähtökohta on aika fiktiivinen, mutta halusin hieman tutkiskella miltä semmoinen “Oolannin sota oli kauhia” seknaario tapahtuisi tänäpäivänä. Lähinnä kyseeseen tulisi jonkinmoinen tarve vahvistaa ko liittouman asemaa Itämerelle Venäjää vastaan. Mutta kuten sanottu, hyvin kaukaa haettua tämä on.

Ja lisäksi: Olen ns. “julkisten lähteiden” varassa, joten tämän skeniksen ennustava arvo on noin luokkaa 7½. Lisäksi minulla ei ole operaatiotaidon koulutusta, muuten kuin mitä eri “strategia pelejä” pelatessa on kertynyt. Niin, no niissäkin se suurin kokemus on keskiajan ja 1700 luvun sodista, joten on se vähän eriä.

Edelleen. Tuossakin skenaariossa pitää muistaa Kaliningrad. KO kaappausta yrittävä laivasto-osasto joutuisi taisteluun eteläisellä Itämerellä aika nopeasti. Mutta ehkä Itämeren laivasto on keskitetty Kronstadiin parempaan turvaan NATO maiden keskeltä.

Arvostella saa ihan vapaasti, se on jopa suotavaa. Itse olen kuitenkin reaalipoliitikko, ja en laske “solidaarisuuslupausten” varaan kovin paljoa. Mutta tämmöinen näkemys minulla olisi “Oolannin sota 2015” skenaariosta.

Vóila…

Posted in Laivasto, merivoimat | Tagged | Leave a comment

Olisiko omien varusteiden ostamisessa mitää järkeä?

Rahalla saa kaikkea, mutta kaikkea mitä rahalla saa ei kannat ostaa.

Mietin tässä eräänä päivänä, miten jokainen voisi sekä parantaa omaa osaansa maanpuolustuksessa, sekä auttaa armeijaa samaan aikaan. Nopeasti tuli mieleeni, että omien varusteiden osto olisi sellainen. Älkää naurako. Itse tykkäisin siitä, että minulla olisi sopivat hyvät varusteet, joista olen itse pitänyt huolta, ja tiedän missä ne ovat olleet ja mitä niillä on tehty. Jos tästä saisi lisäksi työvaatteiden tapaisesti verovähennyksen, olisi se mielestäni kaikkien etu. En rasittaisi PVn resursseja, tällä tavalla, ja saisin sotavarustelistalta sellaiset varusteet kun minulla olisi varaa maksaa.

Esimerkiksi suojaliivi olisi sellainen asia, johon varmaan haluaisin panostaa. Se jos mikä olisi sellainen varuste josta tietäisi oman henkikullan olevan joskus kiinni. Samoin TST liivi olisi hyvä, koska laittaisin sen kuntoon, josta itse pitäisi, ja harrastaisin sitten SRAta omin sotilaskamoin. Siirtovaikutus olisi siis mahdollisimman tehokas molempiin suuntiin.

Pimeänäkölaitekin olisi kiva, mutta tuskin se eka ostos jonka ostaisin.

Mitä PV saisi tästä? NOH ainakin epäsuorasti omaan käyttöönsä, ilman kustannuspaineita sotavarustetta. maastopukuja, liivejä ja elektroniikkaa. Jos PV toimisi vielä jotenkin ostajana, ja edelleen myyjänä, saisi se omat varusteensa halvemmalla suurempien hankintaerien kautta. Enkä ainakaan itse pistäisi pahaksen vaikka joku 5€-10€ käsittelymaksu otettaisiin välistä pois, jolloin vermeistä tulisi tuloakin.

Ainoa joka ei tästä tykkäisi olisi varmaan Valtionvarainministeriö, se joutuisi luopumaan osasta tulojaan, jos ne menisivät ressuille vähennyksinä. Varusteleka möi Armeijan MOLLE-liiviä pakettina hintaan 425€ muistaakseni enne vuodenvaihdetta. Nyt saattaisi päästä pikkusen huokeammalla. Kunnollisen suojaliivin hinnasta minulla ei ole yhtä tarkkaa kuvaa, mutta 500€ perusliivi ja siihen ballistista levyä, alkaa olemaan lähellä totuutta. Pimeännäkölaitteet sitten saattavat maksaa tonneja.

Eli ihan vähintään VM ajattelisi, että olen varastanut heidän rahojaan 1000€.

Mutta mietitytti silti..

Posted in Reserviläiset, varusteet | Tagged , , , | 1 Comment

Mikä olisi hyvä uusi kaliberi SA-Intin rynnäkkökivääreihin?

Maailmassa on tällähetkellä kolme standardia kiväärikaliberia. Venäjän 5,45×39 ja 7,62×39, NATOn 5,56×45, niin no kai Kiinan 5,8mm on standardikaliberi myös, mutta en ota ota nyt tarkasteluun. Tämän postin tarkoituksena on vähän vertailla näitä standardikaliberejä, ja verrata niitä tulevaisuuden länsikalibereihin eli 6,5mm Grendeliin ja 6,8mm SPChen. Jonkinlainen vertailun yläpää on NATOn pitkä 7,62 kivääripatruuna, mutta se ei nyt ole muuten mukana kuin referenssinä.

Teen arvioni patruunoista parhaan kykyni mukaan laskemalla niiden Riemann-integraalit, matkan jolla patruuna on ylisooninen, eli käytännön maksimi kantaman, ja arvioiden niiden haavaballistiikkaa. Tästä tulee sitten “LOPULLINEN TOTUUS” ™. Jos sellaista on edes olemassa.

Homman ongelma Suomen kannalta on se, että RK-62 perillisineen alkaa käydä kaliberinsa puolesta kuriositeetiksi maailmalla. Suomen nykyinen RK patruuna on meidän oloissamme hyvä 7,62 lyhyt patruuna, jota pitkän linjan veteraanit Afrikan Puskasodista pitivät parempana vaihtoehtona, kuin naton kevyttä 5,56mm patruunaa. Juurikin tuon levollisemman pehmeän esteen läpäisyn takia.

Nyt kun uutta kaliberia on alettu valkkailla, ja ensimmäiset varovaiset katseet kulmain alta on luotu NATOn pöytiin, suomalaisten täytyy pohtia mikä vaihtoehto tulevaisuudessa olisi paras, tai edes siedettävä Suomeen.

Sekä Britit että jenkit ovat todenneet 5,56mm NATOn olevan riittämätön yli 300m ampumamatkoilla. Sen haavaballistiikkakin on riittämätön yli 100m ampumamatkoilla. Tämä johtuu siitä, että 14,5 tuuman tai lyhyemmistä piipuista ammuttuna, v0 jää niin alas, että kevyt luoti kestää osuman ihmiseen, eikä pirstoudu kudoksessa. Jopa se nopeus jossa pirtoutuminen tapahtuu on laskettu, ja on noin 750-760 m/s hieman riippuen luodin seinämän paksuudesta ja tulokulmasta ja painosta. Vielä Vietnamissa 20 tuuman piipuista tuo räjähdysvaikutus toteutui noin 200m ampumamatkoille saakka, mutta on nyt noin neljännes siitä. Tätä haavaballistista aneemisuutta on yritetty parantaa kehittämällä, esimerkiksi reikäpääluoteja, mutta nämä tällaiset eivät oikein käy sovussa KV sopimusten kanssa kiväärien ampumatarvikkeista.

Toisaalta 5,56 ei läpäise yli, eli pelkkä normaali gyprok seinä yleensä riittää lähitaisteluissa pysäyttämään kevyen luodin, joka siis yleensä pirtoutuu ensimäiseen seinään, ja sirpaleet pysähtyvät toiseen seinään. Kuitenkin läpäisy panssarissa on nopeuden ja pienemmän halkaisijan takia parempi, kuin meikäläisessä patruunassa. Eli vaikka 5,56×45 patruunassa on paljon toivottavia ominaisuuksia, se ei ole vastaus kaikkiin kysynyksiin. Nimenomaan tuo riittämätön haavaballistiikka pitkillä matkoilla tekee sen, että NATOlaiset ovat hätää kärsimässä Afganistanissa. Britit ottivat käyttöönsä tätä varten kiireellisesti Amerikkalaisen Lewis Machine and Toolin AR-10 konstruktion vanhassa 7,62×51 kaliberissa. Jenkeillä oli edelleen käytössä takkuuskivääri em kaliberissa, joten siirtymä ei heillä ollut yhtä pitkä.

Kun Länsi siirtyi kevyeen nopeaan patruunaan 60-luvulla, alkoi siirtyminen idässä vuonna 1974, kun uusi AK malli ja sen patruuna tulivat käyttöön. 5,45 on loistavan suunnittelun tulos, ja sillä on, puutteistaan huolimatta, muutamia erittäin hyviä ominaisuuksia. Haavaballistiikaltaan tämä Idän Ihme on parempi kuin NATO kilpailijansa, koska luodin etuosaan on jätetty tyhjä tila, joka osumassa lytistyy, ja samalla tyhjän takana oleva metallikappale syöksyy eteenpäin, ja leikkaa epäsymmetrisesti kiinni luodin seinämiin. Lopputulos tästä on kudoksessa hyvin epävakaa luoti, joka pystyy tuottamaan luotettavasti ammottavan haavakanavan myös pitkille empumamatkoille. Saman rakenteen takia läpäisy ei yllä länsikilpailijan tasolle suojaliiveissä. Samat kevyen ja nopean luodin ongelmat toistuvat tässä venäjän standardi patruunassa, jopa niin että Tsetsenian sotien aikoina otettiin käyttöön vanhoja AK-47 aseita, että saatiin kaupunkitaisteluun riittävä läpäisy. (Sivumennen sanoen, Ruotsissa kaupunkialueilla toimivat Hemvernitin jampat saivat edelleen 7,62 NATO kiväärit, vaikka muut olivat jo siirtyneet FN kivääreihin 5,56mm kaliberissa)
5,45 Sovietista on sittemmin tullut myös monenlaista panssariläpäisyluotia, joten läpäisy liiviin ja muutenkin on saatu parannettua. Tosin jos saat valita luodin jolla haluat tulla ammutuksi, niin valitse se panssaria läpäisevä. Erittäin hyvät mahdollisuudet selvitä osumasta hengissä.

Artikkelissa esiteltyjen luotien haavaballistiikkaa.
Suomessa, ja muuallakin vielä laajassa käytössä oleva 7,62mm Soviet on varsinkin uudessa, ns M68 mallissan hyvä haavoittaja. Se tekee sangen hyvän haavakanavan, jos kudosta on noin 15cm. Sitä matalimmissa haavoissa luoti ei ehdi kaatua, joten se tekee melko helposti hoidettavan “sukkapuikon tökkäisyhaavan”. Läpäisy pehmeissä materiaaleissa ja Suomessa tärkeä lentorataesteiden sieto on hyvä. Oikestaan ongelmat liittyvät enemmän liivinläpäisyyn ja 690m/s olevaan lähtönopeuteen. Alhaisempi lähtönopeus tekee sen, että luodin lentorata muistuttaa enemmän paraabelia kuin suoraa. Tätä ei ainakaan auta kalibeeriinsa nähden lyhyt luoti.

Uudet kaliberit 6,8mm SPC ja 6,5mm Grendel ovat sitten yrityksiä rakentaa sotilaspatruunaa, joka olisi jossain nykyisten NATO patruunoiden välimaastossa ja toisi jotain molemmista jalkaväen kiväärimiehen kätösiin. USAlaiset erikoisjoukot kehittivät 6,8mm Special Purpose Catridgen omiin tarkoituksiinsa, kun halusivat M-16 kokoisen aseen, joka tarjoaa parempaa terminaaliballistiikkaa aina 500m päähän. Keitys lähti 6,5mm ja 7mm väliltä ja 6,8 mm väljyys antoi parhaan kompromissin keveyden, kantaman ja terminaaliballistiikan suhteen. Patruuna on erikoisjoukkojen käytössä USAn erikoisjoukoilla, mutta Merijalkaväki ja Armeija eivät ole ottaneet sitä, ainakaan vielä käyttöön. Itse asiassa 2007 tehtiin päätös että uuteen patruunaan ei siirrytä hinnan ja logistiikkaongelmien takia.

Tuohon 6,8mm SPC käyttöönottoon, tai sen puutteeseen vaikutti myös se että tuubeista oli tulossa ulos 6,5mm Grendel. 6,5mm tarjoaa parempaa tarkkuuttaa yli 500m matkoilla, ja sillä on itse asiassa 1000m kohdalla ENEMMÄN kineettistä energiaa ja läpäisyä kuin verokkipatruuna 7,62×51 NATOlla. Suomen oloissa energiat peuraan olisivat riittävät, mutta hirvi olisi liian iso. Haavaballistiikka näyttää hyvältä ainakin gelatiinitesteissä, mutta pirtoutumista ei ollut niissä havaittavissa. Haavaballistiikan osalta 6,8mm SPC näyttää olevan hieman parempi.

6,5mm Grendelissä on suomalaisille mieluinen juonne siinä, että se on alumperin Lapuan patruunatehtaan Alexander Armsille toteuttama konstruktio. Wikipedia kertoo lisää. Itselläni himoittaa ostaa/rakentaa/laittaa AR-15 6,5mm Grendel kaliberissa 18 tai 20 tuuman piipulla, mutta saapa nähdä tuleeko haaveesta joskus totta.

Ideaali rynnäkkökiväärin luodin lentorata olisi kuin lasersäde: se jatkaisi äärimmäisen nopeasti äärimmäisen suoraan äärimmäisen pitkälle. Menisi käytännössä yhtä putkea ikuisesti valonnopeudella. Tietenkään tämä ei fysiikassa meillä onnistu, koska kun lähtönopeus on A, niin se hidastuu ilmanvastuksen mukaan riippuen luodin ilmavastuskeroimesta, eli ballistisesta arvosta. Herr Rieman integraaleineen tulee tässä kuitenkin avuksemme, arvioidessa lentoradan suoruutta ilmakehässä. Käytännössä tässä lasketaan kahdenkymmenviiden metrin välein matka, jonka luoti on tähtäyslinja ylä- tai alapuolella (itseisarvona) ja lasketaan ne yhteen. Näin saadaan pinta-ala, joka kertoo meille kuinka paljon luoti on kulkenut tähtäyslinjan ylä tai alapuolella. Mainitulla lasersäteellä arvo olisi jotain hyvin lähellä nollaa, jos kuvitellaan, että aseen tähtäyslinja olisi välittömästi lasersäteen päällä.

Luodin putoaminen eri kalibereillä matkoilla

Luodin putoaminen eri kalibereillä matkoilla

Kaavio kuvaa luotien tippumista eri matkoilla, kun ase on kohdistettu 200 jaardiin. Vaikka m80 7,62 NATO patruuna onkin pudonnut eniten, on se edelleen ylisooninen kilometrissä, eli hyvinkin tappava. 5,56 NATO taas on pudonnut alisooniseksi noin 600 jaardin kohdalla, eli ei ole enään kovin vaarallinen. 6,8mm SPC putoaa alisooniseksi noin 850 jaardin kohdalla. 6,5mm Grendel on myös edelleen ylisooninen kilometrissä. Ja huomattavaa on, että lentorata on huomattavan laaka muihin verrattuna. Eli 6,5mm Grendelillä on helppo osua. Lisäksi sillä on, kuten mainittu enemmän kineettistä menergiaa ja läpäisyä kilomerissä kuin 7,62 NATOlla. Tämä asia tosi kääntyy raskaammalle patruunalle parissasadassa metrissä.

Jos niitä mainittuja Rieman summia haluaa käyttää osviittana, niin m80 summa on 1 446 251, SS109 summa on 840 218, 6,8mm SPC summa on 811 999 ja 6,5mm Grendelin summa 607 537. Tämä kertoo vain sen mikä kuvasta jo näkyi. 6,5mm Grendel lentää lähimpänä tähtäyslinjaa.

Eli sitten Lopullinen totuus:

Koska tavallisen ampujan maksimikantama taistelukentälle sopivan optiikankin kanssa loppuu aikalailla 500 metriin, niin kumpi tahansa 6,8mm SPC tai 6,5mm Grendel sopivat loistavasti käyttöön. Toisella, SPCllä on parempi haavaballistiikka, ja Grendelillä on helpompi osua. Koska grendelkin on haavaballistiikaltaan kuitenkin aivan riittävä, ja koska Lapualla on sormensa pelissä, päätyisin suosittelemaan 6,5mm Grendeliä.

Posted in armeija, varusteet | Tagged , , , , , , , , | 5 Comments

OHO, nyt tarvittiin “partiorynnäkkökivääri”

Eli Suomeen hankitaan 2015 uusi asejärjestelmä. erikoisjoukkojen partiorynnäkkökivääri. Sinällään erittäin perusteltua, koska silloin käyttöön saadaan täysin NATO yhteensopiva asejärjestelmä.

Koko reservin asetta tästä järjestelmästä ei tule, vaan nyt hankitaan noin 200-300 asetta ja lippaita sekä joka neljänteen-joka kuudenteen aseeseen 40mm kranaattilaukaisin. Poliisilla ja Rajavartiostolla on jo käytössään G-36 aseita, joten sinällään Heckler & Kochilla olisi jo ns pää auki Suomeenpäin.

Suurin ongelma missä tahansa tämän päivän NATO stanussa asessa on juurikin tuo 5,56mm kaliberi. Haavaballistiikka on erinomainen alle 100m matkoilla ja riittävä noin 300m metriin. Läpäisy on hyvä, ja patruuna keveä ja nopea, joten se on laakean ratansa vuoksi helppo ampua. MUTTA ko konstruktio ei ole sellainen 500m patruuna, jota suomalaiset esim Afganistanissa tarvitsisivat. Kyllä se sinne kantaa, mutta kun haavaballistiikka on noin sukkapuikolla jauhelihaan, ei varsin iskuvoimaisesta patruunasta voida puhua.

NATO muuttaa JV kaliberinsa suurella todennäköisyydellä joko 6,5mmX39 eli Grendelliksi tai 6,8mmx43 SPCksi. Molemmat ovat suunniteltu sinne noin 5,56 ja 7,62 NATOn välimaastoon, niin että pidemmille matkoille on enemmäbn iskuvoimaa ja lyhyemmällä hieman litteämpi lentorata. Ainakaan koko reservin välineistöä ei kannata muuttaa ennenkuin tuo standardipatruuna on päätetty.

Tarkempaa tietoa ei tästä kaupasta ole, mutta itse aseita tärkeämpiä lienevät asiat mitä aseiden picatinnykiskoihin saa kiinni. Tietoa niistä odotellessa.

Posted in armeija, puolustusvoimauudistus | Tagged , , , , , , | Leave a comment

Unelmien SA-int, eli maanpuolustus 2025 osa 3/3

Eli millaiseksi siis armeijan pitäisi muuttua seuraavassa kymmenessä vuodessa?

Tapahtumien todennäköisyyden ja vakavuuden arviointia

Tapahtumien todennäköisyyden ja vakavuuden arviointia

Tuossa yllä on hieman exelsheettiä siitä, millaisesta todennäköisyys-vakavuus kentästä minusta puhutaan maanpuolustuksessa. Samoin kuin palovakuutuksessa, pahin mahdollisuus on se, että kaikki menee ja sen mukaan vakuuttaudutaan. Eli se taso on se mille armeija mitoitetaan. Muut “pikkukriisit” ovat hoidettavissa sitten pois.

Samalla pitäisi pitää huolta siitä, että ei käy niinkuin muinaisen NL:n KAIKKI fyffet meni tavalla tai toisella sotilaskompleksin ylläpitoon ja ennenpitkää homma kaatui omaan painoonsa. Samoin USA on nyt aikalailla muniaan myöten kiinnitetty ja korviaan myöten veloissa, ja jatkaa porskutustaan pitkälti lainoittajien armosta. Riittämättömillä panoksilla maanpuolustukseen pääsee vain osallitumaan jommankumman puolen sotaponnistuksiin rahoittajan ja tuottajan ominaisuudessa, mikä sekään ei ole oikein älykästä toimintaa. Tästä käynevät esimerkkeinä Tanska, Norja sekä Islanti pohjoismaista toisen maailmansodan vuosilta ja Balttiasta kaikki Balttian maat. Puola taas sopii esimerkistä siinä kuinka huono juttu on, jos liittolaiset ovat kaukana ja viholliset molemmin puolin lähellä.

Ilmavoimat

Suomen ilmavoimat ovat liian pienet. Siitä ei päästä mihinkään. Jotakin etuja saadaan siitä, että vihollinen joutuu tulemaan kohti sisälinjoja, joka lisää koneiden painoa polttoaineen ominaisuudessa, ja auttaa vastaavasti samassa suhteessa suomalaisia. Lentoajat oat toiminta-alueelle suomalaisilla lyhyemmät ja siksi vähemmillä koneilla voidaan lentää suhteessa enemmän suorituksia päivässä.

Mutta 60 taistelukonetta EI OLE mikään kymmenestä käskystä napattu “lopullinen totuus” tai edes insinööritieteiden käsikirjasta napattu “oikea mitoitus tähän kohtaan”. 60 konetta on Toveri Stalin ajatus siitä määrästä koneita, että voidaan sanoa että ilmavoimat on, mutta jotka ovat niin pienet, että niillä on helppo pyyhkiä tarvittaessa pöytää. Lapin ilmatilassa on käyty pikkuisia ilmataisteluita kun jenkit kävivät katselemassa mitä Venäjällä puuhaillaan, ja saivat MiGejä peräänsä. Eli se puolueettomuuden valvonta ei ole oikein onnistunut 50- ja 60-luvuilla.

Kylmän sodan vuosina Ruotsin ilmavoimat olivat sekä laadullisesti että määrällisesti maailman neljänneksi vahvimmat. Nykyäänkin ilmavoimilla on 130 ensilinjan hävittäjää. “Ylimääräiset” koneet varastoidaan, niin että tarpeen vaatiessa on vielä mistä ottaa. Venäläisten mennä pääsiäisen ydinhyökkäysharjoittelun ja muun profiilinnoston jälkeen en oikein usko, että svedut pienentävät ilmavoimansa 100 hävittäjään niinkuin aiottiin.

Jos Ruotsin kokoa, ja väestömäärää pitää jonkinlaisena osviittana, niin tuo noin 100 konetta olisi melko oikea mitoitus Suomen ilmavoimille. F-18 C/D mallia ei enää valmisteta, joten lienisi luonnollista katsoa muita, länsimaisia koneita kaveriksi. Todennäköisesti hyvä kaveri Horneteille, jotka ovat enemmän rynnäkköhävittäjiä kuin ilmaherruuskoneita, olisi Eurofighter Typhoon. Samat ohjukset kävisivät, ja molemille on yhteneväiset maalaitteet, koska NATO yhteensopivuus. Näitä ilmaherruushävittäjiä tulisi siis ostettavaksi se noin 40 konetta, joilloin ilmavoimiin tulisi tietenkin myös roolijakoa. Typhoonit suojaa kauempaa ja Hornetit toimivat lähempänä. Rynnäkköaseitahan Hornetteihin on osteltu, ja ilmasta-maahan ohjukset eivät ainakaan liikehtimiskykyä ja kinematiikkaa koneessa paranna, joten ei ilmeisesti ajateltu, että honeteilla koko ajan ilmataisteluja käydään. Kaukovaikutuskyky on tärkeä osa ilmavoimaa, eli olen hankinnoista samaa mieltä, mutta parempi pitää roolit selvillä mitä tekee ja mitä yrittää saavuttaa.

Kansainvälisiin operaatioihin kannattaa mennä, jos niissä saa taistelukokemusta. Se on ainoa asia mitä ei saa kotimaasta, onneksi. 5 laivueen ilmavoimat mahdollistaisivat myös kierrätystä kv-operaatioissa, niin että kokemusta saataisiin laajemmalla rintamalla. Kaikenkaikkiaan tuo noin 100 konetta toisi paremmat mahdollisuudet toimia koko Suomessa varsinkin sota-aikoina. Asiaa voi suhteuttaa sillä, että Suomen pinta-ala on se noin 337 000 km^2 yhden hornetin AMRAAMien kanssa peittämä ala on 105km^2*pii eli 34 646km^2. Eli leikisti, jos ilmavoimilla olisi 10 hornettia ilmassa, riittäisi ohjusten peitto koko maan alueelle. NOH tilanne ei ole tietenkään ihan näin hyvä. Raytheonin ilmoittama 105km kantama AMRAAM C mallille olettaa että päästään jytkäisemään pahaa-aavistamatonta hiljempaa ja matalammalla lentävää lentsikkaa suoraan pleksiin maksimikantamalta. Aikuisten oikeasti näin ei tapahdu: koneet liikehtivät, ja yrittävät pysyä hengissä. Itse asiassa yli näkömatkoilla AMRAAM ohjuksen osumatodennäköisyys on noin 50%.

Lisäksi koneet eivät toimi yksin vaan pareina, joten tälläkin periaatteella koneita pitäisi olla 20. Koskapa koneet eivät ilmataisteluvarustuksessakaan ole tuntitolkulla ilmassa tarvitaan vaihtokoneita. Yksi kone pystyy NATO ohjeen mukaan lentämään 5 tehtävää päivässä, joten itseasiassa, nuo noin 100 konetta riittäisivät valtion alueen ilmapuolustukseen noin suurinpiirtein koko ajaksi. Mutta huomattavaa on että silloin kaikki mitä tehdään olisi pillurallin ajoa ilmatilassa. Todellinen tarve saattaisi siis olla suurempi kuin tuo 100 konetta.

Kylmän sodan huippuvuosina Ruotsalaisilla oli sentää Drakeneita varastossa suomalaisillekin. Ne olisi sitten noudettu Suomeen käyttöön kun iso pilli puhaltaisi. Tämä oli mahdollista, koska sama kone oli käytössä. Nykyään pitäisi kouluttaa uudelle koneelle.

Sinänsä minusta Venäjältä löytyisi loistavia ilmaherruusmasiinoita, joissa olisi Länsimaisia paremmat ohjukset, mutta liennytys ei ole niin pitkällä, että Hornetista voisi R-77 ohjuksen ampua. Kantama tällä NATO kielessä AA-12 Adder nimellä kulkevalla ohjuksella on todennäköisesti hieman pienempi, mutta hakupäävalikoima on suurempi. Tämä hakupäämäärä vaikeuttaa puolustavan koneen vastatoimia siellä vastaanottavassa päässä. Samlla ohjuksella voi olla erilaisia lämpö tai tutkahakuisia päitä loppuliikehdintää varten.

Merivoimat

Suomi on Euroopan kannalta saari. Jotain varmaan voidaan ajatella kuljetettavaksi Tanskan ja Ruotsin läpi Suomeen, mutta kyllä taraa mieluummin tuodaan maahan laivoilla, kuin kuormureilla tai edes junilla. Tämä tarkoittaa, että täytyy valmistautua suojaamaan meriliikennettä Itämerellä Tanskan salmilta Suomeen saakka. En usko, että ruotsalaiset hyvää hyvyyttään suojaisivat Suomen kauppalaivoja, siinä oli jo aivan liikaa ongelmia jatkosodankin aikana, vaan suomalaiset joutuisivat itse kantamaan pitkälle vastuun suojaamisesta merellä.

Pitäisi siis ajatella, että kaukana Itämerellä on kuutisen alusta suojaamassa saattuetta(4 SuTo ja 2 ITo). Ja kotimaan Etelärannikkoa suojelee toiset kuusi, meritaisteluvarustuksessa. Eli laivoja pitäisi olla muutamia lisää. Tarkoitan nimenomaan taisteluyksiköitä. Lisäksi laivasto tarvitsee omat helikopterinsa, jos se aikoo torjua sukellusveneitä tehokkaasti. Ei ole oikein tehokasta saattotoimintaa, jos suklari päästetään upottamaan laivat kauempaa kuin itse voidaan mokomaa paattia edes havaita.

Sukellusveneet VOISIVAT olla lisä Suomen Merivoimiin, mutta ainakaan ihan Suomen rannikoilla niistä ei ole paljon iloa. Kauempana Itämerellä enemmän. Lisäksi Suomelle suunnitellun aluksen pitäisi olla todellakin enemmän tuota “vene” luokkaa, kuin “laiva” luokkaa. Meret Suomen rannikolla eivät ole kovin syviä, joten ei oikein auttaisi sukelluslaivaston hengissäpysymistä, jos tukikohdasta pitäisi siirtyä pinta-ajossa 50km syvemmille vesille. Siis mieluummin noin 50m pitkiä kuin 70m pitkiä aluksia. ja syväykseltään myös pieniä. niin että sukeltaminen ja piilossa pysyminen onnistuu vähän vähemmissäkin vesissä.

Miinanraivaus ja miinoituskyky vaikuttaa minusta olevan riittävällä tasolla.

Maavoimat

Mitä enemmän olen asiaa miettinyt sitä enemmän minusta alkaa vaikuttaa järkevältä malli, jossa asevelvollisuus on edelleen käytössä, ja reservi koulutetaan niinkuin nytkin, mutta jossa olisi lisänä muutamia ammattilaimuodostelmia. Erikoisjoukkojen osalta tilannehan on jo nyt melkeimpä kuvatun kaltainen, mutta niin että konsepti laajennettaisiin myös laajemmin armeijaan.

Olen muualla tarjonnut 2 prikaatia ammattilaisia ja erikoisjoukkojen rykmenttiä, johon kuuluisivat sekä Sotilaspoliisitehtäviä hoitavat antiterroristijoukot, eli AnTEROt, että varsinaiset erikoisjoukot, siis taistelusukeltajat ja laskuvarjojääkärit. Ammattilaisia on helppo lähettää ulkomaille palvelukseen ja harjoituksiin ja saada näin hyötyjä yhteistyöstä.

Kaksi muuta prikaatia olisivat lähinnä mekanisoituja prikaateja, joita käytettäisiin esimerkiksi, rauhanturvatehtävissä ulkomailla ja kotimaassa hoitamassa nuorisotyöttömyyttä, ja parantamassa reservin laatua. Tässä olisi sekin hyvä puoli, että ei tarvitsisi pelätä niitä sinkkiarkkuja Lähi-Idästä tai Afrikasta, koska riskit olisivat tietenkin ammattilaisilla tiedossa ja hallussa. Rauhanturvaajiksi haluavien määrässähän on tapahtunut laskua, voisi siis olla hyvä voida pistää jannuja komennuksille kotimaasta.

Tämä nostaisi hieman armeijan hintaa, mutta imisi työttömiä nuoria pois kortistosta melkein 15 000 kappaletta, jolloin kustannukset eivät olisi niin suuret. Ammattilaiset vaatisivat tietenkin parempaa varustusta, mikä olisi heidän kannaltaan tietenkin täysin ymmärrettävää, jos kerran joutuu ainoansa pistämään peliin EUn puolesta Afrikan sodissa.

Strateginen ase

Uskon että Suomen strategiseksi aseeksi jää edelleen suuri reservi, joka halutessaan voi tehdä maasta perin ikävän kenelle tahansa viholliselle. Parempi kuitenkin olisi jokin asejärjestelmä: likainen pommi tai ydinase. Suomi on kyllä jo maalitettu molempien supervaltojen toimesta, joten sillä että hommaamme oman aseen emme menetä mitään, mutta saisimme immuniteettiä painostukselle ja hyökkäyksiltä. Asiasta kannattaa käysä lukemassa hieman The Ulkopolitistista kohdasta”Mitä jos Suomella olisi ydinaseita?”

Toinen strateginen ongelma Suomella on miten vaikuttaa esim Pohjois-Itämerelle parkkeerattuun tukialusryhmään, tai miten toimia vihamielisten ilmatorjuntajäerjestelmien kanssa, jotka peittävät melkein koko Suomen alueen. Tutkaan ohjautuvia ohjuksia, ja ElSO taistelukoneita Suomessa ei ole…

Posted in ammattiarmeija, armeija, Armeija 2020, Laivasto, merivoimat, puolustusvoimauudistus | Tagged , , , , , | 1 Comment