Ruotsi on herännyt lihapullien tuoksuun, Joko ne penteleet palaa?

Posted on January 14, 2016 by epamuodikkaitaajatuksia

Kopion tähän Rserviläislehden haastattelun, joka pakottaa pohdiskeluun. Alkuperäisen voi lukeä TÄÄLLÄ. Valitettavasti työelämän haasteet painavat päälle edelleen, ja ei pääse riittävästi näppäimistön ääreen.

Paavo Airo
Helsinki
Ruotsissa selvitetään, voisiko asevelvollisuuden palauttaa ja millä tavalla se toteutettaisiin. Maa siirtyi ammattiarmeijaan vuonna 2010 sinetöidyllä päätöksellä, mutta sotilaita ei ole onnistuttu värväämään riittävästi. Suomessa Maanpuolustuskorkeakoulussa strategiaa opettava kapteeni Oscar Lassenius sanoo Ruotsin asettaneen päätöksen tehdessään liian optimistisen tavoitteen itselleen. Lasseniuksen osaamis- ja seuranta-alueena MPKK:ssa ovat Pohjoismaiden toiminta ja Itämeren alue.

– Ongelmana on ollut, että peruskoulutuskauden jälkeen ei ole jatkettu miehistötehtävissä. Kun verrataan siihen, mitä muuta Ruotsissa voi työkseen tehdä, eivät miehistötehtävät motivoi tarpeeksi jatkamaan armeijassa pitkään. Se on usein vain väliaikaisratkaisu, ja sitouttaminen on vaikeaa, Lassenius sanoo.

Lasseniuksen mukaan myös tarpeeksi laadukkaiden hakijoiden löytäminen on ollut ongelmallista. Ketä tahansa ei voi ottaa sotilaan tehtäviin.

– Ammattiarmeijaan siirtymispäätöksen pohjalla oli liian optimistinen arvio, eikä ammattiarmeija ole toiminut.

Poliittinen päätös ammattiarmeijaan siirtymisestä tehtiin pienellä enemmistöllä. Valtiopäivät äänesti kesäkuussa 2009 asevelvollisuuden kumoamisen puolesta äänin 153–150. Kansasta 63 prosenttia olisi maaliskuun 2009 mielipidemittauksen perusteella halunnut säilyttää asevelvollisuuden. Päätös herätti kritiikkiä jo tuolloin muiden muassa Ruotsin oppositiopoliitikoissa.

Asevelvollisuuden palauttaminen voi kestää vuosia

Asevelvollisuuden palauttamista selvittämään asetettiin työryhmä viime vuonna. Raportin pitää olla valmis viimeistään syyskuun loppuun mennessä. Sen pohjalta voidaan tehdä lakiesityksiä, joiden käsitteleminen vie oman aikansa. Voi mennä vuosia, ennen kuin Ruotsissa on taas asevelvollisuus.

– Välttämättä edes ensi vuoden aikana ei saada asevelvollisuutta palautettua. Voi olla, että jos oikein kova paine syntyy, niin päätös tehdään jo tänä vuonna, mutta se on epätodennäköistä, Lassenius arvelee.

Ruotsalaislehti Dagens Nyheterin hiljattain teettämän kyselyn perusteella yli 70 prosenttia ruotsalaisista kannattaa asevelvollisuuden palauttamista. Ruotsin ulkoministeri Margot Wallström vaati sitä tammikuussa järjestetyssä Sälenin puolustusseminaarissa.

– Ulkoministerin mielipiteestä voi päätellä, että asevelvollisuuden palauttamisella on hallituksen tuki. Mutta missä muodossa se palautettaisiin, sitä selvitetään. Näkisin, että ei siinä muodossa, mitä se oli ennen uudistusta, Lassenius sanoo.

Vaihtoehtoja pohditaan, miten tehtävät täytettäisiin joko vapaaehtoisuuteen tai pakkoon perustuvalla mallilla. Myös jonkinlainen vapaaehtoisuuden ja pakon välimalli on vaihtoehto. Lassenius nostaa esimerkeiksi Tanskan ja Norjan mallit. Siellä ei ole rangaistavaa jättää palvelusta suorittamatta, mutta jos paikkoja ei saada täytettyä, käsketään ihmisiä palvelukseen. Tanskan ja Norjankin malleissa on eroja, esimerkiksi Tanskassa varusmies saa palkkaa vajaan pari tuhatta euroa kuussa ja Norjassa päivärahaa.

Asevelvollisuuden palauttaminen toisi Ruotsille lisää kustannuksia, mutta ne ovat väistämättömiä, jos miehistötarve aiotaan täyttää.

– Sillä rahalla, mitä Ruotsi nyt käyttää armeijaan, ei täytetä suunniteltua kokonaisuutta. Kustannuskysymys asevelvollisuuden palauttaminen ei kuitenkaan ole, koska henkilöitä ei ole tällä hetkellä tarpeeksi.

Miehet ja naiset velvollisia puolustamaan maataan

Dagens Nyheterin teettämään kyselyyn vastanneista peräti 90 prosenttia toivoisi asevelvollisuuden koskevan sekä miehiä että naisia.

– Tasa-arvo on yleisesti Ruotsissa tärkeä asia, ja on luonnollista, että tässäkin keskustelussa se nousee mukaan, Lassenius toteaa.

Ruotsin laki sanoo jo nyt, että kaikki 16–70-vuotiaat ruotsalaiset miehet ja naiset ovat velvollisia tarvittaessa puolustamaan maataan. Vaihtoehtoja on kolme: asepalvelus, siviilipalvelus ja työ.

Yhteinen prikaatikehys mahdollistaisi yhteisharjoituksia

Suomi ja Ruotsi tekevät jo puolustusyhteistyötä, mutta sen syventämisestä on keskusteltu viime aikoina julkisuudessakin paljon. Lasseniuksen mukaan maiden maavoimille ollaan luomassa yhteistä prikaatikehystä. Sen alaisuudessa voisivat toimia kansalliset pataljoonat ja yksiköt. Prikaatikehys voisi tuoda mukanaan yhteisharjoituksia sekä loisi perustan maavoimien syvenevälle yhteistyölle.

Yhteisiä pataljoonia voitaisiin perustaa kriisinhallintatehtäviä varten. Myös asejärjestelmien yhteensovittaminen voi tulla kysymykseen.

– Ylipäätään tarkoitus on luoda edellytyksiä, että voidaan toimia yhdessä, Lassenius tiivistää.

Valmisteilla on laivastojoukko, jonka yhtenä tärkeänä tehtävänä olisi valvoa meritilannetta. Osasto olisi yhdessä johdettu, ja se olisi valmis vuonna 2023, Lassenius kertoo. Ilmavoimissa yhteistyötä voitaisiin syventää käyttämällä naapurin lentotukikohtia hyödyksi ja valvomalla ilmatilaa yhdessä.

Tällä hetkellä Suomen ja Ruotsin välinen yhteistyö ilmenee muun muassa henkilöstövaihtona. Siihen kuuluvat esimerkiksi yhteysupseerit ja virkamiehet puolustusministeriön tasolla. Suomella ja Ruotsilla on myös turvallinen viestiyhteys, jolla voidaan johtaa toimintaa ministeriötasolla ja puolustusvoimallisesti. Merivoimat ja ilmavoimat ovat harjoitelleet jo yhdessä.

Hävittäjähanke on erillinen hanke

Suomella on edessään uusien hävittäjien hankinta, kun viimeinen nykyisistä Horneteista poistuu käytöstä vuonna 2030. Yksi hävittäjävaihtoehdoista on ruotsalainen Jas Gripen. Voiko tiivistyvällä yhteistyöllä olla vaikutusta hävittäjien valintaan?

– Hävittäjähanke on erillinen ja yhteistyöhankkeen ulkopuolella. Vaikka yhteistyötä halutaan syventää, ei kaikki välttämättä mene yhteistyön alle. Toiminnan edellytys ei ole, että meillä on kaikki samat koneet ja ajoneuvot, Lassenius näkee.

Ilmavoimat on tähänkin mennessä harjoitellut yhdessä sekä Ruotsin että Norjan kanssa, ja kaikilla on erilaiset hävittäjät. Suomen nykyinen puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) totesikin viime huhtikuussa STT:n haastattelussa, että yhteistyö toimii tälläkin kalustolla hyvin. Tuolloin Carl Haglund (r.) oli vielä Suomen puolustusministeri ja totesi myös, että Jas Gripenit eivät ole hankinnassa erityisasemassa.

Posted in Armeija 2020, Puolustusvoimat, Suomi ja Ruotsi, TurPo | Leave a comment

“Finland and firearms” part II YLE strikes back

Posted on January 4, 2016 by epamuodikkaitaajatuksia

It came into my notice that Finnish broadcasting corporation, YLE, in Finnish, has for some reason decided to bite the hand that feeds her. It can be attributed, maybe, that YLE is tax supported, and thus has been promised land for lefty-greenies, who honestly believe, that only they should have the final say in any matter. One has to hope that realities change in Pasila, as fewer and fewer people see any reason to pay for “news” that try to make green party and general leftist propaganda sound like reality. But onward to the topic.

Mr Sam Kingsley, who works for YLE English news it would seem has taken upon himself to alert Finns that there is something terrible happening in Republic. He has written a lengthy piece about gun culture in Finland, which you can go and read HERE. The gist of the thing is that mr King feels that removing firearms  from Finland would automagically remove one third of suicides in F. Firearms are the third most common exit-plan for  people fathoming taking their own lives. For some reason Sam declines to mention why sleeping drugs (means of suicide number two, number one with women ) and ropes (number one) are not included in his pamphlet. Oh Yeah, that would not be feasible. Nor is it with guns.

Firstly I firmly believe that you can leave party if is not no longer fun for you, and same goes for this thing called “life”. Why “society” and Government want to take part in decision where and when to end it all, I’ll newer understand, but It may have something to do with taxes you owe to Finnish Government.

Also The Finnish Association of Mental Health seems a bit funny in taking part in discussion in whether or not we have a gun problem. It might be that hunting and fishing and shooting in general HELP people maintain their sanity and mental balance, but of course we remember Docent Jaana Haapasalo’s blurts of hunting not being healthy passtime. (unfortunately in Finnish). It may come as no suprice to anyone that Mz Haapasalo has not been able to hold any lucrative job for too long, after she has had the opportunity put her agendas forward. Mz Haapasalo has shown uncommon good sense, for her, in keeping her peace and not coming out and making a statement, but that might soon change as EU commission crowd has to muster all the help they can get when they try at least save some face in overwhelming reject they have gotten in attempt to force ill informed directives to Europeans.

Also I’m sure police officers feel equally nauseated, when they are picking up after any suicide, any other violent crime or traffic accident for that matter. So spare us the sob story please.

But I have to admit that Mr Kingsley’s decision not to refer to Iain Overton as “firearms expert” but rather as an “anti gun campaigner” and a journo, is a good one. Mr Overton wants, for some obscure reason, reduce free people of the north and rest of the Europe to same kind of serfdom he can enjoy in UK. I hear they are wanting to ban knifes next in UK. A free country indeed!

But lastly, whole point of Mr Sam Kingsley’s article is moot: IF doctor, or authorities, decide that a person is deemed to be a danger to his/herself or to the general public, current Finnish Firearms law gives authorities the possibility to confiscate  persons arms until further notice. So the mechanism is there, and may or may not be used.

So we must again come into conclusion, that school shootings and suicides are not “gun problems” they are “mental health issues”. Maybe we should try legalizing brothels, as gun legislation seems to be the wrong way to go about reducing suicides. Maybe no strings attached sex on the cheap side will do what drugs, booze and rock and roll failed to bring forth.

Finnish translation of Mr Kingsley’s piece has been thoroughly demolished by a sharpen pen than mine in Mikko Niskasaari’s blog. If you are Finnish challenged do try the google translate, but I doubt it will be much good.

Posted in Aselait, henk.koht, Tilanne päällä | Tagged , , | Leave a comment

2015 in review

Posted on December 30, 2015 by epamuodikkaitaajatuksia

The WordPress.com stats helper monkeys prepared a 2015 annual report for this blog.

Here’s an excerpt:

The concert hall at the Sydney Opera House holds 2,700 people. This blog was viewed about 14,000 times in 2015. If it were a concert at Sydney Opera House, it would take about 5 sold-out performances for that many people to see it.

Click here to see the complete report.

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Ruotsin asema uudessa “Suuressa pelissä”

Posted on December 29, 2015 by epamuodikkaitaajatuksia

Alkuperäinen teksti on War on the Rocks blokissa.

Skip to content

LOGIN

Commentary

THE GREAT PARADOX OF SWEDISH NEUTRALITY IN THE COLD WAR AND TODAY

SUSANNE BERGER

DECEMBER 28, 2015

FacebookTwitterGoogle+LinkedIn

For years now, political observers have struggled to properly assess Russian President Vladimir Putin’s foreign policy aims and ambitions. One large obstacle standing in the way of realistic analysis might be that today’s decision-makers have ever-weaker memories of the Soviet Union and the workings of the communist state system.

As Anne Applebaum recently pointed out in Commentary, most people under the age of 40 have no personal recollection of Soviet times or any understanding of what life under the Soviet system truly was like. Yet Russia’s present-day officials, who are products of the Soviet system, and in particular of its state security apparatus, excel in the same methods of manipulation and repression. For those in charge of Western democracies, Applebaum writes, “[T]he collapse of the USSR meant that they could finally move on and think about something else.” For Putin’s generation of former Soviet leaders, on the other hand, it was “the most shattering and disorienting experience of their lives.” While American politicians felt they could begin to forget about the Cold War, emerging Russian leaders were doomed to remember it constantly as their nation adjusted to its lesser status.

The possibility that Vladimir Putin may follow up his bold moves in Syria and Ukraine with aggressive steps in the Baltic states has been widely discussed in Washington, D.C. and other Western capitals. However, the risk that he may also attack non-NATO countries like Sweden in order to restore Russia to its former glory, has not fully entered the general consciousness of Western leaders. In Sweden, on the other hand, political insiders, especially former intelligence officers and diplomats who remember first-hand the methods of Soviet rhetoric and propaganda, have been sounding the alarm for some time now.

The West is suffering from what Masha Gessen has called “a failure of imagination” when it comes to understanding Putin. As a former senior Swedish diplomat, Ambassador Bo J. Theutenberg’s recently published memoir is a corrective to this failure, underscoring for a new generation of leaders the urgent relevance of the experiences and insights gained by those familiar with the Soviet past.

Relying on the unedited notes he took almost daily over the span of his career, Theutenberg crafts a narrative that is as hard charging as it is revealing. The first volume focuses largely on Theutenberg’s involvement in a number of Cold War crises, especially the repeated violations of Swedish territorial waters by Soviet submarines during the early 1980s. The second volume examines the inherent moral ambiguity of Sweden’s neutrality policy, with its many twists and turns, as well as Theutenberg’s interactions with some of its main players, including most notably the former Swedish Prime Minister Olof Palme who was murdered in 1986. This event seems to have been, as we shall see, inextricably linked to the drama of Sweden’s Cold War neutrality.

The reaction in Sweden to Theutenberg’s revelations has been predictably muted, mainly because the content remains sensitive for a society that largely eschews public dissent. Theutenberg is widely perceived as an unapologetic political conservative. Yet, regardless of whether one agrees with Theutenberg’s views or not, the first-hand account he offers from the unique vantage point as both legal advisor and major in the Swedish Air Force Reserve, with deep insight into intelligence and defense matters, constitutes a historical document of considerable importance.

Theutenberg’s overall message is clear: What may have appeared to detached observers as fairly benign and peaceful Soviet intentions had a distinctly different feel to those who had a front-row seat at crucial events. From Theutenberg’s perspective, Sweden’s seemingly safe position of neutrality left it in fact far more exposed and vulnerable than the public and even many Swedish officials ever realized.

A lawyer by training, with a speciality in international law, Theutenberg joined the Swedish Foreign Ministry in 1966. His early postings took him to Baghdad, New York, and Moscow. In 1976, he assumed the post of chief legal adviser before resigning abruptly in 1987 in protest over the Ministry’s pro-Soviet orientation. He is the only official of his stature in the Swedish diplomatic service to ever take such a step in modern times.

Theutenberg’s resignation was prompted by what he saw as a pronounced tendency of leading Swedish diplomats to define foreign policy largely on the basis of leftist ideological preferences, rather than according to the standards of international law. In Theutenberg’s assessment, the Swedish government’s accommodation of the Soviet Union during the Cold War went far beyond what has been traditionally attributed to the country’s deep-seated fear of its powerful Eastern neighbor, and had far more sinister causes.

After World War II, the Soviet Union made Sweden a key target of its foreign and military intelligence operations, focusing in particular on governmental structures and the media. According to Theutenberg, Russian intelligence officials today still consider the postwar Swedish infiltration missions among the most successful in the history of their organizations. He warns that scholars have not fully appreciated the true extent of these operations, in large part due to lack of proper primary source materials which remain classified in a variety of international intelligence archives.

Theutenberg also provides a riveting insider’s account of the previously unknown discussions that occurred inside the Swedish government and the Swedish Foreign Ministry in October 1981, when a Soviet submarine ran aground in Swedish waters near Karlskrona, in the immediate vicinity of the country’s most advanced naval base (known as the “Whiskey on the Rocks” incident). A year later, in October 1982, a similar incursion occurred in the Hårsfjärden Fjord in the Stockholm Archipelago, near the naval bases at Berga and Muskö.

Several aspects of these incidents remain controversial.  Various Soviet and later Russian governments claimed that the captain of the S-363 had simply made a navigational error and some analysts like Ola Tunander of the Peace Research Institute in Oslo, Norway (PRIO) , as well asRussian officials like Boris Grigoriev, a former Soviet foreign intelligence rezident in Stockholm during the 1980s, have argued that the Hårsfjärden incident was a non-event.  Given the cumulative technical evidence, however, Theutenberg insists that the Soviets acted with clear intent and that an accidental violation of Swedish territory could be ruled out, especially taking into consideration Soviet attitudes and behavior towards Sweden at the time. Indeed, the former Soviet U.N. Under Secretary General Arkady Shevchenko, who defected to the United States in 1978, revealed in his memoir that as early as 1970 the Soviet Politburo had decided “to send submarines to probe Swedish and Norwegian coastal areas.”

A related topic that Theutenberg discusses is the war scare of the early 1980s and the unprecedented Operation RYAN mounted by the Soviet intelligence services to ensure that they would not be caught unawares by a Western military attack. By the spring of 1981, in the wake of Ronald Reagan’s election, the Soviet leadership’s reported fear of  a nuclear first strike against the Soviet mainland increased even further. In response, the KGB — under its hawkish chief Yuri Andropov — and the GRU (Soviet military intelligence) launched Operation RYAN (Raketno Yadernoye Napadenie, “nuclear missile attack”) whose main purpose was to obtain information about such an impending attack through clandestine foreign and military intelligence operations.  As a result, neutral Sweden and the Baltic Sea took center stage as a staging ground for a potential nuclear conflict between the superpowers. The planned attack routes of U.S. and NATO jets ran straight through Swedish airspace; and from places like the Bothnian Sea, Soviet nuclear submarines could easily target NATO bases in northern Norway.

According to the recently published memoirs of Swedish one-star Adm. Nils-Ove Jansson, former head of the Intelligence and Security Department of the Swedish Defense Staff, one of the key goals for the Soviet leadership was to ensure that U.S. and NATO forces could not influence the course of war in Central Europe from strategic positions in Sweden. If Soviet intelligence operations had confirmed plans of a NATO attack, the Soviet Union would have immediately launched Operation “Anti-RYAN,” a preemptive nuclear strike targeting the United States and Western Europe. The alleged operation entailed, among other things, the deployment of up to 50 radio-controlled nuclear mines and other special devices. The latter included medium-range missiles in the Baltic countries, aimed at Sweden. The intent was to destroy strategic targets like Swedish air and naval bases, ammunition and fuel depots, as well as telecommunication centers, and to assassinate key military personnel. In fact, Jansson claims that the Soviet submarine incursion in 1981 was directly connected to these efforts. The submarine’s presumed task was to pick up a group of Soviet spetsnaz divers out on a reconnaissance mission around Karlskrona.

Theutenberg (like Jansson) now warns that President Putin, a known admirer of Yuri Andropov, may well be taking a page out of his old boss’s playbook. Finnish security expert Stefan Forss shares similar concerns. In a recent letter published on Theutenberg’s blog, he urged experts to compare Operation RYAN and Anti-RYAN of the early 1980s “with the Putin regime’s analyses and statements. Andropov’s rhetoric from the early 1980s is back in a way that is dumbfounding.” Forss seized upon Putin’s most recent remarks at the annual Valdai Discussion Club meeting in Sochi as a prime example. At the gathering, which brings together international experts with a focus on Russian affairs, Putin talked bluntly about the dangers of the “unilateral domination” that has led to “an imbalance in the [global political] system.” Putin’s statements clearly echoed Andropov’s warning in 1983, which is cited in the recently declassified report “The Soviet War Scare” issued by the President’s Foreign Intelligence Advisory Board in 1990. Andropov targeted his speech directly at the United States, referring to the risks of a “game without rules” — where one side (the United States) would seek unchecked dominance over the other (the Soviet Union). “Would the United States permit someone to achieve superiority over them?” Andropov asked. “I doubt it. And this is why we should not tolerate it either.”

Theutenberg’s insider account also addresses the ongoing difficulties of Swedish neutrality. He effectively unveils the glaring contradictions (“the grand paradox”) that characterized Swedish foreign policy of neutrality for almost seven decades, from the 1930s through the 1990s. Although nominally neutral, the country had in fact maintained an extremely close and completely secret military cooperation with the United States.

As early as the early 1950s, Swedish Prime Minister Tage Erlander felt that Sweden could not survive if it maintained its insular position of neutrality. It was on his direct instruction that Sweden began extensive and highly secret military contacts with the United States and NATO. This serious breach of Swedish neutrality was obscured and offset by the often strident pro-Soviet policies pursued by Sweden’s Social Democratic government in subsequent decades.

More than anyone else, it was Olof Palme, Erlander’s close aid and protégé, who personified this Swedish paradox. Palme rose to become prime minister in 1969 but was assassinated in 1986 as he walked through downtown Stockholm. Many observers, including Theutenberg, fear that the deep contradictions of the Swedish neutrality policies lay at the heart of his still unsolved murder in 1986. How could, Theutenberg asks, a man from a conservative social and political background, with pro-American sentiments (an alumnus of Ohio’s Kenyon College and lifelong friend of actor Paul Newman) and a strong intelligence background, have been transformed into a pro-Soviet and pro-Communist political leader? How did it all fit together, especially since Palme was among the elite few officials in Sweden who knew and apparently approved of the country’s de facto alliance with the United States and NATO? Theutenberg wonders whether Palme’s murder was “the result of the insupportable contradictions, of ‘a Machiavellian double-game’ that went overboard that cold evening of 28 February 1986.” Or, as his colleagues in Sweden’s Joint Intelligence Bureau speculated, was it one of the most successful Soviet covert operations of the Cold War?

In his memoirs, Theutenberg is not shy about naming those Swedish politicians who he suspects fell under the sway of the Soviet or East German intelligence services. He counts veteran diplomats Sverker Åström and Pierre Schori, both former under secretaries at the Foreign Ministry and ambassadors to the United Nations, as well as Rolf Ekéus, a former ambassador to the United States and member of several U.N. disarmament commissions, among Sweden’s Soviet supporters. As Theutenberg views it, this specific group of officials, who were generally known as “Palme’s boys” and who occupied key posts at home and abroad, successfully exploited the main weakness in Palme’s mindset, which was his constant need to reaffirm his Social Democratic credentials.

Theutenberg clearly sees his diary as a way to set the historical record straight and to issue a warning that history is about to repeat itself. He worries that Sweden is unable to free itself from the near stranglehold wrought by years of successful Communist infiltration into key areas of Swedish society and governmental bodies. In his mind, Sweden’s extreme leftist orientation of the past decades carries serious ramifications for the current political discourse, including the debate over Sweden’s pending membership in NATO. Theutenberg worries that the discussion is far from objective and that the voices arguing in favor of Sweden joining NATO are simply drowned out.

While Theutenberg’s views are bound to be controversial, his unique experience as a central player in the Swedish political and defense arena over two crucial decades demands attention. If his claims are confirmed, they may well lead to a reassessment of key aspects of Swedish Cold War politics.

 

Susanne Berger is a writer and historical researcher, with a focus on Sweden and the Cold War. From 1991–2001 she served as independent consultant to an official Swedish–Russian Working Group that investigated the fate of the Swedish diplomat Raoul Wallenberg in Russia.

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Rhodesian sota osa 3. 1978-1980. Väistämätön tappio

Posted on December 15, 2015 by epamuodikkaitaajatuksia

Vaikka Rhodesian itärajalle luotiinkin lähes yhtenäinen miinakenttien vyö, ei sissien soluttautumista maahan voitu estää. Miinakentät aiheuttivatkin sisseille noin 8000 miehen tappiot. Tietenkään kyse ei ollut msitää koreoiden aselepovyöhykkeestä, vaan melko ohuesta miinoitetusta vy’hykkeestä, johon oli tehty myös tasoitetut jälkialueet.

republic_of_rhodesia_roundelKun ZANLA hyökkäsi noin 500 miehen voimin rhodesialaiseen Umtalin kaupunkiin. Tästä kostona Rhodesian ilmavoimat aloittivat sissileirien pommitukset Mosambikissa. Ilmatoiminta ulkomaille lisääntyi, ja rhodesialaiset joutivat turvautumaan yhä enemmän etelä-afrikkalaisten lainaamiin koneisiin saadakseen riittävästi koneita ilmaan. Joskus tämä tapahtui niin,e ttä Etelä Afrikka hoiti ilmasuojan, ja Rhodesia varsinaiset ilmaiskut.

Edelleen Mosambikissä FRELIMOLLE yritettiin luoda vastavoimaa kehittämällä kilpaileva sissiliike RENAMO, joka aloittikin taistelut Mosambikin eteläosissa, ja menestyi ensin Rhodesian ja myöhemmin Etelä-Afrikan tukemana melko hyvin, aiheuttaen ongelmia sisseille ja Mosambikin hallitukselle.

1978 syyskuussa ZIPRAn onnistui ampuma alas SA-7 ohjuksella Kariba-järveltä kohti Salisburyä lentävä matkustajakone. Kone teki pakkolaskun, jossa kuoli suurin osa matkustajista ja henkilöstöstä. Henkiin jääneet jäivät hylylle. Sissit ehtivät hylyn luo ennen viranomaisia ja teloittivat suurimman osan eloon jääneistä. Muutaman onnistui paeta.  Samankaltainen murhenäytelmä toistui helmikuussa 1979.

memoriam20viscount20hunyani20troopie

Viscount terrorisikun uhri

Turvallisuusjoukkojen resurssit olivat kerta kaikkiaan liian pienet ongelmaan nähden. 1979 maassa toimi jatkuvasti noin 12000 sissiä, joiden lisäksi rajojen ulkopuolella koulutettiin jatkuvasti lisää. Samaan aikaan valkoisiin kohdistetut iskut kiihdyttivät maastapakoa, joka pahensi edelleen miesvoimapuutetta maassa ja armeijassa. Alle 35-vuotiaat reserviläiset olivat jatkuvassa kuusiviikkoa armeijassa, kuusiviikkoa siviilissä rotaatiossa, ja kaikki

alle 60-vuotiaat olivat mukana reservin kokoamisissa.  Tämä oli aiheutti vakavia taloudellisia ongelmia hallitukselle. Puhumattakaan siitä, että naiset vastasivat pitkälti perheiden turvallisuudesta kotona. 

1400893673371

Naisille oli suunnattu myös ikioma konepistooli malli.

 

Poliittisesti maa muuttui Zimbabwe-Rhodesiaksi, ja maahan valittiin musta pääministeri ja presidentti. Yritys saada aikaan sisäinen vallanjako ratkaisu ja saada sen jälkeen apua ulkomailta ei onnistunut. USAn presidentti Carter ja vastavalittu Britannian pääministeri Thatcher pitivät kauppasaarron voimassa. Thacher kutsui kaikki osapuolet rauhanneuvotteluihin joulukuussa 1979. Sissit lupasivat lopettaa sotatoimet, ja osallistua vapaisiin vaaleihin maassa.

Maaliskuussa Rhodesiassa järjestettiin vapaat vaalit. Vaalikampanjan aikana Mugaben sissit pelottelivat äänestäjiä, mutta kansainväliset vaalivalvojat katsoivat toimintaa läpi sormiensa.  Turvallisuusjoukoilla oli olemassa suunnitelma ”operation Quartz”, joka tähtäsi Mugaben ja hänen tärkeimpien kannattajiensa tuhoamiseen armeijan ja ilmavoimien yhteisoperaatiolla sissien päämajassa Salisburyssa. Tämän jälkeen rauha olisi tehty hieman helpompina neuvottelukumppaneina pidettyjen ZIPRAN ja Ndabaningi Sitholen kanssa. Käskyä operaatio kvartsin täytäntöönpanoon ei annettu.  

Jälkinäytös Rhodesian puskasota päättyi lähes täydelliseen Robert Mugaben ja ZANUn voittoon, mutta Rhodesian African Rifles joutuivat vielä pitämään sissiliikkeet erillään toisistaan. 1980 sissiliikkeet muodostivat yhteisen puolueen, tämä ei kuitenkaan estänyt  ZIPRAn ja ZANLAn valtakamppailua kaikilla hallinnon tasoilla. Britit yrittivät rakentaa samaan aikaan sissiliikkeistä yhtenäistä armeijaa, ja jossain määrin onnistuivat siinä. 1982 valtataistelujen takia armeijasta lähtemään joutuneet entiset ZIPRAn taistelijat aloittivat maantierosvoilun ja tuhosivat valtion kohteita, joka sai keskushallituksen lähettämään paikalle armeijan.  Näissä operaatioissa kuoli vielä noin 20 000, pääasiassa etnisiä nbedelejä.

massacre-in-zimbabwe1

5. Prikaati toiminnassa

 

Erityisesti tässä rumassa episodissa “kunnostautui” Pohjoiskorealaisten kouluttama Zimbabwen 5. prikaati, jonka toimet olivat niin julmia, että niitä eivät voineet katsoa sormien läpi edes valtaapitävät, vaan se hajotettiin.  Prikaati ei ollut osa Zimbabwen armeijaa, vaan ZANLAsta muodostettu vain pääministeri Mugabelle uskollinen miliisi.

Lisäksi Etelä-Afrikan erikoisjoukot, heistä suuri osa Rhodesian sodan veteraaneja, operoivat Zimbabwen sisällä, muun muassa tuhoten iskussa muutamia ilmavoimien hävittäjäkoneita lentokentälle 1982.

 

Kirjallisuutta:

Moorcraft, Paul L.; McLaughlin, Peter (April 2008) [1982]. The Rhodesian War: A Military History. Barnsley: Pen and Sword Books. ISBN 978-1-84415-694-8.

Cocks, Chris (June 2009) [1988]. Fireforce: One Man’s War in the Rhodesian Light Infantry (Fourth ed.). Johannesburg: 30° South Publishers. ISBN 978-0-9584890-9-6.

Croukamp, Dennis E. W. (December 2005). Only My Friends Call Me “Crouks”: Rhodesian reconnaissance specialist. Cape Town: Pseudo Publishing. ISBN 978-0-620-29392-1.

French, Paul (2012) Shadows of a Forgotten Past

 

Elektroniset:

http://selousscouts.tripod.com/rhodesian_security_forces.htm

http://www.therli.com/

http://www.rhodesia.nl/

http://www.jrtwood.com/article_fireforce.asp

http://rhodesianforces.org/

 

Posted in Afrikan sodat, Historia ja kirjat | Tagged , , , , | Leave a comment

Rhodesian sota 1965-180. Osa 2. Eskalaatio

Posted on December 10, 2015 by epamuodikkaitaajatuksia

1972-77 tilanne kääntyy pahempaan päin. Joulukuussa 1972 ZANLAn kaaderit hyökkäsivät kahdelle maatilalle Mount Darvinin lähellä. Tämä johti ensimmäisen pysyvän operaatioalueen, Hurricane, perustamiseen Rhodesian koillisosaan. Iskuista ei ollut muita viitteitä, tiedonantajien hiljeneminen pikkuhiljaa aikaisempina kuukausina, mikä kieli siitä, että hallitus oli menettämässä maalaisväestön tuen. Näytti että sodan tempo oli kiihtymässä ja niinpä asepalvelus pidennettiin ensin vuonna -73  12 kuukauteen  ja 1976 18 kuukauteen. Rhodesialaiset pystyivät nopeasti muuttamaan toimintaansa ilman turhia sisäisiä kiistelyjä. Kun 1972 eteenpäin alkoi näyttää että sissit tehostavat toimintaansa, ottivat turvallisuusjoukot käyttöönsä tukun uusia keinoja: Fireforce, Selous Scouts ja suojellut kylät.

Fireforce oli rhodesialainen oma keksintö. Olen kirjoittanut jotain asiasta TÄÄLLÄ. Ongelmana oli pakenemaan päässeiden sissien suuri osuus havaituista. Lähdettiin siis

fysdr6e

Fireforcen tukialue. Kuva täytyy olla aika myöhäiseltä ajaltakoska helikopteri kuvassa on Puma

kehittämään ajatusta, jossa ilma- ja maavoimien läheisellä yhteistyöllä saataisiin tuotettua sisseille mahdollisimman raskaat tappiot, ennen kuin sissit pääsivät livahtamaan karkuun. Jäljittäjät eivät käytännössä pystyneet saamaan sissejä kiinni näiden paettua iskunsa jälkeen paikalta ja hajaannuttuaan. Sissejä vastaan oli ensiarvoisen tärkeää kerätä nopeasti paikalle massiivinen tuli- ja kalustoylivoima. Miesylivoiman saamiseksi paikalle ilmakuljetus oli ainoa keino, pienen miehistömäärän ja toisaalta vähäisen helikopterikapasiteetin takia.

Fireforcen ensimmäinen operatiivinen käyttö tapahtui huhtikuussa 1974, ja toiminta yleistyi siitä lähtien jatkuvasti. Vuodesta 1976 Rhodesian raja-alueet oli jaettu operaatioalueiksi, joissa kussakin toimi yksi Fireforce osasto keskeiseltä lentokentältä.

Fireforcea komentava upseeri lensi Alouette III helikopterissa laiskaa ympyrää vastapäivään noin 250 metrissä alueen päällä, ja asetteli joukot paikoilleen ja johti toimintaa. Tätä kopteria kutsuttiin K-cariksi. K-carissa oli myös poikittain matkustamoon asennettu 20mm kanuuna, jolla lentoteknikko ampui maaleja. Lisäksi alueella lensi potkurikone joka tuki toimintaa maassa konekivääreillä, napalmilla ja raketeilla. Ilmavoimilta saatiin lisäksi tarvittaessa paikalle Canberra-pommittajia tai Vampire- ja Hunter hävittäjiä. Kolme muuta helikopteria, eli G-carit, toivat paikalle jalkaväen. Stickit, eli nelimiehiset ryhmät sijoitettiin sissien todennäköisille pakenemisreiteille pysäytysryhmiksi.

Ensimmäisen aallon kaikki ryhmät tuotiin paikalle helikoptereilla, ja vaikka loput miehet tuotiin tukikohdasta lähemmäksi kuorma-autoilla, ja kopterit lastattiin ja tankattiin mahdollisimman lähellä toimintaa, ei nopeus ollut riittävä. Tämä johti siihen, että kaikki ammattilaisosastot hyppykoulutettiin. Fireforcessa siirryttiin tapaan, jossa ajoryhmät, yhteensä 5 stickiä, tuotiin DC-3:lla paikalle, ja pudotettiin noin 100m korkeudesta toiminta-alueelle. Nämä 20 miestä ajoivat sissit kohti pysäytysryhmiä. Täydennykset tulivat edelleen autokyydissä lähemmäs toimintaa. Rhodesialaisten onnistui jatkuvasti tuottaa noin 1:80 tappiot sisseille Fireforce toimissa, ja olivat hyvin tyytyväisiä tekniikkaan.

Kiivaimpina aikoina Fireforcessa olevat osastot saattoivat joutua kontaktiin eri puolilla toimialuettaan jopa kolmesti päivässä. Rhodesialaisten Fireforce veteraanien operaatiohyppymäärät ovatkin maailman korkeimpia. Fireforce tehtävissä käytettiin ammattilaisosastoja, pääasiassa RARia ja RLIä. Erityisesti RLI tuli taitavaksi Fireforcen suorittajaksi.

Jatkuvat kontaktit vaativat veronsa, ja PTS oireita hoidettiin lähinnä alkoholilla ja huumeilla. Lomia ei ollut koskaan riittävästi. Hyvin kiinnostavan omaelämänkerran kolmesta vuodestaan Rhodesian Light Infantryssä kirjoittanut Chris Cocks kertoo hyvin avoimesti puskasodan tästä puolesta. Samoin Cocks kertoo, että vaikka Fireforcessa oli jatkuvaa toimintaa, joka vei koulusaikaa, niin riittävästä ammuntaharjoittelusta pidettiin kiinni. ”Kissapolkua” ja todennäköisten piilopaikkojen ampumista harjoiteltiin jatkuvasti.

Suojellut kylät olivat toimineet Malaijilla hyvin, jopa niin että ihmiset eivät halunneet muuttaa niiltä pois, kun tilanne rauhoittui. Rhodesialaiset siirsivät heimoalueilta ihmisiä kyliin melkeinpä rangaistusmielessä, ja vaikka paikalla olikin sisäministeriön, eli INTAFin, linnoitus, sillä ei olut vaikutusta siviilien turvallisuuteen, koska sissien paikallismiehet oli siirretty suojeltavan väestön mukana uuteen kylään, jolloin sissien ote edelleen piti siviileistä.

Sissien harrastamat julmuudet tekivät kyläläisistä helposti hallittavia. Jos epäiltiin, että joku oli puhunut turvallisuusjoukoille, häneltä leikattiin tai revittiin hohtimilla huulet pois, ja pakotettiin sitten syömään ne. Murhat ja raiskaukset olivat myös tyypillisiä pelottelukeinoja. Koskapa suurin osa heimoalueiden asukkaista olivat vain nimellisesti kristittyjä, siirto pois heidän esi-isiensä palvontapaikkojen läheltä herätti voimakasta henkistä hätää. Samoin työmatkat pelloille yleensä pitenivät, mikä teki työpäivistä pelloilla raskaampia. Nämä ”suojellut”-kylät olivat rhodesialaisten ainoa strateginen virhe sodan aikana.

Selous Scouts (Wikipediassa tämmöistä) oli (lähi)tiedustelu rykmentti, joka toimi sekä Rhodesiassa, että ulkomailla. 1973 yksikköä rakentamaan otettiin mies nimeltä Ron Reid-Daly,(Wikipediassa ) reiddalytodellinen pitkänlinjan sotilas. Hän aloitti sotilasuransa Malaijilla SASn C-laivueessa, siirtyi siitä Rhodesian Light Infantryyn, jossa toimi loppuvaiheessa regimental sergeat majorina, sai komission upseeriksi, jäi eläkkeelle, ja kutsuttiin rakentamaan Selous Scouts rykmenttiä. Malli tuli läheltä, portugalilaiset olivat käyttäneet samantapaisia käännytettyjä terroristeja sotatoimissaan FRELIMOa vastaan. Tärkeimpiä Scoutsien toimintamuodoista olivat ns. pseudo-operaatiot. Pseudo-operaatioissa joukko mustia, puolta vaihtaneita terroristeja ja RARsta värvättyjä sotilaita, esiintyi terroristeina ja hankkiutui kosketuksiin paikallisiin ja ”oikeisiin” terroristeihin.

Valkoiset Scoutit miehittivät tähystyspaikkoja. Tarvittaessa tähystyspaikka kutsui paikalle Fireforcen. Järjestelmä toimi hyvin, ja tuotti nopeasti tuloksia. Aikaisemmin vaikeutena oli ollut päästä tähystyspaikoille ja toiminta-alueille ilman että pikkupojat, mujibat, jotka olivat paimenessa ja toimivat samalla sissien varoitusjärjestelmänä, eivät huomanneet soluttautuvia turvallisuusjoukkoja. Valkoisetkin opetettiin laulamaan vallankumouslauluja ja he käsittelivät ihonsa mustiksi, että heitä ei matkan päästä voinut tunnistaa turvallisuusjoukkojen sotilaiksi. Pseudo-operaatiot olivat mustien sotilaiden suosiossa: he saivat samaa palkkaa kuin valkoiset asetoverinsa, ja saivat elää nuoren miehen unelmaa heimoalueella runsaine kaljoitteluineen, irtosuhteineen.

Koska alussa Scouteilla ja ”tavallisilla” sotilailla oli muutamia tulikosketuksia toisiinsa, päädyttiin ratkaisuun, jossa Scouttien toiminta-alueet jäädytettiin muilta joukoilta, tämä johti Selous scoutien lempinimeen ”eskimot”. Paul French, joka toimi erään pseudo-yksikön mukana, kertoi kuinka pseudot olivat alkaneet aikansa kuluksi ryöstellä busseja toiminta-alueella, joka johti kurinpitomenettelyyn. Kääntyneistä terroristeista ani harva kääntyi takaisin terroristiksi. Tiedetään yksi tapaus, jossa kääntyneet terroristit ampuivat muut partionsa jäsenet ja häipyivät Mosambikiin. Tämän takia ensimmäisellä partioretkellä kääntyneille annettiin AK-47, joka iskurin piikki oli lyhennetty.

1974 neilikkavallankumouksen jälkeen Portugali luopui sotatoimista Mosambikissa ja jätti maan kesällä 1975 FRELIMOLLE. Tämä avasi ZANLAlle soluttautumisalueeksi koko Rhodesian itärajan. Mosambik alkoikin tämän jälkeen tukea voimakkaasti tukea ZANLAa sodassa hallitusta vastaan. Tämä johti vastatoimiin. Elokuussa 1976 72 Selous Scoutia pukeutui FRELIMO univormuun ja ajoivat kuorma-autoilla Nyadzonyan koulutusleirille. Siellä he ajoivat röyhkeäst30732b90a2a37bd627b9442775fe1aeei autot riviin paraatiin järjestäytyneiden ZANLA sissien eteen ja avasivat konekivääreillä ja 20mm kanuunoilla tulen sisseihin. Sissejä kuoli noin 1000, ja scouteja loukkaantui 4. Operaation ulkopoliittinen hinta oli kova Rhodesialle: Etelä-Afrikka veti salaisen tukensa maalta. Ulkoisia iskuja tehtiin samaan tyyliin muitakin, ja ne olivat rhodesialaisille menestyksekkäitä. Vuoden 1977 loppuun mennessä sota oli levinnyt koko Rhodesiaan. Vaikka ZIPRA olikin vähentänyt toimintaansa alkuajoista, se kouluttautui säännölliseen sodankäyntiin sopivaksi armeijaksi Neuvostoliittolaisten avulla. Samalla ZIPRA laajensi tukialuettaan Sambiasta Botswanan puolelle. Tämä lisäsi edelleen painetta turvallisuusjoukkoja kohtaan.  Terrori-iskuja tapahtui koko maassa mukaan lukien pääkaupunki Salisbury.

Posted in Afrikan sodat, henk.koht, Historia ja kirjat | Tagged , , , , , | Leave a comment

Rhodesian sota, 1965-1980. Osa 1

Posted on December 9, 2015 by epamuodikkaitaajatuksia

rhodesiaposter-lgRhodesian Sota, yhden siirtomaa-ajan loppu ja uuden alku.

Rhodesian sota kuuluu osana laajempaan supervaltojen kylmään sotaan Afrikassa 1950-70 luvuilla. Vaikka Euroopalaisessa lehdistössä Rhodesian sotaa pidettiin vain rasistisena yrityksenä estää aikojen vyörymistä eteenpäin, on totuus asiasta paljon monimutkaisempi. Tavallisille ”rhodeille” asia oli tärkeysjärjestyksessä kolmas tai neljäs, turvallisuuden ja kommunismisn vastustamisen jälkeen.

Hallittu vallansiirto oli tärkeä kaikille Rhodesian eurooppalaisille, jotka olivat saaneet seurata Mau Mau kapinaa Keniassa ja Belgian Kongon tapahtumia maan itsenäistymisen jälkeen; he eivät missään tapauksessa halunneet vallan hallitsematonta siirtoa enemmistölle, jolloin Afrikan rikkaimpiin kuuluva maa olisi syöksynyt kaaokseen ja sisällissottaan. Rhodesian hallitus näki taistelun pitkälti valkoisten vähemmistön kaikkien rhodesialaisten puolesta käymänä taisteluna.

Rhodesia, nykyiseltä nimeltään Zimbabwe, oli noin viisikulmion muotoinen maa, halkaisijaltaan noin 700km. Maalla ei ole omia satamia, vaan se oli riippuvainen Mosambikin ja Etelä-Afrikan satamista. Maan keskiosa on miellyttävää, melko viileää ylänköä, jonka molemmin puolin on alavampaa, kuumempaa savannia. Maassa asui noin 100 000 valkoista ja noin 5 miljoonaa mustaa.

Tärkeimmät vientituotteet olivat maataloustuotteet, tärkeimpänä tupakka. Sotatoimialueena maa oli hankala, metsäsavannia ja osittain kuivaa aroa. Alueen eläimistö on vaarallista, ja monet molempien  puolien taistelijat menettivät henkensä villieläinten hyökkäyksissä. Vaikkakin Rhodesian turvallisuusjoukot muistetaan parista kokonaan valkoisesta ammattilaisrykmentistä, on hyvä muistaa, että turvallisuusjoukkojen vahvuudesta oli noin 75% mustia.

Itsenäisyys on palkkio Britannialle tehdyistä palveluksista

Rhodesia oli kruununsiirtomaana varsin nuori. Se syntyi 1890-luvulla kun Cecil Rhodesin johtamat siirtolaiset lähtivät liikkeelle Etelä-Afrikasta kohti pohjoista. Valkoisten siirtolaisuus alueelle johti nopeasti konflikteihin afrikkalaisten kassa ja siitä edelleen kahakointiin ja laajempiin operaatioihin, joissa valkoisten ylivalta alueella vakiinnutettiin. Paras maanviljelymaa ja muut taloudelliset resurssit saatiin valkoisten hallintaan. Valloitusta helpotti alueella olemassa ollut etninen konflikti shonien ja ndebeleiden välillä. Valkoiset pystyivät luomaan vakaan tilanteen alueelle noin viideksikymmeneksi vuodeksi, mutta mustien itsenäistymisliikehdintää alkoi esiintyä toisen maailmansodan jälkeen.

Rhodesia teki aina enemmän kuin osuutensa tukiessaan emämaan eri puolilla imperiumia käytäviin sotiin. Toiseen maailmansotaan osallistui rhodesialaisia miesmäärään suhteutettuna eniten koko imperiumista, 15%. Rhodesian pitkäaikainen pääministeri Ian Smith (1919-2007) palveli RAFssä toisen maailmansodan aikana, ja auttoi 1944 alas ampumisensa jälkeen noin 5 kuukautta italiassa sissejä, ennekuin pääsi takaisin liittoutuneiden yhteyteen.

Malaijin operaatioon 1948-60 Osallistui Rhodesian SAS C-laivue, joka oli ensimmäinen Britannian alusmaassa perustettu SAS yksikkö. SAS rar-medpalveli Malaijilla 1951-53. Rhodesian African Rifles rykmentti taisteli samoin Malaijilla vuodesta 1956 vuoteen 1958. RAR oli  alkuasukas rykmentti, jonka miehistö ja aliupseerit olivat mustia. Erikoisuutena RAR yksiköissä oli platoon sergeant, yleensä varttuneempi aliupseeri, joka hoiteli tarvittaessa tulkkausta valkoisten upseerien ja kiehistön välillä. Järjestelmä oli kuulemma toimiva. Yhteensä rhodesialaisia palveli Malaijilla satoja, suhteellisin pienin menetyksin.

Rhodesiassa miesten asevelvollisuus alkoi vuonna 1926, kun siirtokunnan vakinaiset joukot lakkautettiin, ja jäljelle jäi esikunta ja koulutusorganisaatio. Asevelvollisuudella oli Rhodesiassa siis pitkät perinteet kuusikymmentäluvulla. Lisäksi Rhodesian Security Forcesiin kuului myös hyvin ammattimaiset ilmavoimat.

Britannian pääministeri McMillan piti ”muutoksen tuulet” puheensa Etelä-Afrikan parlamentissa 1960, aiheutti se voimakasta spekulointi tulevasta Britannian kolonioissa eteläisessä Afrikassa. Kongon tapahtumat saivat monet rhodesialaiset, niin valkoiset kuin mustatkin, pelkäämään hallitsematonta vallansiirtoa enemmistölle. Rhodesialaiset uskoivat saavansa itsenäisyyden ilman vallansiirtoa, palkkiona suurista palveluksia emämaalle, mutta Britannian hallitus piti kiinni periaatteesta olla antamatta itsenäisyyttä ennen enemmistövaltaan siirtymistä.

Rhodesialaiset näkivät tämän takia Lontoon pettäneen lupauksensa heille. Tavallisen ”rhodien” kannalta kehitys ei ollut houkuttelevaa, ja niin valtaan pääsi Ian Smithin ”Rhodesian front”-puolue, joka vastusti nopeaa vallansiirtoa enemmistölle. Neuvottelut kompromissista brittien kanssa eivät onnistuneet ja Smithin hallitus antoi yksipuolisen itsenäisyysjulistuksen marraskuun 11. päivänä 1965. Päivä oli valittu siksi, että se on kansanyhteisömaissa kaatuneiden muistopäivä, ja rhodesialaiset halusivat näin muistuttaa kansainyhteisön sodissa vuotaneesta rhodesialaisesta verestä. Brittien vastatoimet jäivät sanalliselle tasolle.

Puskasodan alkutilanne

Rhodesian yksipuolinen itsenäisyysjulistus oli Rhodesian puskasodan  käynnistävä tapahtuma. Sen jälkeen mustille itsenäisyysmiehille oli selvää,että nopeaa muutosta ei ollut tapahtumassa. Kuusikymmentäluvun alkupuolella Rhodesiaan perustettiin kaksikin kommunistista puoluetta, Neuvostoliiton ohjauksessa kulkeva ZAPU ja Kiinan Kansatasavallan tukema ZANU.

ZAPUn sotilaallinen siipi ZIPRA toimi pääasiassa Sambiasta maan pohjoisosissa, ja yritti saada aikaan niin paljon levottomuuksia, että entisen siirtomaanvallan olisi pakko tarttua toimeen ja ottaa Rhodesia uudestaan haltuunsa. ZANU puolestaan toimi idästä, Mozanbikistä tiiviissä yhteistyössä FRELIMOn kanssa Rhodesian itäosissa. FRELIMO oli aloittanut oman sissisotansa silloisessa Portugalin siirtomaassa vuonna 1962, ja onnistui pikkuhiljaa vakiinnuttamaan asemansa pohjoisesta alkaen. Tämä huononsi koko ajan turvallisuusjoukkojen mahdollisuuksia pitää tilanne hallinnassa.

Sissiliikkeissä oli myös selkeä etninen jako: Shonien, ZANLA , ja ndebeleiden, ZIPRA. Etniset konfliktit jatkuivat sissiliikkeissä, niin että yhteistyö oli lähes mahdotonta. ZIPRAlaiset taistelijat saattoivat jättää partion ja lähetä kotiin mieluummin kuin toimia ZANLAlaisten komennossa.

Rhodesian turvallisuusjoukot olivat Malajin jälkeen käyneet läpi muodonmuutosta. Asevelvollisuus organisaation rinnalle oli luotu kuusikymmentäluvun alussa kaksi kokonaan valkoista yksikköä, SAS rykmentin C-laivue sekä ”Rhodesian Light Infantry”. Rhodesian liittovaltion hajottua Sambiaksi ja Rhodesiaksi, oli SAS yksikössä jäljellä nelisenkymmentä miestä ja aliupseeria, mutta RLI oli ollut alusta asti sijoitettuna Salisburyyn, nykyiseen Harareen, joten melkein koko pataljoona pysyi koossa. Vakinaiseen väkeen kuului edelleen RAR rykmentti.

Palvelus Rhodesian African Rifles rykmentissä siirtyi, jos nyt ei aivan isältä pojalle, niin ainakin suvun sisällä. Paikat olivat haluttuja, ja rekrytointiin voitiin odottaan noin kymmenkertainen määrä halukkaita alokaspaikkoihin nähden. Palkka oli noin kymmenkertainen peltotyöläisen palkkaan verrattuna, ja asunto ja koulutus lapsille kuului palvelusetuihin. Tilanne säilyi samankaltaisena koko puskasodan ajan.

RLIstä oli alussa tärkein turvallisuusjoukkojen instrumentti sissejä vastaan, koska SAS oli rakennusvaiheessa. Poliisi, BSAP, oli sekä mustista että valkoisista koostuva puolisotilaallinen organisaatio. Heinäkuussa 1964 tapahtunut kaivoksen esimiehen murha käynnisti tapahtumansarjan, joka johti sekä ZANUn että ZAPUn poliittisen johdon pidättämiseen. Tämä sai järjestöjen militantit aloittamaan iskut Rhodesiaa vastaan.

Helpot ajat 1965-1972

Vaikka YK ja Kansanyhteisö laittoivat Rhodesian itsenäisyysjulistuksen takia kauppasaartoon öljyn ja sotilastarvikkeiden osalta, auttoivat Portugali ja Etelä-Afrikka pakotteiden kiertämisessä. Avun takia Rhodesia ei joutunut taipumaan muutamassa viikossa, niin kuin britit odottivat. trackingspoor

Vastasissitoiminta rajoittui lähinnä partiointiin pohjoisessa Sambesi-joen laaksossa. Juoksunsa tässä kohtaa Sambesi on leveä, krokotiilien asuma virta, jonka ylittäminen on vaikeaa ilman venettä. Kariba- tekojärvi sijaitsee Sambian ja Rhodesian rajalla, ja oli mahdoton ylittää huomaamatta, joten turvallisuusjoukoilla oli valvottavana suhteellisen lyhyt alue sissitoiminnalta. Ensimäinen mainittava yhteenotto sissien ja turvallisuusjoukkojen välillä tapahtui huhtikuussa 1966, kun poliisi joutui kontaktiin Sambiasta soluttautuneiden sissien kanssa Kariba-järven itäpuolella.

Poliisi onnistui tuhoamaan kaikki asemalleen hyökänneet sissit ilman tappioita. Toukokuussa toinen sissipartio hyökkäsi maatilalle ja tappoi valkoisen viljelijäpariskunnan, joka aihuetti pitkän turvallisuusjoukkojen sissien ajojahdin alueella. RLIn veteraani Dennis Croukamp kertoo omaelämänkerrassaan ”Bushwar in Rhodesia, The extraordinary combat memoir of a Rhodesian reconnaissance specialist” (Linkki kirja-arvosteluun TÄÄLLÄ) näistä ajoista seuraavaa: ”Jokaisessa partiossa täytyi olla poliisi mukana, kuten armeijan viranomaistukea koskevat määräykset sanoivat. Ennekuin saimme avata tulta, täytyi BSAPn poliisin allekirjoittaa lausunto, jossa todettiin että tilanne ei ollut enää poliisin hallinnassaan. Näinä varhaisina aikoina kirjoiteltiin sitten paljon papereita alle kun tilanne oli rauhoittunut.”

Vielä syksyllä 1966 eräs RLIn luutnantti haastettiin murhasta oikeuteen hänen ryhmänsä tuhottua tulitaistelussa sissiryhmän. Tämä kieltämättä hassunkurinen tilanne johtui siitä, että terrorismia oli aluksi pidetty rikollisuutena, ei hyökkäyksenä maata kohtaan. Rhodesialaisten virtaviivaistivat käytännöt hyvin nopeasti järkevämmiksi. Soluttautujat paljastuivat nopeasti turvallisuusjoukoille tavallisten mustien rhodesialaisten epäluulojen vuoksi. Esimerkiksi elokuussa 1967 sissit olivat saapuneet alkuasukaskylään, ja samalla kun eräs vanha nainen oli tehnyt ruokaa sisseille, oli hän lähettänyt tytön kertomaan poliisille sisseitä. Sissit osin vangittiin ja osin tuhottiin. Seuraavana päivänä eräs traktorikuski, jota sissit olivat pyytäneet hakemaan heille ruokaa, ilmoitti asiasta viranomaisille. Ilmoitus johti toisen sissiryhmän tuhoamiseen. Lopputuloksena oli että 79 soluttautuneesta sissikaaderista 29 tapettiin ja 17 vangittiin Rhodesiassa, 29 pidätettiin Botswanassa, ja yksi Etelä-Afrikassa. Yhden kaaderin olinpaikkaa ei saatu selville. Turvallisuusjoukkojen tappiot jäivät muutamiin miehiin.

Sekä turvallisuusjoukot että ZIPRA pitivät tapahtumia omana voittonaan ja ZIPRA päätti yrittää suuremmilla voimilla tulevaisuudessa. 1968 sissit tekivät useita soluttautumisia, jotka turvallisuusjoukot onnistuivat löytämään ja tuhoamaan. Turvallisuusjoukot olivat selkeästi voitolla sisseistä, eivätkä vähiten tavallisten mustien rhodesialaisten epäluuloisen suhtautumisen vuoksi.

350px-rhodesian_security_forces_operational_areasElokuussa 1968 tilanne hiljeni taas Pohjois-Rajalla. ZAPUn johto päätti 1970 jälleen nostaa profiiliaan ja ZIPRAn operaatiopäällikkö lähti tutustumaan tilanteeseen Rhodesiassa. Kun hän oli palaamassa takaisin, käveli hän pimeässä Dennis Croukampin johtaman RLIn partion keskelle, ja joutui antautumaan. Vuoden 1970 jälkeen ZIPRA muuttui selvästi passiivisemmaksi ja ZANLA alkoi olla aktiivisempi sissiliike Rhodesiassa. ZIPRA taas alkoi keskittyä enemmän tavanomaisen armeijan luomiseen ja lähetti jäseniään pitkille kursseille ulkomaille. ZANLA taas alkoi Maolaisen doktiirin mukaan käännyttää maalaisväestöä omalle puolelleen, luodakseen “ihmisten meren” jossa siisien olisi turvallista liikkua.

Mainittu Dennis Croukamp kertoo suomalaisesta, joka palveli RLIssä 3. kommandossa 1969-70 ennen karkaamistaan. Mies oli nimeltään ”Jahveinen”, ja palvellut aiemmin YK joukoissa. Asetoverit epäilivät häntä venäläisten lähettämäksi vakoojaksi. Olisi mielenkiintoista päästä kuulemaan ”Jahveisen” tarina Rhodesiasta.

Tilanne oli niin hyvin turvallisuusjoukkojen hallinnassa, että Rhodesian Light infantry voitiin irrottaa kokonaan tositoimista harjoittelemaan 10-vuotisjuhla ”trooping of colour”-seremoniaa.

Rhodesialaisista näytti, että sota olisi voitettavissa. Neuvotteluja jatkettiin 1971 Britannian kanssa, ja, pääministeri Smithin mukaan, kaikki näytti hyvältä: Rhodesia siirtyisi yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen vuoden 1970 perustuslain pohjalta, mutta niin että maa ei sortuisi kaaokseen. Sissiliikkeet onnistuivat propagandallaan torjumaan hankkeen läpimenon.

Posted in Afrikan sodat, henk.koht, Historia ja kirjat, Suuri peli | Tagged , , , | 2 Comments

Niinhän siinä sitten kävi, että Kim veti ässän hihasta ja… HX ohjelman uudet käänteet.

Posted on December 3, 2015 by epamuodikkaitaajatuksia

Ilmavoimien komentaja Kim Jäämeri piti tiedotustilaisuuden 2.12.2015 F/A-18 C/D korvausohjelman nykytilasta. (Savon Sanomien juttu, Turun Sanomien juttu ja Hesari ) Puolustusministeri Jussi Niinistö on puhunut myös kahden hävittäjän mallista. Tosin tässä mainittu JAS-39 Gripen E/F sekä F-35 A malli on kyllä järjetön, koska molemmat ovat ns kevyitä hävittäjiä, molemmat on suunnattu sekä maa-ja merivoimien tukemiseen ja ilmataisteluun. Olisi melko älyvapaata ostaa kaksi hävittäjää, jotka on suunnattu samaan tehtävään. Paljon järkevämpi malli olisi sellainen, jossa olisi noin 40 hävittäjää olisi nimenomaan ilmaherruuden hankkimiseen suunnattua Typhoon, tai F-15 K tai SG mallit. F-15 K on Korean käyttämä uusin mahdollinen ILMAHERRUUS malli sinänsä iäkkäästä, mutta loistavasti palvelleesta, hävittäjästä. K mallin tuotanto alkoi vuonna 2005, ja autokielellä, siinä on kaikki herkut. Tietenkään häiveominaisuuksia ei juuri ole. Loput 60 hävittäjää olisivat sitten näitä monikäyttöisiä kevythävittäjiä.

“Tämänpäivän” vaihtoehto olisi varmaan sellainen, jossa Eurofigter Typhoon optimoidaan tiukasti ilmataisteluun, ja tukeen ja muihin tehtäviin otetaan runsaasti esimerkiksi JAS-39 Gripen hävittäjiä.

Yhden hävittäjän vaihtoehtoja lienisivät Boeing F-18 E/F ja Dassault Rafale. Molemmat on suunniteltu hyvin tiukasti yhden konetyyppin ilmavoimille. (NO, juu on Ranskalaisilla myös Mirage-2000 laivueita, mutta periaatteessa) Tai USAn laivaston ilmavoimille, jolla ei enään F-14 ilmaherruuskoneita ole. Hornetin E/F malli on eri lentokone, kuin nykyinen C/D mallimme on, mutta kosak rahoitusta oli vaikea saada, väitettiin että kyseessä oli “vain” jatkokehitys projekti, ei kokonaan uusi kone. Ulkonäkö on lähelle sama, mutta tekniikka ja koko on muuttunut paljon.

Posted in HX-ohjelma, ilmavoimat | Tagged , , , , , , | Leave a comment

Eu directive will not be swallowed by Finnish Government and NGOs

Posted on November 23, 2015 by epamuodikkaitaajatuksia

Eu commission’s new proposal for Firearms directive has met almost universal disapproval in all levels of Finnish government and in NGOs. Most vocal in their opposition have been Finnish Reserve Officers’ Federation, Finnish Hunters’ Federation and Finnish Reservists’ Association. Ministry of interior went so far that it announced that it cannot support the Commissions proposal on Firearms Directive. Ministry of defense concurred on this. All mentioned NGOs are deeply concerned about Commissions attempt of seizing self loading weapons from reservists and hunters alike. Finnish broadcasting Corporation ran a piece( in English) where mister Petteri Orpo, Minister of Interior, tells how the new Directive is unacceptable for Finland.

In fact only naysayer in this was a one leftist Social Democratic Party member mr Tuomioja. Who is well known for his pacifist pro Russian views. He has made name for himself as most anti arms anti defense member of parliament imaginable. We have not yet  hear official stand of SDP as of today.

Apart from obvious violation of personal property, that at least Finnish constitution does not allow, there is also a question of how this directive is supposed to cut down terrorism? While concerns about different techniques of firearm deactivation may be founded on reality, most of the EU Commission’s paper is not: Terrorist haven’t resorted on using  semiautomatic firearms in their activities. They have not applied firearms licences for their terrorist activities, nor have they supplied medical statements on their medical condition. Thus it is utterly clear, for all except to the Palace Mandarins in Brussels, that Commission’s new proposal will not do anything for Terrorism problem.

Finland is one of the last countries in Europe to have universal Conscription in effect and also a country that relies on large reserve to defend her territory. These are the realities that Finnish defense planning, and this is why both Reservist organizations are largest shooting clubs in Finland. In fact this shooting practice is so important that Finnish Defense Forces and Reserve organizations have devised their own shooting discipline to teach appropriate firearms use in combat and real life conditions. A bit like IPCS, but focuses mainly on Assault rifle and pistol as personal weapons, but where it is also possible to use shotguns and sniper rifles. This discipline is called SRA, Sovellettu Reserviläis Ammunta, which approximates into Applicated Reservist’s Shooting in English. SRA uses semiautomatic rifles to give look and feel of real life assault weapons for shooters, and promote good and fast marksmanship.

Eu commission confessed their urge to put a fast one past Europeans in their haste to use fear springing from Paris and Brussels terror attacks to seize weapons off from law abiding citizens. This really emphasizes EU’s undemocratic nature, as in their haste, Commission told that they omitted  to do any analysis of effects of the Directive and that they did not take into account views of NGOs at all. The overall shoddiness of Commissions process in this came into light when Commission admitted that that had not taken into account defense applications of these arms in Eastern Europe.

These concerns have been shared with Czech Rebublic and Swedish governments, and I strongly urge all stakeholders to do their utmost for repelling this encroachment of our rights.

Posted in Aseet, henk.koht, informaatiosota, Reserviläiset, sisäinen turvallisuus, SRA, Tilanne päällä | Tagged , , , , , | Leave a comment

Todellinen TurPo kysymys: Miten Suomi suhtautuu EUn uuteen tuliasedirektiiviin?

Posted on November 20, 2015 by epamuodikkaitaajatuksia

Vaikka mediassa on kovasti pidetty ääntä EUn turvatakuista ja siitä voiko Suomi osallistua, ottaa vastaan tai tehdä mitään asian tiimoilla, on ilmassa myös huikeasti tärkeämpi kysymys Suomen puolustuksen kannalta. EUn komission esittämä muutos tuliasedirektiiviin.

Kokonaismaanpuolustuksen kannalta hiuksianostattavaa on se, että EU yrittää kieltää “sotilasaseen näköisten” itselataavien aseiden omistamisen lainkuuliaisilta kansalaisilta. Eli ollaan lähdössä muutaman New Yorkin, Chigacon ja muutaman muun alueen tielle siinä että ulkonäkö muuttuu rangaistavaksi ominaisuudeksi. Varmaan seuraavaksi halutaan kieltää ulkonaliikkuminen rumilta ihmisiltä, että voidaan välttää Freud, Marx, Engels& Jungin kohtalo. Jos tämä jäi vaivaamaan, niin kuuntele TÄMÄ

EUn asedirektiivimuutos alkaa tunkeutua pikkuhiljaa myös normaalien kaduntallaajien tietoisuuteen, ja niimpä Helsingin Sanomat kysyivät tänään Keskustan puheenjohtajalta Sipilältä sekä SDPn kansanedustaja Tuomiojalta kantoja Komission esitykseen. HSTVn juttu katsottavissa ja luettavissa TÄÄLLÄ

Sipilä halusi “suomalaisen metsästäjän” mentävän aukon, sekä “että otetaan huomioon kansalliset piirteet” Tämä tarkoittanee hallituksen kantana (joka on luettavissa TÄÄLTÄ) että vaihtoehto ei kelpaa Suomelle. Tosin Erityisesti Kokoomuslaisten päällä takki kääntyy pelottavan nopeasti, kunhan on sopivia EU-virkoja ja muita urhoollisuuspullonkorkkeja tarjolla, että en luota SM petteri ORVOn kykyyn seistä tämän asian takana. Paljon helpompaa selittää taas kotimaassa että: “me ei äänestetty, kun se esitys olis kuitenkin mennyt läpi”. Käsitykseni mukaan Puolassa ja Itä-Euroopassa muutoinkaan ei olla mitenkään innostuttu EUn palatsimandariinien viimeisestä tempusta.

Kansanedusta Tuomioja ositti edelleen kuuluvansa Nevuostoliiton viidenteen kolonnaan, koskapa haluaa kategorisesti tuhota Suomen puolustukyvyn kieltämällä puoliautomaatti, eli itselataavat aseet, kaikilta. Selvästi Tuomiojalle on jäänyt hampaankoloon siitä, että vasemmisto ei saanut vallankumousta aikaan Suomessa 70-luvulla. Kyseessä lienee myös “peniskateus” siitä, että tuntee olevansa ruokaketjussa paljon alempana kuin metsästäjät. No emme Ekiltä voi muuta odottaakkaan.

“Hauskaa” oli itse direktiivitekstin ensimäiseen kappaleeseen jötetty tunnustus, että “piti päästä hyödyntämään Pariisin viimeisen terrori-iskun uhrit”. Muotoiltuna kylläkin “piti tuoda nopeasti julkisuuteen viimeaikaisten tapahtumien takia”. Mutta tarkoitus oli juuri tuo tanssi yli hautojen.

Edelleen, samaan kiireeseen vedoten, valmistelusta oli jätetty pois vaikuttavuuden arviointi. Varmaankin siksi, että vaikuttavuutta terrorismiin, jota siis direktiivillä kuulemma torjutaan, ei tule tällä direktiivillä olemaan, kuin rajoitetuin osin. JOS tosiaan eri maissa eri tavoilla deaktivoiduista aseista voidaan koota toimiva AK, mitä en epäile, niin OIKEA tapa toimia on muuttaa direktiiviä kohdasta, jossa määritellään aseiden dekoamista. Sillä, että kaikki AR, AK, MP5 itselataavat kloonit kielletään ei tätä saavuteta. Sinänsä, jos on kiellettyä valmistaa ilman asiaankuuluvia lupia toimiva sarjatuli AK, niin en usko että puoliautomaatti AK aseiden kielto asiaan enenpää vaikuttaa. Rikollisissa kun on semmoinen piirre että he eivät noudata lakia.

Samoin kansalaisilta kysytyn mielipiteen yli oli kävelty. Kansalaisjärjestöjen toiveet oli jätetty kuulematta, ainakin asianosaisten puolelta. Vihervasemmiston “kaikki pyssyt on pahoja” ajatus oli ilmeisesti saatu hyvin läpi, koska Komissio haluaisi kieltää myös itselataavat haulikot ja -pistoolit. Metsästäjillekin jäisi enää vain 1800-luvun tekniikkaa edustavat pulttilukkokiväärit. Tai ehkei niitäkään: Nehän muistuttavat sotilasaseita. Eli ilmeisesti musketit tulisivat käyttöön metsästysaseina. Mutta kun nekin ovat 1700-luvun sotilasaseita.

Todennäköisesti oikea syy uuteen asedirektiiviin on halu kerätä kansalaisilta aseet pois. Tämä siksi että luonteeltaan epädemokraattisena laitoksena EUta ei voi vastustaa demoratian keinoin, joten jos aseet saadaan yhtälöstä pois, voidaan ihmiset muuttaa hallintoalamaisiksi, tai oikeammin orjiksi. Tätä juuri David Cameron vastusti, sanoessaan että Eu parlamentin pitää oll vastuussa kansallisille parlamenteille. Ei päinvastoin.

Terroristi eivät ole erityisesti deko aseiden varassa, koskapa vaikka Afrikassa on suuria määriä automaattiaseita hukassa, samoin Balkanilla. Sieltä ne kulkevat pikkuhiljaa Eurooppaan. Tulli ilmoittaa tehokkuudekseen huumeiden torjunnassa noin 10%, eli 90% aineista pääsee maahan. Ase ei haise oleellisesti erilaiselta kuin vaikkapa auto, johon semmoinen voidaan piilottaa, joten koirat sitä eivät haista, ja saattaa olla pelkän näköhavainnon perusteella päätellä mikä putki tai laatikko on kyseessä.(Jos on viitsitty vähän puu, tai muoviosia irrotella toisaalle.)

Aseen osista vain runko, lukko ja piippu ovat sellaisia, jotka ovat luvanvaraisia, eli vaikkapa AKn periä ja kahvoja saa kyytissä olla vaikka satoja, ja matka saa jatkua, koska mitään ilmoitettavaa ei ole.

Ilmeisesti kotoisen PoHan Asehallintayksikkökin oli valjastettu mukaan myös tähän hyökkäukseen vapaiden Eurooppalaisten aseenkantoa vastaan koskapa Komissio edelleen totesi tekstissään, että aseita on helppo muuttaa sarjatuliaseiksi. No ei ole, aseisiin joutuu tekemään useampia muutoksia, että se saadaan toimimaan sarjatuliaseena. Melkein helpompaa valmistaa suoraan sarjatuliase.

PoHa on tätä yrittänyt useita kertoja toditaa, että starttiaseesta VOI muuttaa toimivan aseen. Ei voi. Ei sinkkivalu kestä. Samalla perusteella voisi sitten kieltää kaikki putken joiden sisähalkaisija asettuu 5,5mm ja 12,5mm väliin. Niissähän VOIDAAN laukaista patruuna, vaikkapa vasaralalla ja naulalla kopauttamalla.

Ainoa demokratian tae on yksityisessä omistuksessa olevat runsaat aseet. Ei mikään muu. Hitler, Lenin ja moni muu diktaattori on ensitöikseen kieltänyt vastarinnan keinot yksityisiltä. Miksi EU Komissio haluaa nyt tehdä samoin?

 

 

 

Posted in Aseet, Aselait, henk.koht, informaatiosota, Reserviläiset, TurPo | Tagged , , , | Leave a comment