Suomeen ollaan valitsemassa HX-ohjelmassa monitoimihävittäjää. Tarjolla on tällä hetkellä 5 eri ajatusta moisesta pelistä: Boeing F/A-18 E/F/G, Dassault Rafale, Eurofighter Typhoon II, Lockheed-Martin F-35 A/C sekä SAAB JAS-39 Gripen E/F. Jokainen valmistaja puhuu tästä “monitoimisuudesta” vähän eri termein: Rafale on “omnirole fighter”esimerkiksi. Näillä nimityksillä korostetaan hieman eri aspekteja tästä “multirole” tai monitoimi hässäkässä. Swingrole esimerkiksi tarkoittaa sitä, että saman tehtävä aikana voidaan toimia useissa eri rooleissa vain nappia painamalla, eli “swing from role to role fighter” oikeastaan. Tietenkään ilmaan koneen alle ei ilmesty automaagisesti uusia ohjuksia pommien tilalle, kun pommitus on hoidettu. Mutta kuitenkin niin, että JOS ilmataisteluohjuksia ja pommeja on mukana, molemmat voidaan saman tehtävän aikana käyttää. Voidaan siis maksimoida kannettava kuorma, jos se on mitenkään järkevää päätehtävän hoidon kannalta.
Näiden roolien jako on hieman erilainen lähteestä toiseen, ja voidaan aina keskustella mitkä roolit ovat itseasiassa samoja pienillä muutoksilla. Laitan tähän ensiksi englanninkieliset nimet ja sitten suomenkielisen vastineen: Offensive counter air; Hyökkäyksellinen ilmataistelu, Defensive counter air; puolustuksellinen ilmataistelu tai ehkä ilmapuolustus, Deep strike; syvät iskuoperaatiot, Close air support Lähituki tai rynnäköinti, Reconnaissance; tiedustelu, Interdiction; liikkeen esto taistelualueelle, tai häirintä, SEAD/DEAD; ilmapuolustuksen häirintä ja tuhoaminen. Kuten sanottu jonkinmoista päällekkäisyyttä termeissä on, esimerkiksi hyökkäyksellinen ja puolustuksellinen ilmataistelu on melkein sama, mutta puolustaja ei voi päästää hyökkääjää jollekin alueelle, hyökkääjä taas voi toimia vapaammin joskin sillä saattaa olla tehtävänä suojata rynnäköivää osastoa tai saattaa syvän iskun suorittavan osaston toimintaa.
Kuitenkin eri roolit asettavat koneen fyysisille ominaisuuksille hyvin erilaisia vaatimuksia. Samoin jossainmäärin ElSo kyvyille ja sensoreillekin.
Offensive- ja Defensive counter air on rooli tai toimi, jolla tarkoitetaan sitä mitä entiset ilmaherruushävittäjät tekivät: pitkän- ja lyhyenmatkan ohjus ja tykkitaistelua, kovaa ja korkealla samalla rajusti liikehtien. Koska ilmataisteluohjukset ja lisäpolttoainetankit ovat kokoonsa nähden melko keveitä, ei hyötykuorma ole keskeinen ominaisuus koneen suunnittelussa. Erinomaiset sensorit ovat tietenkin ensiarvoisen tärkeät. Esimerkkejä vaikkapa lännessä F-14 ja F-15 C ja Neuvostoliitossa MiG-25 ja MiG-31 (omalla tavallaan). Nykykoneista F-22 on ehkä puhtaimmillaan tätä roolia.
Deep strike, eli syvät iskut tai tunkeutumis iskut. Tarkoitus on tuhota strategisen/operatiivisen tason maaleja eli komentokeskuksia, laivoja, satamia, lentokenttiä ja muita suuriarvoisia tärkeitä maaleja, ja helpottaa omaa toimintaa seuraavien päivien tai viikkojen ajaksi. Tärkeimmät ominaisuudet koneessa ovat hyötykuorma ja häiveominaisuuudet. Nopeudesta ei ole haittaa, mutta ennekaikkea pitää päästä paikalle matalalla ja/tai huomaamatta, hoitaa kohde sopivalla asejärjestelmällä, ja häipyä pois tai toiselle kohteelle. Sensorijärjestelmän täytyy olla riittävä kohteen löytämiseen, mutta hyvät elektronisen sodankäynnin ja omasuojajärjestelmät ovat hyvät olla olemassa, koska kone joutuu liikkumaan vihollisen ilmatorjunnan ja hävittäjätorjunnan toiminta-alueella. F-117 oli puhtaimmillaan tämänsortin kone. Muita rooleja ei tällä Nighthawkilla ollutkaan. Toinen samantyyppinen monitoimisempi kone on Mirage 2000 N, joka on Ranskan ilmavoimien tunkeutumis/ydinpommi versio Mirage 2000 hävittäjästä.
Close air support, eli CAS, lähituki. Tässä roolissa koneelle on tärkeintä massiivinen asekuorma sekä jumalallinen iskunkestävyys. CAS tehtävissä suhteellisen raskailla aseilla, esimerkiksi pommeilla, tuhotaan maaleja sitämukaan kun niitä saadaan. Tarkoituksena on helpottaa välittömästi omien maa tai merivoimien toimintaa. Tietenkin jos ohjuksia on lastissa niitä saadaan mukaan suuret määrät vastaavasti. Oikeastaan puute alkaa olla hardpointtien määrässä. Lähituessa häiveominaisuuksista ei juuri ole hyötyä, koska joudutaan toimimaan ihan käytävän maataistelun päällä, jossa väistämättä on myös vihollisen ilmatorjuntaa lähettyvillä. Länstisistä koneista A-10A ja itäisistä SU-25. Toki vanhemmista koneista joissa oli A tunnus, vaikka A-4 Skyhawk ja A-7 Corsair II ovat ihan viime vuosiin asti lentäneitä todellisiä Vietnamin sodan päivistä palvelleita lähitukijuhtia.
Reconnaissance, eli tiedustelu. Oikeastaan vaatimukset ovat hyvin samat kuin ilmaherruushävittäjällä: Kovaa sinne, nopeasti pois, maksimimäärä dataa mukaan matkalta. Tärkeää on nopeus, sensorit, ja elektroninen omasuojakyky. Luonnollisestikaan pitkästä toimintasäteestä ei ole mitään haittaa, mutta yleensä melko korkealla lennettäessä polttoainekulutus itse asiassa aika pieni. Supermarine Spitfirestä oli tiedusteluversio, semmoinen hennon vaaleanpunaiseksi maalattu. Lisänä normi spittiin kameravarustus kyljessä. 1960-70 luvuilla, kun järjestelmät olivat vielä hyvin suuret että, samaan tapaan kuin Spitfirellä, laitettiin samaan runkoon erilaisia varustuksia, niinpä Ruotsissa oli esimerkiksi oli Drakenista ja Viggenistä tiedustelukokoonpanonsa. Siis kokonaan oma versio omilla elektroniikoilla. Huomattavaa on myös, että vaikka suomen sana “tiedustelu” kattaa lähitiedustelusta vakoiluun, on “reconnaissance” ja “espionage” eri asioista englannissa. Esimerkiksi SR-71 ja sitä ennen U-2 menevät tuohon vakoilukategoriaan, tai vähintään Strategiseen tiedusteluun, niin se mitä Draken ja Viggen tekivät oli taktista tiedustelua.
Interdiction on tavallaan syvän iskun ja lähituen puoliväli: Kone lentää laajaakasia jossain taistelualueen liepeillä, ja poimii lähestyviä maaleja, joita sitten ampuu kauaskantoisilla ohjuksilla. Häirinnässä pyritään tuhoamaan arvokkaita maaleja täsmällisillä iskuilla kauempaa, ja siten vaikuttaa vihollisen kykyyn toimia seuraavan muutaman tunnin aikana. Sensorit ovat ensiarvoisen tärkeät, hyötykuormaa on hyvä olla runsaasti, koska kone saatta joutua osallistumaan yht’äkkiä myös ilmataisteluun. Monipuolinen monille maaleille sopiva asekuorma on hyvä, koska erityyppisille maaleille sopivat hieman erityyppiset aseet. Oikein puhdasta versiota vanhemmista koneista ei tule oikein mieleen,mutta lähimmäksi menee ehkä SAAB AJ-37 Viggen. Joskin sitä voisi kuvailla myös deep strike koneeksi, meritaisteluohjuksineen
SEAD/DEAD eli vastailmatorjunta.Vastailmatorjunta toiminta on hyvin erikoistunut taistaelutapa, mutta tarkoitus on häiritä ja tuhota nimenomaan vihollisen ilmatorjunnan toimintaa. KOneelle on tärkeää ElSo-häirintälaitteet ja tietenkin omasuoja. DEAD ohjukset ovat erikoistuneita tutkan säteilyyn, tai viimeiseen tutkan olinpaikkaan suuntautuvia ohjuksia. Myös raketit ja rypälepommit ovat tärkeitä DEAD tehtävän aseita. Kuitenkin niin, että tärkeimmät ovat elektronisten vastatoimien podit, että ennekuin päästään itse ampumaan, ei saada puikkoa kylkeen. ElSo-podit ovat hyvinkin keveitä, mutta vaativat paljon sähköä. (Tutkanhäirintälähettimen lähetysteho saattaa olla jopa 10 kW, normaalin paikallisradioaseman lähetysteho saa olla maksimissaan 1 kW), ja edelleen ohjukset ovat kokoonsa nähden keveitä, ei hyötykuorma ole niin kovin tärkeää, kunhan sitä on riittävästi, että varustus saadaan ilmaan. Nopeus ja liikehtimen ei myöskään ole kriittistä tehtäville, mutta SEAD koneen täytyy, mahdollisesti, pysyä saatettavan lento-osastonsa mukana kohteelle saakka, joten ei haittaa, että nopeuttakin on. Perinteisesti lännessä nämä tehtävät ovat jääneet “edellisen sukupolven” koneille. USAn ilmavoimien SEAD/DEAD operaatioista vastaa tällähtkellä kansalliskaartin F-16 laivue, USAssa käytöstä on juuri poistettu EA-6B Prowlerit ja Phantomin F-4 G SEAD versio. Libyassa 2011 tehtävää hoitivat Italian ilmavoimien Panavia ECR Tornadot. Britit käyttävät samoissa tehtävissä IDF varianttia.
Tämän jutun seuraavassa osassa ryhdyn retostelemaan HX-ohjelman koneita näiden roolien kautta: Missä roolissa kukin kone on parhaimmillaan ja missä heikoimmillaan.
ave much of stand off distance tough, so are usually used against quite helpless enemy on the ground. Think Taleban in Tora Bora. In the picture you can see ordinary Mk 80-series bombs, with 
volume.
Vuokrasin leffan Googlen kapupasta. Mutta elokuva on nyt myös netflixissä nimellä MI5.
more plastic. This ought to give you a good idea of the size of the thing. The overall lenght is in neighbourhood of 24,5cm.(9 3/4 in archaic) The blade is about 12cm (4 3/4 inch) in length. The knife has a drop point and the back of the blade is just lightened, it is not sharpened. The handle is curved and quite thin, for my size 10 hand. I think it is great for somewhat smaller hand. there is always possibility to add some more material, plastic or possibly fabric, under the G-10 handles to make the handle a bit thicker. Closest part of the blade is in 90 degrees edge in the back and works well with flint in lighting fires. The handle is curved and maybe a bit tight for my aforementioned paws, but in no way awkward to handle. This type of handle works great for fighting knives, as it fits well into the crook of fingers. On the down side it is not as good in woodworking: It does not sit as well in hand. the handle IS curved, so unless extra flexible hand bones you just cannot wrap your hand around the hilt. OR maybe it is again my 10 size hand.
ry. I usually carry my Persian fighter in small of my back in the right side. (in well concealed, but easily accessible place) in summer times. Wither might be a different story. As you can see there are myriads of carry options available. The sheath locks very firmly into the place, so you don’t have to worry about dropping the knife f
I have collected some hard data on three eurocanards and F/A-18 E as a bit of a comparison. Some info about JAS-39 E is not yet available. These are marked with ? and + usually meaning that the figures are in that neighborhood, and somewhat above that (as the data was taken from C/D model Gripen) What is interesting to see is how well the numbers reflect the are of the optimization for each respective plane: Awesome load for strike-fighter optimized Rafale, Excellent speed, power to weight ratio and service ceiling for Air superiority fighter oriented Typhoon, and price and takeoff and landing runway lengths for dispersion specialist JAS-39 Gripen. One hast to mention the fact that Rafales need for runway is mere 450m, without using braking chute. and Armee del Air has operated in rather austere facilities in Mali and thereabouts. So Rafale is indeed the Gripen’s worst competition (in IMHO) in HX program.
Epämuodikkaita ajatuksia 