Samaan aikaan kun risteilyohjusisku oli vielä kohteisiinsa matkalla, alkoi 3. kommadoprikaati valmistautua omaan yön tehtäväänsä, eli maahanlaskuun Ahvenanmaalle. Koska helikoptereiden toimintamatka on melko rajoitettu alkoivat laivat liikkua kohti kohdealuetta. Suomessa laivaston liikettä ei vielä huomattu. Oikeastaan ensimäinen mitä Suomessa huomattiin oli kaksi Storm Shadow häiveristeilyohjuksen osumaa Turun lentokentän kiitorataan. Ilmassa olevat Hornetit huomasivat kyllä laukaistut Tomahawkit nopeasti, mutta häiveohjukset olivat huomattavasti vaikeampi pala.
Suomi oli siis sodassa. Hävittäjät oli jo hajasijoitettu eri varaslaskupaikoille ja siviililentokentille, ja koneita vartioitiin sekä maassa että ilmatorjunnalla. Samoin Suomessa tiedettiin, että kiinteät tutkat olisivat täysin mahdottomia pelastaa, mutta niiden tuhoutumisesta tuli se laiha lohtu, että tuhoaminen vaatisi kuitenkin ohjuksia, joita oli rajallisesti. Uudet liikuteltavat tutkat olivat jo maatiellä matkalla kohti tuntemattomia, ennaltavalittuja paikkoja, joissa ne sitten sattumanvaraisesti risteilisivät, ja pitäisivät tutkakuvaa yllä.
Eckerön saari, sekä osa Ahvenanmaan mannerta
Ilmassa olevista Horneteista pisimpään ilmassa ollut pari aloitti sotatyönsä ampumalla ohjuksensa kohti lähestyvää merenpinnassa kiitävää Tomahawk parvea, ja onnistui optimaalisesta asemastaan ampumaan merenpäälle kantamalle tulevasta 10 ohjuksesta kuusi ja vielä yhden sisämaassa. Tämä pelasti Niinisalon ja Alavuden varalaskupaikat, ja pienesi Pirkkalaan tulleita tuhoja. Kiitorataan ei tullut kuin kaksi reikää. Reikien paikkaus aloitettiin välittömästi. Paikallinen asfalttifirma sai työvaatteensa tällähetkellä ilmavoimien varikolta, ainakin kuvaannollisesti. Aitolahden KAVA-tutka sensijaan tuhottiin samoinkuin muita Etelä-Suomen kiinteitä tutkia. Tuli selväksi, että jatkossa kannattaisi ampua ne ohjukset alas jo meren päällä. Vaasaan ja Kauhavalle osui ohjuksia, mutta niissäkin aloitettiin paikkaustyöt välittömästi.
Kaksi muuta Hornet paria alkoi liikkua kohti Saaristomerta, ja kaksi lisäparia nousi ilmaan. JO ilmassa olevat parit laittoivat tutkat päälle, ja huomasivat nopeasti meren kantamaa myöten tyhjäksi. Saatuaan taistelujohdolta käskyn yrittää etsiä BalSqdin, koneet liikkuivat eteenpäin ja saivatkin kohtuullisen pian kaikua etummaisista ITO-fregateista. Kiusattuaan kohtaloa vielä muutaman minuutin alkoikin putkella näkyä isoja kohteita: Balttian laivue oli havaittu. Hornetit kääntyivät pois.
Samaan aikaan maihinnousuosasto purjehti luoteen suuntaan. Sateliittitiedustelu kertoi jotain, mutta suomalaiset tiesivät kyllä sateliittien aikataulut, ja vaihtelivat ylimenojen jälkeen asemiaan, joten tieto vanheni nopeasti. Niimpä Watchkeeper UAV lähetettiin nuuskimaan mitä suomalaiset puuhaavat.
Ranskalaisilla olisi Hawkeye ilmassa, ja sitä varmasti suojelisivat Rafalet, joten aivan sokeana ei kannnattanut lähteä rynnistämään. Suomalaisten puolella pistettiin hälyt päälle, ja Ahvenanmaan prikaatit ottivat vähän levottomamman asennon, tämä oli nyt sitä. Mitään ei ollut vielä tapahtunut, mutta varmaan tapahtuisi.
Pari tuntia kului suhteellisen rauhallisesti ilmavoimien käydessä nuuskimassa toisiaan. Helikopteritukialukset alkoivat olla silloin noin 200km päässä Ahvenanmaalta. Silloin Merlinit lähtivät viemään ensimäisiä Kuninkaallisen merijalkaväen kommandoja maahanlaskuun. Kolmellakymmenellä Merlin ja Lynx helikopterilla saatiin kerralla reilu pataljoona ilmaan. Tämän ensimäisen paltaljoonan piti ottaa haltuunsa Eckerön satama, ja varmistaa aluetta, että ajoneuvot voitaisiin tuoda mahdollisimman turvassa maihin. Iskuporrasta oli tukemassa kaksi Apache paria. Erityisen tärkeä oli Eckerön saaren Storbyn alue, koska siellä oli sekä satama, että laajahko luonnohiekkaranta, jonne maihinnousualuksilla olisi kohtuullisen helppoa päästä.
BalSqd luotti helikopterilla saatavaan suurempaan taktiseen liikkuvuuteen, ja laski että pystyisi, kuten Falklandeilla 30 vuotta aikaisemmin, määräämään niillä taistelujen tempon ja kulun. Toki Ranskalaisella merijalkaväkikomponentilla oli melko raskasta kalustoa, mutta kalusto oli uintikykyistä. Tavoitteena oli tuoda toisessa nostossa mukana myös kommandotykkipatteri, joka tarvittaessa hieman pehmentäisi vastarintaa. Suomalaisten puutteet pimeätoimintavälineissä oli kyllä tiedossa, ja laskettiin että ammattilaiset paremmalla varustuksellaan ja kokemuksellaan kyllä pieksevät amatöörit mennen tullen ja palatessa.
Ensimäisen vaiheen taistelualue.
Suomalaisetkaan eivät ollet vain istuneet käsiensä päälle kulunutta kahta vikkoa, vaan olivat harjoitelleet kovasti. Koska suurvallan kyvyistä oli melko hyvä käsitys, esimerkiksi puolustukseen ryhmittynyt jv-prikaati 80, Vaasan Prikaati, oli koko odotusajan vaihdellut ahkerasti tuliasemia eri puolille Ahvenanmaan mannerta, niin että tulituki onnistui kyllä koko Ahvenanmaan alueelle. Tietenkään 122 H 63 15 kilometrin ja 152 H 88-40 16 kilometrin kantamillaan eivät mahdollistaneet tulitukea aivan mistä tahansa saarilta, mutta sopivia suojaisia tuliasemia oli kuitenkin runsaasti. Hauskana yksityiskohtana oli tietenkin se että 152 H 88-40 oli alkujaan saksalaisvalmisteinen haupitsi, joka pääsisi nyt kurittamaan alkuperäisiä vihollisiaan. Kyseinen 152mm patteristo oli sijoitettu Hammarlandin alueelle Vestra bergenin alueella pääsuuntanaan länsi, tukemaan I/VaaPr taistelua Eckeröllä. Myös reserviläiset olivat tuoneet omaa varustustaan mukaan, niin että pimeätoimintalaitteista ei ollut niin paha puute kuin olisi ollut muuten. Tietenkään omat hankinnat eivät täysin vastanneet SA-Int kaluston tasoa, mutta olivat parempia kuin kokonaan ilman.
Ahvenanmaan ryhmän komentaja oli päättänyt aloittaa taistelun VaaPr pataljoonilla, ja pyrkiä ratkaisuun PorPr, valmiusprikaatinsa, joukoilla. Muut pohjalaispataljoonat olivat Ahvenanmaan mantereen eteläosissa ja Lemlandin saarella. Ympäriampuvana 122 H 63 patteristo oli sijoitettu niin että se pystyi tukemaan taistelua molempien pataljoonien alueella. Rykmenttiin erillisenä patteristona liitetty 130 K 54 patteristo pystyisi tukemaan kaikkia neljää patteristoa kunnioitettavalla 25km kantamallaan. Joskin tämä vaatisi tietenkin hieman asemien vaihtoja. Myös rantapyssyn 130mm patteristo pystyi tukemaan maataistelua, mutta oli enemmän keskittynyt rannikkojääkäripataljoonan osoittamien maalien tuhoamiseen, kun niitä ilmaantuisi. Rannikkojääkäripataljoona toimisi ahvenanmaan ympärillä olevilla pikkusaarilla ja luodoilla.
Ilmatilaa valvottaisiin ryhmän oman johtokeskus 06 ohjauksessa. JoKe ohjaisi sekä PorPr Ito 2005 patteria että VaaPrn IT patteristoa sekä Crotale, eli Ito90M yksiköitä. Tarkoitus oli suojata oma toiminta niin että oma tasitelu onnistuisi. Komentopaikka ja ohjustorjunnan painopiste sijoitettiin Maarianhaminan lentoaseman pohjoispuolelle kallioiseen Degerbergetin maastoon. Lähistölle sijoittui myös ryhmän esikunta. VaaPr esikunta oli Hammarlandin alueella.
Koska oli syyskuu, ja siviilit evakuoitu alueelta, eivät joukot olleet telttamajoituksessa, vaan pärjäsivät hyvin lämmittämättömissä taloissa. Niinpä juuri minkäänalista lämpöjälkeä ei syntynyt sateliiteilla tai muutoinkaan havaittavaksi. Kuitenkin nopeasti lähestyvä lennokki kertoi, että jotain tapahtuisi, ja että BalSqd haluaisi teitää missä mitäkin on. Ilmavoimien Hornetit pyörivät levottomasti ahvenanmaan ja saaristomeren välimailla tutkaten kohti etelää, ja havaitsivatkin nopeasti sekä matalalle lentävät helikopterit, lennokit sekä niitä suojaavat Rafalet.
Ilmataistelu Ahvenanmaasta alkoi kun Rafale suojue alkoi puhkaista tietä helikoptereille. Hornetit oli pakko saada ilmasta, tai ajaa koneet ainakin 150km päähän Korppoon itäpuolelle. Suomalaisilla oli päinvastainen ajatus toiminnasta. Niinpä kaksi paria Horneteja aloitti liikkumisen vauhdilla kohti Ahvenamaata, ja pakotti Rafalet kääntymään leikkaavalle kurssille, jolloin loput kolme paria lähtivät Rafaleiden taakse vievälle kurssille päästäkseen hyviin ampuma-asemiin. Lisää Horneteja nousi ilmaan ja lähti liikkumaan kohti aluetta. Osa pohjoisen suunasta Saarille tullen. Rafaleja oli ilmassa viisi paria, ja perästä tulisi lisää, kunhan aseistuskierros saataisiin valmiiksi. Periaatteessa Suomalaisilla oli kyky vaihtaa kone koneeseen, ja lopettaa sota 20 hävittäjän kanssa, mutta se ei tietenkään olisi järkevää. Ranskalaisilla oli mahdollisuus käyttää enemmän ohjuksia, ja tavallaan ampua tie auki. Suomalaisilla oli hienoinen etu ohjusten kantamassa, mutta Rafalella oli loistava SPECTRE järjestelmä, joka pystyisi tehokkaasti suojelemaan konetta, ja MICAssa oli kaksi erilaista hakupäätä, joten niiden harhauttaminen olisi vaikeampaa.
Rafalet ampuivat ensimäiset ohjukset kohti helikoptereita liikkuvia Horneteja, jolloin Horneit kääntyivät pois alta pohjoiseen ja ottivat lisää korkeutta lyhentääkseen MICA ohjusten mahdollisuutta päästä perille. Samalla eteläisempi ryhmä kääntyi Hangon eteläpuolelta kohti Rafaleja ja pääsi ampumaan sivulta ohjuksia. Koska kantama oli vielä melko pitkä ranskalaiset eivät väistäneet, vaan pyrkivät loppuliikehdinnällä ja SPECTREllä hoitamaan taistelun edukseen. Tilanne oli vielä 0-0. Suomalaiset jatkoivat lähestymistä idästä, ja saivat tukea uudesta Hornet parista joka tuli hitaammin, tutkat sammutettuna kansainvälisen merialueen rajaa suojelemaan jo taistelussa olevia koneita. Ensimäisten Rafaleiden takaa alkoi näkyä lisää hävittäjiä, ja koptereillakaan ei ollut lentoaikaa saarille kuin vajaa puoli tuntia. Molempien oli pakko toimia.
Pohjoisessa Horneteilla oli etu, että Rafalet joutuivat liikkumaan kohti, joka auttoi AMRAAMien muutenkin hieman paremman kantaman kanssa. Ranskalaiset kyllä tiesivät, että helikopteriden tuhoaminen oli Hornetien päämäärä, ja heidän tehtävänsä oli estää se. Suomalaiset saivat käskyn iskeä helikoptereihin molemmista suunnista ja lähtivät liikkumaan kohti. Ensimäiset neljä pohjoisesta tulevaa AMRAAMia ammuttiin pitkältä kantamalta kohti Rafaleja, jotka tulivat edelleen kohti, Samalla idästä tulevat Hornetit liikkuivat edeleen tukialusryhmän ja Rafaleiden väliin, varoen kuitenkaan joutumasta ITO fregattien järkevälle kantamalle.
SPECTRE toimi kyllä hyvin, mutta sekään ei onnistu aina, Toisen Rafale parin johtokone sai osuman koneen alle siiven ja eturungon tyveen ja hajosi rajussa liikkeesä ilmassa kappaleiksi. Lentäjä kuoli ohjuksen osumassa, ja oli sodan ensimäinen sankarivainaja. Ensimäiset siviilivainajat olivat tulleet Suomessa jo aiemmin, kun Ranualla oli varaslaskupaikalle osunut Tomahawk, ja juuri paikalla ajanut perhe sai surmansa. Mutta ranskalaiset painoivat edelleen päälle, ja Hornetit kääntyivät jälleen alta pois uudelle kierrokselle.
Idässä Hornetit alkoivat lähestyä pohjoisemma Rafale ryhmän takasektoria, joilloin juuri nousseet Rafalet, joutuivat puuttumaan asiaan, ja estää suomalaisten pääsy laukaisuasemiin. Siän puolella ei mistään tullut juuri sen valmiimpaa, kuin liikkeitä ja vastaliikkeitä, niin että kumpikaan ei päässyt tehtävälleen. Tämä riittikin ranskalaisille mainiosti.
Pohjoisessa suomalaiset tulivat uudelle kierrokselle, ja liikkuivat selvästi lähemmäs ranskalaisia. Ranskalaiset alkoivat tulla nyt itse saariston yläpuolelle, ja suomalaistenkin oli pakko tehdä loppupeliin liikkeitä. Koneet olivat nyt tasan 4-4 joten suurta liikehdintätaistelua ei ollut luvassa. Kun helikopterit alkoivat tulla lännestäpäin kohti Eckeröä, tekivät suomalaiset viimeisen iskunsa. Ensimäinen pari ryhtyi ottamaan lukituksia matalalla lentäviin, melkein puolustuskyvyttömiin koptereihin, ja jälkimäinen pari hävittäjiin. Ranskalaisten oli pakko toimia hyvin aggressiivisesti, ja lentää jälleen kohti, ensimäisen suomalaisparin väistäessä ja toisen ampuessa kohti. Rafaletkin pääsivät tehokkaalle ampumamatkalle, ja ampuivat ohjuksia kohti molempia suomalaispareja, mutta suomalaisille oli hyötyä hieman pidemmästä ampumaetäisyydestä. Kolmannen Rafale parin siipikone sai osuman, tuhoutui, lentäjän päästessä kuitenkin hyppäämään. Parin toinen Rafale sai sirpaleosumia pyrstöönsä ja siipiin, ja joutui nilkuttamaan pois paikalta.
Jäljellä oli enää yksi toimintakuntoinen kone, mutta etelästä tuli neljä konetta apuja. Helikoptereita menetettiin yksi meren päälle, jolloin 26 merijalkaväen sotilasta ja kopterin miehistö sai surmansa. Tässä rytäkässä karkuun kääntynyt ensimäinen pari menetti toisen Hornetinsa ja toinen joutui nilkuttamaan pois toinen moottori hajalla ja peräsimet reijillä. Tilanne siis 2+1 ja helikopteri – 1+1 kotijoukkueelle.
Vaasalaisten tiedutelukomppanian kaksi joukkuetta partioi pitkin Eckerön saarta, etsien tiedustelijoita ja vihollisen toimintaa, ja pääsikin seuraamaan maahanlaskua Torpin ja Kyrkobyn peltoaukeille. Tiedutelijoilla oli valonvahvistimet, ja tiedustelutulenjohtajat jotka ryhtyivät heti toimeen. I/VaaPr oli ryhmittynyt puolustukseen Eckerön StorByn ympärille, joten vihollinen oli sen takamaastossa, mutta paikalla oli suomalaisia. Kyrkobyn aukealle laskeutui kaksi komppaniaa jalkaväkeä ja Torpin pohjoispuolelle toiset kaksi, jotka alkoivat varmistaa pohjoisen suuntaan ja odottaa paikalle ensimäistä kommando tulipatteria.
Tiedutelutulenjohtajat olivat ensimäisiä suomalasia jotka joutuivat tositoimiin. Helikopterit oli tuskin saatu tyhjiksi, kun tulikomennot 152mm patteristolle alkoivat tulla perille. Pataljoonan kolmas komppania oli myös havainnut maahanlaskun, mutta ei voinut tähystää, joten kirkonkylän eteläpuoliselle aukealle ammuttiin sodan ensimäinen keskitys. Ensimäisen laidallisen jälkeen tuli korjatiinn ja peite osui maaliinsa. Osprey-suojaliivit osoittivat laatunsa, ja kuolleita ei montaa tullut, mutta raaja haavoittumisia kylläkin.
Apachet eivät tietenkään tykänneet tästä oman jalkaväen kurittamisesta, ja alkoivat hermostuneesti liikkua putkitulien suuntaan, mutta patteriston tuliporrasta suojeleva IT patteristo aloitti puolestaan taistelun, jolloin Apachet joutuivat vetäytymään ja hakemaan uutta suuntaa, josta lähestyä. Apache ei kestä 23mm kanuunan osumaa, ainakaan pysyen ilmassa. Koska oikein muutakaan ei ollut vielä näyvillä, jäi ITn ja helikopterien taistelu melko tuloksettomaksi, Apacheilla oli vielä melko rajoitetusti toiminta-aikaa alueella, joten ne joutuivat ennepitkään jättämään leikin kesken ja siirtyä tukemaan merijalkaväkeä kun se alkoi pyrkiä Storbyhyn, Jo hieman esimakua tykistön saatanallisesta raivopsta saaneet komppaniat Kyrkobyn länsipuolella hyökkäsivät suomalaiskomppanian tutkikohtaan. Nyt pystyivät Apachetkin ampumaan raketteja suomalaisten ryhmitykseen. Suomalainen tykistö yhtyi taas leikkiin. Nyt BalSqd oli saanut jonkinlaisen kuvan suomalaisten ryhmityksestä.
Merijalkaväellä oli kyllä kokemusta Afganistanista, mutta kovimmillekin veteraaneille tykistötulen alle jääminen oli aivan uutta, ja vaikka suomalaiset ampuivat hermostuneina liian vähän tähdättyjä laukauksia, ja liikaa vain paljastivat asemansa, ensimäinen hyökkäys juuttui kiinni puolustuskeskuksen eteen. Kranaatinheitin joukkue aloitti alueen valaisun.
HMS Bulwarkilla BalSqdn amfibiokomentaja totesi että lisää joukkoja oli pakko saada maihin.
Epämuodikkaita ajatuksia 