Taistelukenttien unohdetuin voimavara: koulutus.

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak iski säilänsä villakoiran ytimeen puhuessaan  hahmotellessaan millaisen nopean vasteen puolustuksen Suomi tarvitsee. Koko homman ydin mediassa ja muutenkin on ollut kappale. Siteeraan sen tähän: Riippuen ajatusmallista, tarvitaan ainakin pari pataljoonaa tällaisia joukkoja. Joukoilla olisi kaikki paitsi asevarustus valmiina kotona (työpaikalla), ja sen pitää olla sitoutunut koulutukseen samalla intensiteetillä kuin moni kilpaurheilija. Täysi toimintakyky pitää kyetä saavuttamaan vuorokaudessa. Tämä muutos on toteutettavissa suhteellisen pienellä lisäinvestoinnilla, selvästi alle viiden prosentin kohdennettu lisäys puolustusbudjettiin riittäisi.

Eli huomatkaa ennekaikkea Salonius-Pasternak puhuu KOULUTUKSESTA. Uudet asejärjestelmät ovat tietenkin aina mukavia, ja tietenkin aina parantavat jossainmäärin kykyjä, mutta ei saa unohtaa että niiden käyttäminen vaatii koulutusta. JOS järjestelmiä ei ole koulutettu, jää niistä saatu hyöty parhaimmillaankin puolinaiseksi.

Myöskään ilmavoimissa monitoimikoneet, ja niissä lentävät monitoimiohjaajat eivät ole paras mahdollinen ratkaisu koulutuksen kannalta: He joutuvat omaksumaan paljon asioita, ja unohtavat aina jotakin koulutuksestaan. UAVien aikana tämä ehkä poistuu, koska kone ei koskaan unohda mitään, mutta ainakin toistaiseksi kukaan ei ole avannut sitä pandoran rasiaa, jonka sisällä itsenäisesti tappamaan kykenevä autonominen asejärjestelmä on. Sekä Israelissa että USAssa Predatorin ampuman ohjuksen laukaisupäätöksen tekee ihminen. Mutta takaisin asiaan.

PArhaisiin tuloksiin viimeaikaisissa tehtävissä Afganistanissa ja Irakissa eivät ole päässeet seksikkäitä F-15E ja F-16C lentjät monitoimikoneissaan, vaan rumien A-10A maataistelukoneiden lentäjät titaaniammeissaan. Miksi? NO asiantuntija-arvioiden mukaan koska A-10A lentäjät harjoittelevat VAIN lähitukitoimintaa. Eli he ovat aika hyviä siinä. Em monitoimihävittäjien kuskit treenaavat ilmaherruus, lähituki, ilmapuolutus ja ilmahyökkäys skenaaarioita. ELi opittavaa on paljon enemmän ja unohdettavaa samoin.

Kuudenpäivän sodan jälkeen Israelilainen kenraali totesi ilmavoimiensa 80-1 pudotussuhteesta ja lentokoneista: “Vaikka olisimme vaihtaneet koneita, lopputulos olisi ollut sama”. Hän viittasi nimenomaan Israelin ilmavoimien huomattavasti tasokkaampaan koulutukseen. Sama tietenkin heikäläisissä panssarivoimissa, jalkaväessä ja kauttaaltaan puolustusvoimissa.

Nyt palaan taas aiheeseen koulutuksesta. En näe ongelmaa siinä, että kolutusta järjestää suojeluskunta, tai kodinturvajoukot, tai MPK tai mikä vaan kunhan sitä SUomessakin järjestettäisiin. Tiedän nytkin kavereita, joilla saattaa olla yli 300 kertausvuorokautta takana muutaman vuoden ajalta. Ja mikäs siinä, harrastus maanpuolustus on siinä missä joku muukin. Mutta mistä saadaan riittävästi kavereita näille asian harrastajille. Ainakin USojeluskunnissa homma toimi hyvin, että ehkä kannattaisi katsella siitä suunnasta mallia toimintaan.

Edelleen Salonius-Pasternakin kirjoitukseen viitaten: Hänestä aseet voisivat olla kassulla oottamassa, kun muut varusteet ovat kotona. MIKSI? Mikä järki siinä on? Jos kerraan muut henk. koht. vermeet on kotona, niin miksi ei myös ase? Virossa ei ainakaan ole ollut tästä ongelmaa, koskapa he aikovat nostaa kodukaitsen taistelijoiden aseita kotona säilyttävien määrän noin 70%. Tästä linkki Kodukaitsen päällikön haatatteluun ETVssä. Raskaat aseet varmaan kannattaa edelleen säilyttää kootusti varuskunnissa.

Ilmeisesti kokemukset aseiden säilytyksestä kotona ovat olleet Virossa hyviä. Suomessa hallintoalamaisille ei ilmeisesti voi aseita luottaa. Pitääkö hallitus itseään niin vihattuna vai mikä ihme voi olla syy?

Posted in Uncategorized | Leave a comment

“Roudasta rospuuttoon”, Kylmä sota VOL II

Helsingin Sanomat onnistui yllättämään minut viikonloppuna: Hesari julkaisi hyvän jutun kylmästä sodasta. Itse juttu lienee maksumuurin takana, joten jos teillä ei ole tilausta, niin kipikipi kirjastoon. Hesari siis käsitteli sitä, miltä tämä uusi kylmä sota alkaa näyttää Euroopassa erityisesti Suomesta ja NATOsta katsoen. Sikäli tilanteemme Suomessa on muuttunut, että kolmas maailmasota ei alakaan enää Kolmannen Iskuarmeijan ja 28. Kaartin armeijan syöksyllä kohti kanaalia Fuldan aukon kautta, vaan pikeminkin epämääräisenä tilanteen eskaloitumisena etelä- balttiassa ja itä Puolassa. Samalla tulevan sodan taistelut alkavat lähestyä meidän nurkkiamme.

Taistelut siis nykynäkymin käydään Baltiassa, jossa Venäjän tukeman “Latgallian tasavallan” armeijan Venäläis lomalaiset joutuvat taisteluihin NATO maiden joukkojen kanssa. Kun tilanne eskaloituu, leviävät Taistelut myös etelä Viron alueelle NATOn vastatoimien seurauksena, ja senjälkeen Pohjois-Itämerelle, Suomenlahdelle, ja Balttia rannikkovesille. Kahdesti Punalippuinen Itämeren laivasto estää NATOn tarviketäydennyksien tuontia Baltian ritamalle, ja NATO laivastot, erityisesti Saksan ja Puolan koettavat mahdollistaa sen. MUTTA Kuten Blokisti Petri Mäkelä blokissaan Uudessa Suomessa, ja Suomen Sotilas lehdessään kertoo, on NATO TODELLA heikoilla tavanomasita sotaa ajatellen. NATO, siis myös USA, on rakentanut asevoimistaan NS siirtomaasota armeijat. Niillä on kyllä hyvä käydä kurittamassa kikujuja Afrikassa, mutta niistä ei ole käymään modernia liikuntasotaa Euroopassa.

Esimerkiksi Hollannissa Armeijassa on kaksi mekanisoitua prikaatia ja ilmakuljetteinen prikaati. (Sekä tietenkin Erikoisjoukkojen osasto) Vahvuudeltaan noin 21000 hemmoa. Ilmavoimaa on jäljellä 61 F-16 hävittäjää (aikoinaan hankittiin 213 konetta, loput myyty ja laitettu varaosiksi.) Belgiassa enää keskiraskas, eli mekanisoitu, ja kevyt prikaati (jossa jälleen erikoisjoukot.)F-16 on jäljellä 54, joskin 40 uuden koneen ostamista suunnitellaan. Kylmän sodan aikana koneita oli 154. Lisäksi 100 Mirage 5:sta Saksa on siirtynyt käytännössä ammattiarmeijaan, ja on nyt Euroopan neljänneksi suurin mahti Ranskan Britannian ja Italian jälkeen. Suomen Sotilas on kertonut Saksan madonluvut, suuurinpiirtein puolet lentokoneista ja kalustosta on toimimattomana, tai muuten epäkurantissa kunnossa. Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä, mutta toiminta on ollut sama kautta linjan.

Pravdan, kansainvälinen painos on muistaakseni, ilkkunut Länsi-Euroopan armeijoiden kuohitsemisesta. Ja valitettavasti on asiassa aivan oikeassa. Venäjä ei pysty tällähtekellä voittamaan maailmansotaa, mutta pystyy kyllä hoitamaan kotiin paikallisen tai puolipaikallisen sodan Itä-Euroopassa. JOs Venäjää ei pysäytetä, se saa vallattua takaisin pitkän siivun Itäisen Euroopan maiden kustannukselta, samalla rikkoen sopimuksiaan Ukrainan rajoista esimerkiksi. Niin, Venäjä lupasi taata Ukrainan rajojen koskemattomuuden , kun Ukraina luovutti NL:n, jäämistöstä saamansa ydinaseet Venäjälle. On varmaan katunut tyhmyyttään 2014.

Hollannissakin on kuulemma haikailtu takaisin Suomeen myytyjä Leopard 2A6:sia. Nyt kun vielä löytyisi halvalla tai pilkkahintaan toiset 60 F/A-18 C/D konetta, niin Suomen tilanne näyttäisi kohtuullisen kivalta.

Taisteluita siis käytäisiin ainakin Suomenlahden vesillä ja sen yläpuolella. Taistelut leviäisivät todennäköisesti Kaakois- ja Etelä-Suomen taivaille ja siitä edelleen koko maan ilmatilaan. Kaappauksenomaisia hyökkäyksiäö saattaisi tosiaan tapahtua Ahvenanmaalle ja ehkä Eteläiselle Rannikolle. Tietenkin Venäjän Ilmavoimat iskisi, omaa toimintaansa tukeakseen, lentokentille ja tutkiin todennäköisesti koko maassa. Sitten oltaisiinkin jo sodassa. Huomatkaa että tämä kehitys tapahtuisi riippumatta siitä olatisiinko NATOn jäseniä vai ei. Venäjä pitää Suomea vihamielisenä valtiona.

Välttämättä kenttätaisteluita ei käytäisi, muutenkuin siten että Laivasto ja maavoimat joutuisivat valtaamaan Venäläisten valtaamia saaria takaisin. Se ei välttämättä olisi kovin halpaa. Mutta se on PAKKO TEHDÄ, joko NATO maana tai puolueettomana. Jos tälläaiseen alueen loukkaamiseen ei puututa se vie pohjan pois puoluettomuus väitteiltä. Kysäiskää Norjalaisilta, jos tapaatte, miksi sekä britit että saksalaiset hyökkäsivät Norjaan. Nixmannit vaan ehti perille muutamaa tuntia ennen.

Pelipaikalle pitäisi roudata tykistöä, jalkaväkeä ja veneitä, jolla se pääsy sinne saareen onnistuu. Sitten vaan tykistö antaa jumalan vihaa lennokkien tulenjohdossa, ja jalkaväki koittaa päästä mahdollisimman vähin vahingoin saaren herraksi. En usko että siellä saaressa on vain ITO patteristo ja meritorjuntaohjuspatteri. Mahtaa jotakin suojaväkeäkin olla.

Puolueettoman maan tarvitsee suojella ilmatilaansa sekä merta ja maata kaikkia tarvitsijoita vastaan, mutta liittoutuneelle maalle riitää torjunta yhteen suuntaan. Nykytekniikalla eivät enää pommarit lennä, pääsääntöisesti, ilmatilan läpi vihollismaahan tehtävilleen, vaan on helpompi hoitaa homma ohjuksilla. Pommittaja on sitten jo sellainen aluetuhoväline, jolla on tarkoitus kolata kasaan pienempi tai suurempi pala kaupunkia tai lentokenttää tai satamaa. Ohjus hoitaa täsmäiskun paljon halvemmalla ja helpommin.

Molemmat puolet ovat jo maalittaneet ydinaseilleen koko Suomen. Rovaniemellä mätkähtää esimerkiksi kolme asetta. Lentokentälle, Keskustaan ja Oikaraisen kylään katkaisemaan pitkän sillan. Tosin parvi risteilyohjuksiakin riittä katkaisemaan Kemijoen sillat, niin että liikenne estyy.

Joka antaa pelon hallita elämäänsä, häntä hallitaan pelolla. Jos siis antaa “Venäjän etujen” hallita uomen TurPo politiikkaa, ajaa vain ja ainoastaan venäjän etuja, pelosta. JOS päättää tehdä mikä itselle on parasta, seurauksista viis, on vapaa ajamaan omaa etuaan.

Ukraina opettaa sen, kun katsoo EUn solidarisuutta ja muiden maiden toimintaa, että paljon sympatiaa saa, mutta vähemmän apua. Jenkitkin ovat mieltä, että aseapua on turha antaa, koska armeijaa ei ole koulutettu lahjoitusaseisiin jo rauhan aikana. Alex Stubb ei anna aseita Viron Ilves antaisi, mutta paljonko on antaa.

Vetäkääpä siitä korollääriä Suomeen ja Suomen tilanteeseen jos sota tulee.

Posted in hybridisota, NATO jäsenyys, Sodanajan toiminta, Suuri peli, TurPo, voimapolitiikka | Tagged , , , | Leave a comment

Päivän piikki

Miksi Superbowlissa ylilennon suoritti 6 F-16 hävittäjää?

Koska koko maailmasta ei löytynyt kuutta lentokuntoista F-35:sta.

Hihihi..

Posted in Uncategorized | 1 Comment

Informaatio- ja disinformaatio, puolueellisuus ja puolueettomuus, sota ja rauha.

Pekka Haavisto kirjoitti ansiokkaan ulostulon taistelusta tiedon hallinnasta. Voit käydä lukemassa TÄÄLTÄ. Haavisto lyö naulan kantaan keskellä ja lujaa. MAinilan laukaukset ja Terijoen “separatistit” kannattaa muistella, kun arvioi asemaamme “Itämeren Suuressa Pelissä”. Iltasanomatkin julkaisi asiaan liittyen TÄMÄN Twitterissä on samoin ollut asiasta polemiikkiä, mutta en ole tänään ehtinyt kauheasti perehtyä asiaan. Mutta tajuntaani syöpyi twiitti, jossa kerrotiin että “Suomi on pettänyt Venäjän jos liittyy NATOon”. Tuli ihan TurPo for noncombatant loved ones mieleen. Eli kannattaa panoastaa edelleen henkiseen kestävyyteen osanan Infosotaa. Pitää jaksaa pitää puolensa trolliarmeijankin edessä.

Ei kannattane jäädä semmoisen eturiirin sisälle mihin ei halua kuulua. En jaksa uskoa, että sananvapaus on venäjällä missään arvossa, ja en usko että siellä voi avoimesti asettua Ukrainan puolelle infosodassa. Ainakaan venäjäksi. Tuntuu myös että NATO vastaisuus on jonkinäköinen refleksi, johon on ehdollistuttu tiedostavissa piireissä 1970-90-luvuilla, kun Punainen tähti oli valttia ja niin ihq.

Charly Salonius Pasternak on puolestaan valottanut ajatuksiaan tarvittavista joukoista. Uuden Suomen juttu TÄÄLLÄ. Oli taas tietenkin hauskaa saada vahvistusta omille visioilleen, mutta en usko että Salounius-Pasternakin “pari pataljoonaa” riittää oikeastaan mihinkään, mutta askeleiden suunta on edes oikea. Itse hahmottelin erikoijoukkojen prikaatin, sekä kahden mekanisoidun prikaatin sanottaisiinko ammattikomponenttia. Tietenkin vastaava vapaaehtoiskomponetti olisi hyvä, jos reserviläiset saadaan sitoutumaan asiaan. Hemvernetin mukainen monetaarinen korvaus olisi tietenkin vähintään paikallaan.

Edelleen ihmettelen, miksi kaikki muut varusteet on sitten kotona, jos kerran tärkein, eli aseet, pitää sitten lähteä hakemaan kassulta? Eikös se olisi sitten sama hakea ne varusteetkin kassulta? AI niin, piti olla nopean toiminnan joukot. ELI toivoisin Charlyn kertovan minulle MIKSI aseet säilytetään kassulla? NOPEAN toiminnan joukoilla pitäisi olla oma varustus ja aseet heti käsillä nopeaa lähtöä varten, eikä niin, että lähdetään hakemaan kymmenien kilometrien päästä aamuruuhkan toiselta laidalta. Eli joukot eivät ole kovin nopean toiminnan joukot jos tälle tielle lähdetään.

Virossa Ruotsissa ja Sveitsissä ei ole mainittavia ongelmia RK aseistuksesta kotona, niin en näe että sitä tulisi Suomessakaan. Laillisilla aseilla ammuttaan muutenkaan hyvin vähän ihmisiä Suomessa. Pistooleilla keskimäärin kaksi, joten ihmettelen, sivumennen sanoen, miksi kylpyammeet on sallittu mutta pistoolit ei. Juu tiedän vastauksenkin: Piti Jokelan ja Kauhajoen jälkeen näyttää että “tehdään jotain”. Järjestä viis mutta touhu oli iloista!

Ruukinmatruuna laski myös hyvän masuunin, vaikkakin korostaa minusta liikaa rahan merkitystä. Juu, ULKOINEN valuutta on venäjälle ongelma, MUTTA kaikki ne vempeleet joita Ukrainassa tarvitaan on tehty jo aikapäiviä sitten, ja ostettu RUPLILLA. Eli valuuttavaje ei tunnut lyhyellä tähtäimellä missään, jos välttämätöntä sotamateriaalia ja ruokaa ei tarvitse ostaa ulkoa. Vaan ne voidaan hoitaa pois järkjestyksestä mukvasti sotimalla.

Matroona ei myöskään huomioinut sitä, että Venäjän on PAKKO saada esim laivastolleen tiettyjä osia Donetskista, koska tuotantolaitokset jossain maailman ajassa jäi väärälle puolelle venäjan rajaa. Nyt laivaston rakennusohjelma tarvitsee turpiineja, joita tehdään ylläripylläri Donetskissa.

Eli Vaikkei se oikein olekaan niin Putinilla on hyvät TurPo syyt tukea “separatisteja”. Edelleen ihmettelen MIKSI Karjalan tasavallassa esiintyy SUOMALAISTEN tukemaa Separatismia? Onko se vaan ikäänkuin “Ainahan sitä reuna-alueet haluaa itsenäisempää asemaa” tarinaa, vai onko sillä syvemmät ja pitemmälle menevät juoneet takana?

Posted in Armeija 2020, hybridisota, informaatiosota | Leave a comment

Woodoo Tactical Shotgun Scabbard, Eli Haulikkohuotra Tactical Officers assosiationin siunauksella.

Ostin, kun halvalla sain, Woodoo Tacticalin Shotgun Scabbardin VARUSTELEKAsta. Niitä on vielä muutama jäljellä, jos luettuasi haluat investoida.Hintahan ei ollut paha, ja jokainen “vihreän jalokiven metsästyksen” teininä nähnyt haluaa tällaisen, vaikka muuta sanoisikin. 8)
käytössä
Kyse on siis yksinkertaisesta pussista, johon pumpparin tai puolarin saa ujutettua sisään niin että se pysyy menossa mukana. Näissä kuvissa mannekiinina on allekirjoittaneen 18″ piipulla oleva SRA taktiKuul Remington 870 Medium supparilla. Haulikko istuu hyvin ja napakasti suojassaan, eikä esimerkiksi väärinpäin käännettäessä putoa pois paikoiltaan.
WTSSPäältä

Pussin pinta on corduraa, ja itse pussi on hyvin pehmustettu, ja suojaa asetta kohtuullisen hyvin kolhuilta. Pussin pohjassa on tietenkin vedenpoistoaukko. Pussi on verhoiltu molemmin puolin MOLLE pohjilla, joten ammustaskua ja muuta tilpehööriä saa aseen mukaan tetsauspaikoille. Molle kiinnikkeet, eli PALS nauhat, ovat, ikävä kyllä, kiinteät molemmin puolin huotraa, joten ne pitää toiselta puolelta ratkoa irti.
WTSSVasemmalta

Periaatteessa kantolenkki on aivan turha: JOS haulikkoa yrittää vetää huotrasta, niin huotra kyllä seuraa varmasti mukana, joten parempi on laittaa huotra kiinni repun MOLLE pohjaan lenkeistään, jolloin repun paino mahdollistaa haulikon vedon. Silloin huotran ulkopuolelle saa vielä molleen kiinni tavaraa. Päivärepussa tämä ei onnistunut, koska päivärepun kyljissä on vain kolme MOLLE väliä, ja Woodoo tacticalin huotra vaatisi enemmän. En tiedä, en omista ns kolmenpäivän reppua, että voisi testata. Uskon, että voisi toimia MOLLE liivipohjassa tai suojaliivissä, mutta vaatii painoa/kiinnitystä vyöhön että veto toimisi. (En testannut.)

Huotra on myös niin tiukka, että kantotapana voi harkita kahta eri tyyliä: a) haulikko ladattuna, patruuna pesässä, ja varmistettuna. Tällöin virityskahva lukkiutuu eteen, ja ase voidaan vetää käyttövalmiina ulos huotrasta. Tai b) Jätetään patruunapesä tyhjäksi, mutta putkeen tavaraa, jolloin huotran tiukkuus vetää käyttökahvan TAAKSE kun ase laitetaan huotraan (eli patruunapesä on auki, ja tyhjä), jolloin ulosvedettäessä kahva liikkuu eteen ja OHO haulikko tulee TAAS käyttövalmiina ulos huotrasta. Muista varmistaa kuitenkin. Tämä olisi se “turvallisuuden maksimointi” kantotapa.

Tämä siis kisoissa, sopivissa paikoissa, tai metsästettäessä. Kun kuskaat remaria kodin ja radan väliä, niin ase täytyy tietenkin olla lataamattomana suojuksessa, Laki puhuu vain “suojuksesta” jossa asetta saa kuljettaa julkisella paikalla, mutta EN LÄHTISI koeponnistamaan Woodoo TActicalin Shotgun Scabbardilla lakia, koska perä jää näkyviin, ja jollekin kumiranteelle voi tulla henkinen pipi.

Arvioisin tämän kamppeen käyttökelpoiseksi haulikkosuojaksi metsästykseen ja SRA hommiin, edellamainituilla rajoitteilla

Posted in Aseet ja varusteet, henk.koht, Kangastavara, SRA | Tagged , , , | Leave a comment

Informaatiosota Suomessa

Rysky Riiheläinen kirjoitti loistavan pohdinnan aiheesta blokissaan, joten kehotan käymään siellä tutustumassa tähän laajaan kirjoitukseen. Komppaan tässä siis häntä, ja nostan esiin muutamia Venäjän verkkosodan toimijoita Suomessa tai Suomea vastaan.

Miten hybridi/verkko/infovaikutussotaa siis käydään Suomeen? Tärkeintä on päästä vaikuttamaan mitä mielettömimmillä väitteillä tiedotukseen Suomessa. Vaatien tasapuolisuutta ja Venäjän näkemyksen esiintuomista. Kun Venäjää syytetään hyökkäyksetä Ukrainaan vaati UMI Lavrov “todisteita” Ensimmäinen todiste esimerkiksi tässä Britannian lähetystön ystävällisesti toimittama venäläistankin tunnistusohje, ja muutamia kuvia em vaunuista “väärällä” puolella Venäjän ja Ukrainan rajaa. Venäläisten järjen valon tuonpuoleisia väitteitä komppaavat Suomessa vaikkapa Juha Molari, Johan “dosentti” Backman ja verkkomedia.org. He siis toimivat Suomea vastaan yrittäen hämärtää faktoja. Tärkeintä on yrittää ujuttaa keskusteluun narratiivi, että “Venäjä ei toimi Ukrainassa” jos joku toimii, niin kyse on yksittäisistä sotilaista, jotka ovat lähteneet “lomille” (Venäjällä näämmä saa myös henk.koht varusteet ja tankit mukaan lomille, jos haluaa ottaa. Tätä kannattaisi varmaan Puolustusvoimienkin kokeilla reserviläisten palvelusinnon lisäämiseen.) Uskokoon, ken on uskossaan noin vahva. Minä en usko.

Backman on todistellut epämääräisiin venäläisiin kirjoituksiin vedoten, että CIA oli Charlie Hebdon iskun takana, ja että NATO suunnittelee taktisen ydinaseiden käyttöä Ukrainassa ja kuinka Suomi aiheuttaa sotilaallisen uhan Venäjälle. en linkitä, googlettakaa itse “kohudosentilla” niin löytyy. En laita enempää aikaa dosenttiin, koska hän on kuitenkin enemmän venäjälle suunnattuun disinformaatioon tarkoitettu toimija. Dosentti B:tä haastatellaan kaikkiin mahdollisiin asioihin Venäjän valtiojohtoisessa mediassa, ja hän antaa sellaisia lausuntoja kuin Kreml haluaa. Ja kirjoittaa, niin että voidaan hyvällä syyllä sanoa “Suomessa kirjoitetaan, että…” Profiiliaan Johan B. on saanut nimeomaan lapsiasioissa, ja nyt olemalla “novorussian” Donetskin kansantasavallan suurlehetystön ylikaani Suomessa. En usko että hänelle on Suomessa diplomaattistatusta annettu. Älkäämme unohtako infoa siitä, että Karjalan tasavallassa toimii “suomalaisten tukeamia separatisteja”. Miettikääpä, koska tälläinen tarina aktivoidaan Venäjällä, ja kerrottan että tätä on tapahtunut jo vuodesta 2014, mutta nyt vasta suututtiin. JA ennekaikkea millaisiin toimiin se johtaa Suomen puolella. “Pienet vihreät miehet” anyone? Jos Suomi liittyy Natoon, niin sisällissota alkaa Suomessa Someone else?

Enemmänkin suomalaisia vastaan on suunnattu Juha Molari. Entinen Pappi, joka nousi esiin vastustaessaan Kavkaz centerin palvelimien oloa Suomessa. Juha Molari “on riippumaton, sitoutumaton suomalainen työtön mies, joka ei tahdo Suomen valtion tekevän taas niitä virheitä, joita sotiin johtanut epäonnistunut politiikka ilmensi. Suomalaisten ei pidä ajatella sen enempää Amerikan Yhdysvaltojen, Euroopan Unionin kuin Venäjän Federaation intressien tyydyttämistä, vaan Suomen omaa etua tässä maailmassa ja tässä ajassa.” (Poimittu em. blokista 28.1.2015, kursivointi Epämuodikkaiden). Molarin tarkoitushan kuulostaa hyvältä: “Itsenäisen Suomen puolesta”, mutta kuten infosotaan ja vaikuttaja-agentteihin kuuluu varsinainen agenda on ajaa Kremlin etuja Suomessa. Voi tietenkin olla että Molari vaan tosiaan on mieltä, että Russia Today on luotettava ja puolueeton TV-kanava, mutta en oikein jaksa uskoa sitä. Samoin lienee mahdollista että hän vilpittömästi uskoo Venäjän versioon tapahtumista.

Esimerkiksi Putinin NATO-legioona. Legioona, josta kukaan ei ollut kuullutkaan, ennekuin Vladi otti sen puheeksi luennossa Pietarilaisille opiskelijoille. Legioona josta suomalaistiedotusvälineet ovat olleet aika
hiljaa.

Saattaa olla, että Academi toimii Ukrainassa, mutta kyse on silloin “private military company” toiminnasta, (kuten Molari kirjoittaa “palkkasotilastoiminnasta”) Tosin palkkasotilastoiminta on periaatteessa, mutta ei tietenkään oikeesti, kielletty YKn sopimuksilla. Tosin, jos vaikkapa britannialainen Academin turvallisuusammattilainen on palkkasotilas, niin on myös venäläinen “lomasotilas”. Eiryisen ongelmalliseksi tämä on tullut kun “lomalaisia” on tarvinnut lunastaa vankienvaihdossa takaisin tai sinkkiarkussa kotipuoleen Molarin tehtävänä on siis ainakin levittää savuverhoa venäjän hyökkäyksen eteen, ja syytellä NATOa interventiosta Ukrainassa. On vaikea uskoa, että kukaan länsimaisessa mediavapaudessa kasvanut ottaisi venäläistä propagandaa vakavasti, mutta ei voi suorastaan todistaa että näin olisi. SVR agentiksi osoittaminen vaatisi ainakin hyödykkeiden siirtämisen todistamista, mutta se lienee sitten viranomaisten tehtävä.

Narratiivi tässä se, että NATO on luvannut (ei pidä paikkaansa) olla laajenematta itään. Tässä on homman kluu myös suomalaisille: Suomi ei saa liittyä NATOon koska NATO on luvannut Venäläisille että ei. Toistan että NATO ei ole tällaista lupausta tehnyt. Kyse on Venäjän halusta luoda ympärilleen kylmän sodan tyyliin klienttivaltioiden ketjua. Sanomattakinselvää, että olisi Suomelle perin onnetonta joutua tämän klienttijoukon jäseneksi. Keskusta ja Juha Sipilä tuntuvat langenneen tähän Paavo Väyrysen Seireenin lauluun. Väyrynenhän halusi, dosentin ominaisuudessa, luoda Ukrainasta Venäjän De-facto maakunnan. Tästä puolueiden UM&TurPo näkemyksistä lähempänä vaaleja.

Verkkomedia.org on “sitoutumaton” uutissivusto, joka tuottaa Kremlin narratiivin ja halujen mukaista tarinaa uutisista. Esimerkiksi Tämä jossa Janus Putkonen koettaa rakentaa yhdestä NATO divisioonan kalustosta uhkaa Venäjälle. Edelleen Verkkomedia levittää Venäläistä narratiivia siitä, kuinka EUn tutkimus asiasta on puolueellinen. Vaikea nähdä kuinka sotaan osallistuvan valtion näkemys olisi puolueeton. Ehkäpä Verkkomedia.org kertoo joskus.

Verkkomedia on siis myös selkeästi suomalaisia ja Suomen päätöksentekoa varten tuotettu verkkosivusto, jonka disinformaatiota pyritään levittämään tehokkasti sosiaalisesta mediasta päin ihmisille.

Eli jos Facebookkikaveri linkittää teille jutun jostakin näistä lähteistä, niin suhtautukaa tavattoman suurella skepsiksellä. mieluummin komteoikaa jotain päinvastaista, niin että Kremlin narratiivi painetaan marginaaliin, jonne se kuuluu.

Posted in hybridisota, informaatiosota, Suuri peli, voimapolitiikka | Tagged , , | 3 Comments

Poliisi ja sisäinen turvallisuus ja Airiston helmi

TurvMait

Kuva lisätty 27.1.2015

Lähdin tuossa tutkimaan, kuinka paljon turvallisuushenkilöstöä on eri maissa suhteutettuna väkimäärään, siis käytännössä per tuhatta henkeä, ja vähän pinta-alaankin. Pinta-alaankin siksi, että kukaanhan ei voi olla monessa paikassa yhtä aikaa, joten suuret maantieteelliset alueet vaativat suhteessa enemmän resursseja kuin pienet. Vaikkapa poliisien määrä pitäisi olla syrjemmillä suduilla suhteessa suurempi, kuin rintamailla. Ainakin jos maan asukkaita halutaan pitää tasavertaisessa asemassa. Suomessa ei tästä nyt niin kauheaa väliä pidetä, mutta jossain muualla pidetään.

Tarina näyttää olevan suurinpiirtein sama Suojelupoliisin kohdalla. Supolla on työläisiä about neljä sataatuhatta suomalaista kohti, eli noin 1/25000. Seuraavaksi huonoimmassa maassa Norjassa suhdeluku on noin 1/10000. Saksan jako on hieman erilainen pohjoismaihin verrattuna “Perustuslain suojelemisen virasto” joka on varsinainen turvallisuuspalvelu, suhdeluku valuu 1/33000een. Pohjoismaissahan yleensä PV hoitaa tiedustelua, ja “suojelupoliisi” suojelua. Saksaasa ja anglosaksisissa maissa on pitkälti siviilipuolellakin jako turvallisuus ja tiedustelupalveluun. Puolustusvoimissa toimintaa hoitavat omat agentuurinsa. Isot maat kuten vaikkapa Ranska ja Saksa saavat tietenkin etuja suhteellisen tiheästä toimistoverkosta, jolloin resursseja voidaan siirtää paikasta toiseen. Suomessa ja Norjassa tämmöinen ei ole niin helppoa, Vaikkapa Tampereelta on pitkä matka siirtyä Joensuuhun. Paikallistuntemusta ei myöskään pääse toimistossa syntymään, koska sellaista ei ole.

Supo on edelleen yksisilmäisesti poliisiorganisaatio, jossa juuri muita kuin poliiseja ei suoristtavalla puolella ole. Muualla on toisin: Esimerkiksi MI5 johtajana oli 2002-2007 opettajankoulutuksen saanut nainen. Eli ilmeisesti ainakin rekrytointipohjaa kannattaisi Suomessa laajentaa. En nyt vihjaa että poliisi olisi huono pohja alalle, mutta ainakin se yksisilmäistää organisaation. Ehkä olisi parempi hakea “sopivia tyyppejä”, eikä “sopivaa koulutusta”. Tämä voi tietenkin Koulutusdiktatuuri-Suomessa olla mahdoton vaatimus, mutta toivottavasti ei. Supo ei tietenkään ole täysin sama asia kuin Security service, eli joskus MI5:ksi kutusuttu pumppu. Se on jotakin britti poliisin Special Branchin ja MI5 väliltä.

Olen sivunnut asiaa myös aikaisemma blokissani TÄÄLLÄ Eli tämä hieman laajentaa asiaa sisäisen turvallisuuden, tai vastavakoilun suuntaan.

Aika jännä on ainakin hallinnon tietotekniikkakeskusen eli HALTIKin tarina Rovaniemellä. Jos suomalainen halusi päästä tontille töihin, piti tehdä turvallisuusselvitys, mutta niiltä virolaisilta ja venäläisiltä jotka töissä olivat niin ei mitään. Mahtoiko käytössä olla muinanen venäläinen betoni: puolet betonia ja toinen puoli kuuntelulaitteita? NO joo, en usko, varmaan tutkittu pinnat muutaman kerran, eli en pidä riskiä rakennusajasta suurena. Toisaalta Rovaniemellä ei ole SuPon toimistoa enää. Lähin on Oulussa.

En tietenkään epäile että HALTIKissa olisi epäisänmaallisia pettureita, vaan luotan pikemminkin siihen, että kuka tahansa saadaan koukkuun ja agentiksi kun löydetään sopiva vipu millä voidaan vääntää. Kaikki ulkomaalaiset palvelut varmasti hallitsevat ihmisten käännyttämisen jalon taidon. MUTTA miksi Suomessa ei katsota tätä vastavakoilutoimintaa tärkeäksi?

Supossa on noin 220-250 henkilöä töissä, joista suuri osa on muuta väkeä kuin ns agentteja. Esimerkiksi MI5:en lisäksi briteissä on vielä “counter terror command”, entiseltä nimeltään special branch, joka on ollut poliisin va sisäisen turvallisuuden rajapinnassa. Vaikkain MI5 esimerkiksi, on väestöön suhteutettuna samankokoinen kuin Supo, ei Suomessa ole Special Branch toimintoja vastaavaa poliisin osaa. Eli sikäli sisäisen turvallisuuden miehitys on Suomessa enempi ali, kuin ylimiehitetty. Tämä näkyy esimerkiksi “Airiston Helmi”-firman tapaisissa jutuissa.

Airiston helmi on, hyvin suurella todennäköisyydellä, Venäjän ulkomaan tiedustelun SVRn bulvaani. Sillä on ollut varaa ostella arvotontteja eteläisestä saaristosta(ei ollenkaan halpaa), pääasiassa syväväylien varrelta, sekä huutokaupoista entisiä merivoimien aluksia(tuskin ilmaisia nämäkään). Sinänsä ihan kivaa, mutta MISTÄ tulee firmalle rahaa laittaa näitä tontteja ja laivoja? Pankissa pitäisi kulmakarvojen nousta, jos joku tulee tallettamaan vaikkapa 5M€ tille. Pitäisi nousta esiin kysymys “Mistä noi hillot tuli?” Varmaankin ne tulivat tilisiirtona Venäjältä “Omia Rahoja” pisneksen aloittamiseen Suomessa. Iltalehti kertoo “Rauhaa arvostavasta varakkaasta herrasmiehestä”. Tarina ei kerro kuinka usein ko varakas herramies on omakotitaloillaan käynyt. Ainakin esimerkit Ähtäristä Maavoimien Räjähdysainevarikon ympäriltä kertovat hiljaista tontilla olleen ensimäisen rakennusbuumin jälkeen.

Niiden huutokaupattujen merivoimien laivojen alusten lisäksi voisi kuvitella tarvittavan vaikkapa näitä Inttistoren meritaisteluasuja että laivamiehet vaikuttaisivat oikeilta. Silloinhan saa ilman häiriötä touhuta vaikka mitä väylien varsilla ja satamissa. Mielenkiintoisia spekulaatioita on aiheesta esitetty. Kehotan tutustumaan vaikkapa Iltasanomien tuotantoon aiheesta. Rovaniemeltä haluttiin ostaa Napapiiriltä iso pala maata “kylpylähotellia” varten. (Paikallista tilannetta tuntemattomille, siis Rovaniemen lentokentän läheisyydestä, noin 3km itse kentältä) kun tonttia ei saatu siitä, niin ostajat katosivat. Miksiköhän tarjottu tontti lähempää kaupunkia ei kelvannut? SVR?

Jännää on myös että Airiston Helmi ei harrasta semmoista liiketoimintaa, josta saisi rahaa. Firmalla ei, esimerkiksi, ole webbisivuja joista heidän merimatkailukonseptiaan pääsisi katselemaan. Siis ei WWW sivuja? Nykymaailmassa? Matkailuyrityksellä? Jo tällä todistelulla on selvää, että Airiston Helmen tarkoitus on joku aivan muu kuin “bisnis Suomessa”. Mikähän se voisi olla? Rahan tuonti turvaan Putinin Vladin epämääräsiltä verotoimiston hyökkäyksiltä ja firmakaappauksilta? Rauhallisen tontin saaminen Suomesta niin että vastaavasti naapureiden tontit tulevat vielä rauhallisemmiksi? Tiedustelun ja hybridisodan mahdollistaminen Etelä-Suomen saaristossa? Esimerkiksi spekuloinneissa esitetty syväväylän miinoitus ei ole ollenkaan niin kaukaa haettua kuin se kuulostaa.

Yksi syy perustaa peitefirmoja ulkomaille on se, että agenteille saadaan hyvä legenda ja syy miksi heillä on rahaa. “Työkentelee firmassa myyjänä”. Eli peitefirmoilla saadaan “pätevä syy” omistaa rahaa, ja ehkä kysellä “ostamis ja tutustumistarkoituksissa” asioita naapureilta ja virkamiehiltä. Kun Aeroflotista tuli oikea lentoyhtiö 1996, oli firmassa yli 3000 työntekijää, jotka eivät oikeastaan olleet firmalla töissä, ja rahaliikennettä meni firmasta epämääräisiin ulkomaisiin pankkeihin ilman syytä miksi se meni sinne. Kerrotaan että erään koneen ohjaamoon kuoli kaksi SVR agenttia, kun he olivat tuomassa lännestä saatua patogeenia koneen ohjaamossa “aaltokyytinä” Venäjälle.

Ilmeisesti Suomessakin pitäisi harkita pikapikaa lain säätämistä, jossa tällaiset ulkomaan agenttien firmat voitaisiin kaapata yhteiseen omistukseen. Vähän niinkuin Krimillä Venäjän lain tultua voimaan. Toki ilman korvausta. Koko ongelma luotiin, kun sallittiin muiden kuin EU ja Pohjoismaisten kansalaisten ostaa maata Suomessa. Venäjä ei anna suomalaisten ostaa maata Karjalasta. Siperiasta kyllä, mutta miksi kukaan sieltä tonttia haluaisi? Aika jännä, että Suomi kyllä sallii tämän.

Jännää on lisäksi että Supo, ei ole ollut mitenkään aloitteellinen tässä asissa. Taitavat ISIS taistelijat ja KV terrorismi olla senverran mediaseksikkäämpiä aiheita, että Vanja-enon touhuilut jätetään jo institutionaalisesta muistista tutkimatta. Sitäpaitsi joku pitkänhuiskea liehuvahiuksinen Marimekkokassin käyttäjä saattaisi ottaa itseensä ja ärähtää suhteiden huonontamisesta. Ainakaan sisäsntyisen terrorimin pelossa ei SuPon tarvitse resurssejaan hajauttaa, mutta miksi se on ollut näin sokea, tai vähintäänkin liian vaitelias, koko Suomea koskevassa asiassa? Muuten on kyllä tehty ulostuoloja vaikkapa A-studioon.

Miltä tämä teistä näyttää? Minua tämä vähän huolestuttaa.

Posted in sisäinen turvallisuus | Tagged , , | 2 Comments

Mamut ja Maanpuolustus vol II, sekä sisäinen turvallisuus

En aio puuttua Charlie Hebdoon tai Oulun kirveshippoihin muutenkuin yleisellä tasolla. Oikeastaan kimmoketta tälle bloggaukselle sain Atte Kalevan Blokista Uudessa Suomessa sekä Nasima Yasminin kirjoituksesta Lapin Kansassa (En valiteetavsti löytänyt linkkiä suoraan kirjoitukseen, mutta jos joku semmoisen löytää, niin liitän sen mielelläni). Voisi melkein sanoa että ruodimme kokoomuksen toimintaa, koska molemmat ovat aktiivi kokkareita.

Charlie Hedbo olisi hyödyllinen lehti Suomessakin. Ei siksi että kukaan sellaista haluaisi lukea, vaan siksi että se jatkuvasti ponnistaa sanavapauden ja jumalanpilkan välimaastoa. Suomessa sanavapaus ei ole koskaan olut korkealla kurssilla, vaan itsesensuuri ja “neuvostovastaiseksi” leimaamisen pelko on sulkenut suut tehokkaasti monelta toisinajattelijalta.

Minusta kyse on nimenomaan siitä mitä kantasuomalaiset ja maahanmuuttajat saavat, ja ovat oikeutettuja vaatimaan. Ennekaikkea ihmisillä on oikeus liikkua turvallisesti kaupungilla, ja käydä baarissa niin halutessaan ilman että joku, somali tai suomalainen, alkaa hutkia kirveellä, tai että mustalaiset, motskaripojat, tai Islamistit alkavat käydä tulitaistelua keskinäisiä kiistoja selvittäessään toreilla ja raiteilla.

Taannoisen Utsijoen puukotuksen jälkimainingeissa utsjokiset olivat valmiita kieltämään hesalaisilta kuntaan pääsyn, koskapa surmaan syyllistynyt oli helsinkiläinen päihteiden/huumeiden (väärin)käyttäjä, joka oli yrittämässä kuivillepääsyä kunnassa. Ei onnistunut kuiville pääsy. Asiasta en tiedä muuta kuin mitä olen antanut itseni lehdistä lukea. Poliisi sattui olemaan paikkakunnalla, joten kohtuutonta odostusaikaa ei lain paikallepääsyllä ollut. Ambulanssi HeKo tuli sitten Norjasta, mutta sillähän ei ollut sitten kiirettä. Uhri menehtyi paikan päällä. Eli jos kyseinen narkki olisi valinnut/seonnut vähän toisen päivän, ei minkäänlaista Suomen väkivaltakoneistoa olisi ollut paikalla. JOS kyse olisi ollut kouluampumisesta, olisi YO-päivänä parin vuoden päästä kylällä TODELLA hiljaista. Nyt oli onneksi keklu, ja sinivuokot lähistöllä. Ihmisillä, jopa espoolaisilla ja utsijokisilla, on erottamaton oikeus saada olla turvassa omalla kylällään.

Vaikka meille syötetään valtiovallan toimesta minkälaista unelmahöttöä, niin keskeisin valtion funktio on pitää huolta alueellaan väkivallan monopolista, eli taata ihmisten ja heidän omaisuutensa sisäinen että ulkoinen turvallisuus. Tähän kuuluu sitten poliisi, SuPo, armeija sekä tietenkin myös terveydenhuolto. JOS/KUN nykyinen SDP/KOK vetoinen euro edellä menevä Suomi ei pysty tästä lupauksesta kiinni pitämään, tulee väistämättä tapahtumaan siirtyminen korpilain aikaan. Se mihin se johtaa selviää seuraamalla Itä-Ukrainan uutisia.

Samoin tärkeä asia turvallisuudelle on yhdenvertaisuus lain edessä, ja oikeus oikeudenkäyntiin. Tästä syystä pidän nykyistä terroristilainsäändäntöämme huonona: Se antaa mahdollisuuden mielivallalle esimerkiksi PMC tai vapaustaitelu toiminnassa mukana olleille hallintoalamaisille. Siis jos joku lähtee vaikkapa Irakiin tekemään PMC keikkaa, hänet voidaan laittaa syytteeseen palkkasotilastoiminnasta, vaikka hän ei ole syyllistynyt Suomessa mihinkään rikolliseen. Jos vaikka olet ollut Saksassa saamassa sotilaskoulutusta vapauttaaksesi isänmaasi Tsaarinvallan ikeestä, olet syyllistynyt terrorismirikokseen, ja sinut täytyy tuomita. Tai jos olet lähtenyt Syyriaan taistelemaan sortavaa hallintoa vastaan, olet syyllistynyt terrorismirikokseen, ja olet joutumassa oikeuteen.

Koko terrorismi lainsäädäntö pyörii hyvin tiukasti terroristiorganisaatioksi MÄÄRITTELEMISEN ympärillä, että riippuu melkein täysin poliittisita silmälaseista oletko terroristi vai et. Sisällissodat ovat sellaisia paskamyrskyjä, että niissä kilttikin ihminen tekemään monenlaista sellaista, mikä on moraalitonta, että varsinkin voittaneen puolen rikokset kyllä tuppaavat jäädä unholaan. Maa jossa edes jonkiverran onnistuttiin knasallisessa eheytyksessä on Etelä-Afrikka. Esimerkiksi Zimbabwe eli, entinen Rhodesia, jatkaa oikeastaan sisällisotaa edelleen, Viholliset ovat vain muilla kuin musta-valkoinen linjoilla. Nyt jakolinja kulkee mustien heimojen välillä. Tilanne ei aivan näin simppeli ole, mutta maa on jonkinmoisessa kaaoksessa talouden sössimisen sekä hallituspuolueen mielivallan seurauksena.

Suomalaisilla on kuitenkin täysi oikeus odottaa, että ulkomaisista konflikteista palaavat elelevät Suomessa rauhassa, ja lakien mukaan niiden suojasta ja velvollisuuksista nauttien. JOS näiden lakien mukaan ei voi toimia, on turvallisuusviranomaisilla tai niiden puutteissa naapureilla, täysi oikeus pistää wannabe-jihadisti(t) kylmiksi. Naapureilla ei kuitenkaan ole oikeutta pistää esimerkiksi koko jihadistin sukua kylmäksi samaan läjään, vaan naapureiden täytyy noudattaa edelleen Suomen lakia.

Terrorismi on poliittinen rikos, ja mitä suurimmassa määrin poliittista ja islamistien kohdalla uskonnollista toimintaa. Tämä siksi että islamistin mielessä on mahdotonta erottaa uskontoa poliittisesta näkemyksestä. Islamismi ei tahdo muuttaa yhteiskuntaa äänestämällä, vaan pikemminkin väkivaltaisilla tempauksilla, joita terroriteoksi kutsutaan. Niiden tarkoitus on hiljentää arvostelijat ja saada muut alistumaan hengenlähdön pelossa terroristien vaatimuksiin. Yhteiskuntarauhan takia terrorismi on paras tappaa kätkyeeseensä. Tähän vaaditaan maahanmuuttajien toimintaa. JOS nyt tuntuu pahalta että kysytään “onko kirvestä mukana?”, niin kuinka pahalta tuntuu, kun joutuu tarkastettavaksi jokaisella asemalla ja jokaisessa linja-autossa.

Imaamien täytyy yksiselitteiseti saarnata islamismia ja terrorismia vastaan ilman mitään “ymmärrettävää” verukkeita. JOs osallistuminen yhteiseen liturgiaan yhteiskuntarauhan puolesta ei kiinnosta, löytynee keinoja nyppiä siivet sellaisilta paimenilta, jotka haluavat ajaa laumansa tuhoon.

Olen keskutellut useiden maahnamuuttajien kanssa Pariisin tapahtumista ja syylliseksi taphtumiin sanottiin minulle….. Mossad. En oikein jaksa uskoa, JOS mossad jäisi tällaisesta kiinni, seuraukset olisivat Israelin kaupalle aika katastrofaaliset. Semmingin, kun Ranska on hyökkäämässä joka tauksessa ISISksen kimppuun, joten Mossad ja israel ei saisi riskillä mitään. Eli veikkaan syylliseksi Islamismia.

Posted in sisäinen turvallisuus | Tagged , , | 1 Comment

Reblog: Ylilyöntejä islam-keskustelussa

Atte Kaleva kirjoittaa aiheesta johon törmään työelämässäni joka viikko. Annetaanpa Aten puhua. Alkuperäinen teksti Uuden Suomen blogipalvelussa.

Alkuperäinen teksti 

IsoT

Ylilyöntejä islam-keskustelussa, osa 2: 

Kirjoitussarjani ensimmäisessä osassa kirjoitin Helsingin Muslimien yhdyskunnan puheenjohtaja Hamza Peltolan kyseenalaisesta tavasta tuomita Ranskan terrori-iskut vain puolittain. Tässä osassa keskityn valitettavan yleiseen, kaikki muslimit yleistävästi tuomitsevaan puhetapaan.

Aluksi on syytä tehdä eräs seikka selväksi: muslimit eivät oletusarvoisesti ole pahoja. Tai hyviä. He ovat tavallisia ihmisiä, jotka itse kokevat olevansa muslimeja. He voivat olla hyviä tyyppejä, ikäviä ihmisiä, miehiä, naisia, musta- tai valkoihoisia. He voivat seurata jalkapalloa tai pitää penkkiurheilua tyhjänpäiväisenä ajanhukkana. Muslimi ei siis ole mikään leima, joka määrittää yksilöä sen tarkemmin. Muslimius on yksi rooli yksilön muiden roolien joukossa, vaikka sen merkitys yksilölle itselleen olisikin huomattava.

Islam ja muslimit ovat tulleet osaksi suomalaisuutta pysyvästi. En tarkoita tällä ainoastaan maahanmuuttoa tai kantaväestön käännynnäisiä, vaan myös syntyperäisiä Suomen kansalaisia, jotka ovat eläneet koko elämänsä Suomessa. Heistä osalla, kuten tataariväestöllä, on jo maassamme pitkä historia, osa puolestaan on toisen polven maahanmuuttajia, mutta se ei tee heistä yhtään vähemmän, tai huonompia suomalaisia. Hekin kannattavat Leijonia ja Huuhkajia, käyvät saunassa ja laulavat Maamme-laulua. Tai sitten eivät, kuten eivät kaikki suomalaiset muutenkaan. Kovin kauas totuudesta ei mennä, jos valtaosan muslimeista ajatellaan tunnustavan Allahin ainoaksi jumalaksi ja Muhammadin hänen sanansaattajakseen. Oikeastaan juuri mitään muuta ei yksilöstä sitten voidakaan päätellä pelkästään sen perusteella, että hän tunnustautuu muslimiksi.

Päivänselvän asian tekevät ongelmalliseksi ne tahot, jotka haluavat oman ennakkokäsityksensä, ideologiansa tai jonkin muun syyn takia projisoida kuvitteellisia ominaisuuksia muslimeiksi itsensä kokeviin yksilöihin, riippumatta siitä, ovatko nuo kuvitteelliset ominaisuudet toivottavia (“kaikki muslimit ovat tosi ihania ihmisiä”) vai ei-toivottavia (“kaikki muslimit ovat terroristeja”). Tällaisten, positiivisesti tai negatiivisesti muslimeja leimaavien henkilöiden motiivina ei selvästikään ole järkevän ja loogisen ajattelun tai kiihkottoman keskustelun edistäminen.

Lukijat löytävät varmasti blogosfäärissä ja some-maailmassa seikkaillessaan helposti yleistävän tuomitsevaa puhetta, jopa siinä määrin, että siihen on vaikeaa olla törmäämättä. Esimerkiksi kansanedustaja Juho Eerola esittää hiljattain julkaistussa kolumnissaan populistisen, yleistävän ja tarkoitushakuisesti kielteisen kuvan Suomen muslimeista: “Suurin osa Suomen muslimeista ei ole terroristeja, vaan elävät rauhallista elämää pääasiassa tulonsiirtojen varassa.” Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen panee vielä paremmaksi: “Muslimeja tulvii miljoonittain länteen kuin Troijan puuhevosessa, jossa nämä odottavat ‘maltillisina’ kutsua jihadiin.”

Kuten Eerolan esimerkissä, demonisoivassa puheessa muslimeja syyllistetään usein kollektiivisesti sosiaaliturvan varassa elämisestä. On totta, että tietyissä maahanmuuttajaryhmissä työttömyys on merkittävästi korkeampi kuin kantasuomalaisilla, ja että tämä on iso ongelma. Maahanmuuttajaryhmien ongelmia ei saa kuitenkaan yleistää käsittämään muslimeja. Kyseessä ovat eri ryhmät ja eri käsitteet. Eerolan yleistyksen kaltaiset heitot antavat väärän kuvan hyvin laajasta ja monimuotoisesta väestöryhmästä. Keskustelu muslimien ongelmista on tietysti sallittua ja toivottavaa, mutta sen pitää olla analyyttista ja ratkaisukeskeistä. Erityisesti kansanedustajien soisi yltävän korkeatasoisempaan analyysiin. Mustamaalaaminen on loukkaavaa ja sitä tulisi välttää jo hyvien tapojen nimessä. Mutta sillä voi lisäksi olla arvaamattoman synkkiä seurauksia.

Väkivaltainen ideologia saa helposti jalansijaa siellä, missä uhriutumisen tunne on voimakas ja missä omaan yhteisöön koetaan kohdistuvan ulkoista uhkaa. Olemme nähneet vielä suhteellisen vähän erityisesti suomalaiselle muslimiyhteisölle suunnattua jihadistista propagandaa. Keskusteluissani suomalaisten muslimien kanssa en ole huomannut laajaa uhattuna olemisen tunnetta, eikä jihadistinen sanoma siitä, että islamia ja muslimeja vastaan hyökätään Suomessakin, ole vedonnut laajalti. Äänenpainojen koveneminen kantaväestön taholta saattaa kuitenkin muuttaa tilannetta. Yleinen islamofobinen ilmapiiri ruokkii radikalisoitumista ja tarjoaa jihadististen rekrytoijien kylvämille siemenille mitä suotuisimman kasvuympäristön.

Viimeistään Pariisin terrori-iskujen jälkeen maassamme pitäisi käydä laajaa keskustelua jihadismista nimen omaan uskonnollisessa, islamilaisessa viitekehyksessä. Jo aiemmin useat seikat viittasivat siihen, että ääri-islam on Suomessa ongelma, johon pitää puuttua. Nyt yhä uusien suomalaisten yritettyä lähteä ISIS:n riveihin taistelemaan, asian pitäisi olla vielä selvempi.

Jihadistit itse kokevat itsensä ensi kädessä hurskaiksi muslimeiksi ja pyrkivät toiminnassaan noudattamaan Koraanin käskyjä ja profeetta Muhammadin esimerkkiä. Siksi jihadisteista pitää puhua uskonnollisessa, islamilaisessa viitekehyksessä. Tämä ei luonnollisesti tarkoita sitä, että kaikki muslimit samalla automaattisesti leimattaisiin terroristeiksi. Keskustelun pitää olla avointa ja faktapohjaista. Perusteettomia syytöksiä koko muslimivähemmistöä vastaan pitää välttää.

Kirjoitussarjani ‘Ylilyöntejä islam-keskustelussa’ kolmannessa osassa käsittelen älymystön edustajina esiintyvän äärisuvaitsevaisen kansanosan helmasyntiä: muslimien varauksetonta ja yleistävää glorifiointia.

Atte Kaleva

www.attekaleva.fi

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Aseet ja aseenkanto Suomessa sekä maaseudun turvallisuus, toisen kerran.

Tuossa jokin aika sitten Beretta, eli SAKOn nykyinen omistaja, ilmoitti siirtävänsä SAKO TRGn valmistuksen ulos Suomesta, koska ei saanut vientilupia Suomesta. Asian tekee erikoiseksi se, että beretta sai muista maista vientiluvat tarvikkeille, mutta UM, jostakin syystä halusi kusta omaan telttaan. Ulkomisiteri Tuomioja, joka normaalisti on valmis kommentoimaan julkisuudessa sukkiensa väriäkin, ilmoitti ettei kommentoi. Minusta on erikoista, kun asiasata vastaava ministeri eli Erkki Tuomioja, KIELTÄYTYY kommentoimasta hallinnonalaansa kuuluvaa asiaa. TArina kertoo että kaupat olivat kaatuneet nimenomaan Ulkoministeriön vastustavaan kantaan. Ilmeisesti vihervasemmistolainen hapatus on levinnyt UMssä laajalle, koska muista maista luvat saatiin, mutta Merikasarmilta ei. Järjetöntä toimintaa muiden kannalta, mutta varmasti ihq yhteiskunnan vasemmalla laidalla. Ilmeisesti terveiset ovat menneet perille, koskapa Tekniikka ja talous kirjoitti tälläisen jutun. Mutta huomatkaa edelleen klausuulilla todennäköisesti, eli jos UM perseilee, niin perästä kuuluu. Aivan oikein. Kyllä käytännöt pitäisi EU:ssa olla samat. Timo Heinonen aiheesta blokissaan

Suomessa on pitkänä perinteenä ollut syyllistää laillisen aseiden omistajat vaikkapa nyt kouluampumisista. Tavoite tässä lienee EUn haluama asetiheyden lasku Euroopassa. Tarina ei kerro, miksi EU tällaista haluaa, todennäköisesti yksi syy on se, että pelätään ihmisten kykenevän vastustamaan asioita joita EU mielestään haluaa edustaa. Hyvinkin avoimeksi on jäänyt kysymyks MIKSI asemäärä pitäisi EUssa saada laskemaan? Onko aseista EUssa ongelmia? Vai hiertääkö jokin muu asia. Helsingin yliopistossa julkastiin viimevuonna gradu aseenomistajien julkisuuskuvasta, ja heihin kohdistuvasta perusteettomasta mustamaalauksesta. Pitemmällä aikavälillä laillisilla aseilla ammutaan noin 2 ihmistä vuosittain, joten mikään ongelma ei ole kyseessä. Mutta tiedonjanoisille mainitsemani gradu on TÄÄLLÄ.

Nyt kuitenkin Interpol huomasi asian, joka oli jo vähänkin asiaa seuraavien tiedossa: Paras tapa estää väkivaltaisuuksia ja terrorismia ovat YKSITYISTEN ihmisten hallussa olevat aseet. Linkki kirjoitukseen TÄÄLLÄ. Vihdoin vähän järkeä aselakikeskusteluun Suomessakin. Kannattaa varmaan lähteä ns “kätketty kanto” lupien linjoille ja muutenkin lieventää nykyistä järjetöntä hankinta-aika kusetusta aselaki 2011ssa.

Tälläinen lupa olisi sitten ihan oikea aseenkantolupa, ts asetta saisi halutessaan kantaa mukana. Nythän lupa on “hallussapitolupa”. Tämä lisäisi ihmisten turvallisuutta, ja estäisi vallan luisumisen rikollisjengeille pitkällä aikavälillä maaseudulla. Tätä kohti ollaan jo, esimerkiksi Lapissa, menossa. Puolustuskyvyttömiä vanhuksia mukiloidaan ja ryöstetään. Vaatii melkoista deluusiota, että kuvittelee vaikka sotaveteraani Hanneksen, hyväkuntoisen vaarin, heittävän talostaan ulos vaikkapa neljä romanialaista taulukauppiasta.

Muutenkin järkevintä olisi siirtyä ajokortti-tyyppiseen aseenkantolupaan: eihän auton ostajakaan joudu ostamaan uudelle autolle uutta ajokorttia. Eli maksat kerran luvat vaikkapa kivääreihin, niin saat sitten ostaa niitä niin monta kuin sielu ja lompsa sietää ja vaimo antaa luvan. “Vaarallisuuttahan” tämä ei mitenkään lisää, kiväärillä ampuessa tarvitsee kaksi kättä. Pistooleilla taas akimbona suolatessaan ei ainakaan osu juuri mihinkään. Eli mikään turvallisuusriski tämä ei ole. Aseethan täytyy muutenkin jo säilyttää murtovarkailta suojassa.

Interpolin katsanto on kyllä täysin oikea: Poliiseja tai järjestysvaltaa ei riitä joka paikkaan. Tämä erityisesti Suomessa, jossa säästösyistä suurin osa maata jätetään mielellään rikollisten armoille Suomessa poliiseja on noin 7500 ja pitäisi sanoa lisää irti, ja Norjassa ja Tanskassa noin 10 000, Ruotsista puhumattakaan. Turvallisuus ei maakuntakeskuksien ulkopuolella toteudu Suomessa. Odotamme siis paluuta korpilakien aikaan. Poliisi väittää lisäksi onnistuneensa rikollisuuden vähentämisessä, kun ihmiset eivät enää vaivaudu ilmoittamaan rikoksista, koska siitä ei mitään hyötyä ole. Ajatellaampa vaikka Utsijoen puukotusta, joka tehtiin jopa virka-aikaan, ja poliisilla meni yli kaksi tuntia vääntäytyä paikalle. Entäpä jos kyseessä olisi ollut kouluampuminen tai vaikka terrori-isku? Olisiko poliisi päässyt paikalle vaikkapa 15 minuutissa? Ei olisi, ellei olisi tullut Norjasta, mutta heillähän ei olisi toimivaltaa Suomessa ollut.

70-luvulla Israelissa oli vaikeuksia kouluihin tehtyjen terrori-iskujen kanssa. Tulos oli että opettajat aseistettiin,ja terrori koulussa loppui. USA menee nyt samaa tietä samasta syystä. Ensimmäsitäkään tapausta, jossa kouluampuja olisi hyökännyt kouluun,jossa opettajista puolet kantaa asetta ei ole vielä tullut, mutta mielenkiintoista nähdä kuinka käy.

Posted in sisäinen turvallisuus | Tagged , | 1 Comment