Vortex Spitfire 1x, todellinen SRAäijän perustyökalu

Radalla Aloitusvalmiina

Radalla Aloitusvalmiina

Olin ollut niin kiltti, että sain jo isänpäivälahjaksi (luvan ostaa) Vortex Spitfire prisma punapistetähtäimen. Kiitos tästä vaimoveitikalle siis. Olin pitkään miettinyt Mepron M21, eli Israelilaisen perustaistelutähtäimen ja Vortex Spitfiren välillä, koska parametrit olivat niin lähellä toisaan, että loppujen lopuksi lompakko sai päättää.

Vortex Spitfire on prisma punapistetähtäin, eli siinä on linssiin etsattu tähtäinkuvio, eikä pelkästään valolla tuotettua täplää tai tähtäinkuviota lasilla. Tästä on se etu, että kuvio on aina paikallaan, siis hyvissä valaistusoloissa valoa ei periaatteessa tarvita. Marraskuisessa Suomessa koeammunnassa ja tarkkuutuksessa oli valojen käyttö tietysti paikallaan, ja varmaan jossainmäärin tarpeellistakin. Spitfire23Spitfire4

Yleiskuva tähtäimestä

Tilasin Spifireni Nebraska.fi sivustolta viralliselta maahantuojalta, ja sain noutaa paketin seuraavana päivänä matkahuollosta. Nopeaa toimintaa siis myyjältä. Laatikko oli tuiki tavallinen pahvilaatikko, jossa itse tähtäin oli muovipussissa pehmusteiden keskellä. Mukana seurasi ohjekirja. Ei mitään huokailuja aiheuttavaa siis. Ohjekirja oli ameriikaksi, ja käsitteli huollon, kiinnityksen ja tarkkuutuksen aivan riittävällä laajuudella. Itse tähtäin on, kuten kuvista näkyy, mustaa lentokonealuminiinia, jossa oikealla puolella lukee valkoisella Spitfire ja vasemmalla puolella Vortex kaiverrettuna. Tähtäimen säätötornit ovat päällä ja oikealla kyljellä. Koro päällä ja sivu kyljessä. Säätötornien suojanupit oli jo tehtaalla vaijerivarmistettu, mikä oli mukava yllätys. Valon virtakytkin, ja tähtäinkuvan värinvalitsin on 1. tornissa, jossa on 12 paikkaa, eli viisi kirkkautta molemmille väreille ja kaksi “virta pois” paikkaa. Tämä torni on samalla patterikuori.Spitfire6

Huono ominaisuus tähtäimessä on, että siinä on vain yksi picatinny kiinnityskynsi keskellä kiinnityskiskoa. Olisin toivonut kahta. Tietenkin yhdelläkin pysyy, mutta SRA-miehen pitää muistaa tarkistaa myös tähtäimen ruuvit silloin tällöin. Erikoista tähtäimessä on vielä 11mm korotuspala kahdella ruuvilla tähtäimessä kiinni. Ruuvit ovat helposti irrotettavissa jos tähtäimen haluaa”absolute co-witness” tilaan, eli niin, että rauta- ja optinentähtäin ovat samaa linjaa. Itse pidin lisäkiskon kiinni, niin että rautatähtäimet näkyvät ammuttaessa optisen tähtäimen alakolmanneksessa. Tällöin takatähtäimen reikä ei peitä näkyvyyttä optiikan läpi, mitä pidin erittäin tärkeänä ominasuutena tähtäintä valitessani. Kilpa-aseenani on Stag Arms 2T, Eli picatinnypinta-alaa on perus AR-15 kivääriksi kohtuullisen paljon, ja bonuksena kaatuva takatähtäin. Etutähtäimen on kiinteä, joten se tulee näkyviin punapisteen tähtäinkentässä.

Tähtäimen optiikka

Yksisuurenteisessä 1x Spitfiressä on kuviona donitsi ja piste. Eli piste ja kaksi sisäkkäistä ympyrää. Kuvion pitäisi toimia hyvin pikatilateissa ja olla nopea ampua aina asetetun perustaistelutähtäimen mukaan. Ison ympyrän koko on 140 kulmaminuuttia, eli noin 2,33 astetta, ja pienemmän ympyrän 44 kulmaminuuttia, eli 0,73 astetta. Keskuspiste on 3 kulmaminuutin, eli 0,05 asteen, kokoinen. Laskin näillä jonkinmoisen etäisyydenarviontilomakkeen käyttöön, mutta se ei perustähtäimen ollessa kyseessä mitenkään erityisen hyödykäs ole. mutta jokatapauksessa linkki pdf-tiedostoon on tuolla alempana.

Itse asetin Spitin Yhdysvaltain Merijalkaväen käyttämään 50m/200m asentoon, eli luoti leikkaa tähtäinlinjan ylösmennessään 50m ja alastullessan 200m kohdalla. Tällä ratkaisulla voin ampua SRA taulua keskelle ja saan A-osumia pikatilanteissa koko em matkalle erittäin suurella todennäköisyydella. Eli pyyhkäisymatka, point blanck range, 5cm sisällä menee piipunsuulta noin 200m asti. Erittäin hyvä perustaistelutähtäin siis.

Vortex Spitfiren "donitsi ja piste" tähtäinkuva etutähtäimen päällä.

Vortex Spitfiren “donitsi ja piste” tähtäinkuva etutähtäimen päällä.

Kuten kuvasta näkyy, on Vortexin optinen laatu hinta/laatu vertailussa vähintään erinomainen. Samoin näkyy kuinka optiikan tähtäinkuvio leijuu etutähtäimen päällä, jolloin rautatähtäimiä voi käyttää ilman optiikan irrottamista, ja päinvastoin.

Valoissa on valittavana punainen “päivä”- sekä vihreä “valonvahvistin”puoli. Molemmissa on viisi eri kirkkausastetta. Mutta kuten sanottu, vaikka tähtäin on pois päältä, näkyy musta etsattu kuvio lasilla. Pitänee odottaa keväthankia, että näkee onko kirkkaus riittävä, mutta uskoisin että on, juuri tuon mustan pohjan takia. Lähtökohtaisestihan juttu on niin, että tämä optiikka on tarkoitettu 0-200m välille ja se on siinä hyvä, mutta optiikka, joka sekä suurentaa riittävästi että auttaa punapistetoiminnoissa maksaa pari kertaa enemmän, semmoinenkin 1-4x kiikari Vortexilta kyllä löytyy.Spitfire8

Radalla

Perus RK-taulussa on oikeastaan liian suuri keskusta 50m tarkkuutusta varten, mutta keskellehän pitää tähdätä joka tapauksessa. Ensimäinen sarja istuen pöydältä ja laukkutuelta näytti mihin optiikka oli keskitetty.

1. sarja laukun päältä.

1. sarja laukun päältä.

Tähtäimen jakoväli on kulmaminuutti per napsu. Jako on aika karkea, jos ajattelee normioptiikkaa, joissa on yleensä kolmannes tai neljännes kulmaminuutti per napsu jako. Pitääkin olla, pitkille matkoille, mutta tällaisessa perustaistelutähtäimessä 1 napsu on 2,5cm 100m päässä, joten aivan riittävään säätötarkkuuteen päästään tälläkin jaolla. Kuten jo kehuin Optiikka on hyvä, ja kuva kirkas, ja vääristymää ei näy linssin laidoilla. Tähtäin on parallaksivapaa, ja takaokulääriä voi säätää omille silmilleen sopivaksi.

Etäisyydenarviointitaulukko

Spitfire_Am_Et_Arviointi_Taulukko

linkin takaa löytyy taulukko Spitfiren tähtäimen käyttöön etäisyyden arviointiin. Siellä on aika optimistisia matkoja, mutta tuohon “mieheen” ja “SRA-tauluun” nuo mitat toimivat aika hyvin. Muut laittelin enempi huvikseni kun tilaa oli.

Näkemykseni Vortex Spitfire 1x prisma punapistetähtäimestä on, että se on ehdottomasti hintasa väärti. Kehitysideana Vorteksin pojille antaisin toisen kiinnityskynnen lisäämisen, mutta muuta parannettavaa en tähtäimestä löytänyt. Tähtäimen hinta/laatusuhde on erittäin hyvä, joten kehotan toiminnallista ammunta harrastavia tai muuten pikatilanteita ampuvia pyssymiehiä harkitsemaan vakavasti tämän tähtäimen hankkimista.

Posted in Optiikka, varustearvostelut | Tagged , , | Leave a comment

2014 in review

The WordPress.com stats helper monkeys prepared a 2014 annual report for this blog.

Here's an excerpt:

A New York City subway train holds 1,200 people. This blog was viewed about 6,200 times in 2014. If it were a NYC subway train, it would take about 5 trips to carry that many people.

Click here to see the complete report.

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Saksan turvallisuuspoliittinen johtajuus ja miltä se lähempää katsoessa näyttää.

Joschka Fisherin kirjoitus Saksan uudesta TurPo johtajuudesta Euroopassa on sellaista peruslukemista jokaiselle Turpofanille, ja kuvaa varmaan oikeansuuntaisesti tilannetta josta Saksa on itsensä löytänyt. Tämän jutun voi käydä lukemassa täältä. Referoin Fisherin tekstiä tähän lyhyesti.

Toisaalta viimeinen Suomen Sotilas antaa Saksan kyvyistä puolustuksessa, tai pikemmin niiden puutteesta, hyvin kaunistelemattoman kuvan. Saksan, ja melkein koko muun vanhan Länsi-Euroopan kyvyt nykytilanteessa ovat, ainakin konventionaalista sotaa ajatellen hyvin aneemiset. Naton Eurooppalaiset ovat rakennelleet puolustusvoimistaan siirtomaasotiin ja rauhaanpakottamisiin sopivia pumppuja.

Tästä on poikkeuksena ehkä Ranska, joka tuntuu pitävän edelleen hyvää huolta kansallisista kyvyistään, ja on hyvin suvereeni toimija Afrikassa ja tekee yhtestyötä USAn kanssa Afrikan konflikteissa. Viimeksi Ranska päätti lähettää tukialusosaston kurmoottamaan ISIStä Syyrian rannikolle. Uskon että tämäkin on yksi vaikuttava tekijä Charlie Hedbo iskuissa eilen. Ranska on tietenkin USAn kannalta hyvinkin omapäinen toimija mutta silti luotettava yhteistyökumppania ja todellakin “heavy hitteri” Afrikassa. Tämän sai Tsadissa aikoinaan tuta myös edesmennyt eversti Gaddafi Libyasta. Varsinaista laajaa tukikohtaverkostoa ei Raskalaisilla ole, mutta on kuitenkin esimerkiksi Gyajanassa sekä Abu Dabissa (niin 13 demi-Brigade muutti 2011 Djibutista Abu Dabiin). Djibutissa on monikansallinen tukikohta jossa on rankalaisten lisäksi USAnItalian sekä Japanin joukkoja liittyen merirosvojen vastaiseen toimintaan Intian valtamerellä. Sekä tietenkin toimintaan afrikassa.

Vaikka ajattelemme Isoa-Britanniaa yleensä entisenä globaalina toimijana, niin Britannia ei ole kuitenkaan koskaan luopunut omista Suezin itäpuolisista tukikohdistaan, vaan ne ovat UKn ja USAn yhteiskäytössä. Tästä esimerkkinä vaikkapa Diego Garcian saari intian valtamerellä, mutta lisäksi Singaporessa, Qatarissa ja vaikkapa Bahrainissa on edelleen Brittiläisiä tukikohtia. Samoin Britannialla on taas muutaman vuoden kuluessa samantapainen kyky kuin sillä oli 1982 Falklandeilla. Britannia on myös erittäin sitoutunut lupauksiinsa ja globaaleihin velvoitteihinsa.

Vaikkakin Saksa on tällä ja ilmeisesti myös tulevalla vuosikymmenellä EUn johtava talous ja teollisuusmaa, sekä väkirikkain maa, ei alhainen syntyvyys ja mitättömät puolustumenot tee maasta varteenotettavaa turvallisuusjohtajaa Euroopalle, ainakaan yli kahdenkymmene vuoden aikavälillä. Tällainen turvallisuusjohtajuus sopii paremmin ehkä Ranskalle, koska Britannia ei perinteisesti suuntaudu EUhun vaan mieluummin Atlanttiseen yhteistyöhoön. Tämä perustuu Britannian erityisasemaan USAn silmissä Euroopassa. Saksa taas ajattelee NATOa ja EUn puolustusaspektia mieluummin sekä-että kuin joko-tai. Täsät voi lukaista täältä.

Saksa ei ole USAn silmissä kovin luotettava partneri maailmanlaajuisesti, koska Saksa ei mielellään lähde toimimaan ulkomailla oman sisäpolitiikkansa ja natsiajan painolastin takia. Tähän lisäksi se, että Saksalla ei ole sanottavaa kykyä projisoida voimaa omien rajojensa ulkopuolelle. Saksalle ei ole keskeneräiseksi jääneen Graf Zeppelin lentotukialuksen jälkeen ollut minkäänlaista omaa lentotukialusta, vaan Saksa oli/on ollut valmistautunut käymään Toisen Maailmansodan tyylisiä panssaritaisteluita omalla alueellaan kolmannen suursodan syttyessä. Saksalla ei siis ole kykyä projisoida voimaa parin sukellusveneen ampumien ohjusten lisäksi, ja se on riittämätön määrä suurvallalle. Sekä Ranskalla että Britannialla on tukialukset ja niidenkautta projisoida voimaa melkein koko maapallolle. Saksallakin PITÄISI olla oma tukialustaisteluosasto ollakseen liitolainen, jota EUmaat ja USA tarvitsee. 1980-luvun skenaarioissa oli tietenkin ajatuksena se, että sakemannit tekevät sen mitä osaavat: käyvät tasangoilla helevetinmoisia panssaritaisteluita. NATO 2015 on vaan täysin erilainen kuin NATO 1985. Toki varustautuminen nielee rahaa.

Myös Saksan ja Angela Merkelin “ymmärtämystä” Venäjän toimille ja eduille on pidetty ongelmana, mutta Ukrainan kriisin aikana Merkel on osoittanut lujuutta ja TurPo johtajuutta Euroopalaisille kumppaneille. Saksa on pitänyt sopimuksista ja lupauksista kiinni, ja ei ole livennyt Ruodusta. Tämä Ruodusta lipeäminen näyttää taas jäävän Suomelle, ja yksi dosentti, ainakin omasta mielestään seuraava ulkoministerikandidaatti, kirjoitti blokissaan hyvinkin Venäjän pirtaan sopivan näkemyksen Ukrainan ja Krimin jaosta. Vaikka Tuomioja on vähän känkkäränkkä ja minsuta menneisyyteen kallellaan, on hän kuitenkin enempi nykytilanteessa mukana, kuin Väyrynen kirjoituksessaan, vaikkakin dosenttina sanoo asiaa pohtivansakin.

Suomen Sotilas kertoi, Saksalaisiin lähteisiin perustuen, Bundesheerin hyvin lohduttomasta tilanteesta: Laivat makaavat satamissa tankit halleissa ja koneet maassa, ja niitä ei ole varaa opitää iskussa. Tämä johtuu pitkälti siitä, että puolustukseen laitetaan enään 1,2% GPDstä. Se on riittämätön määrä, ja Saksa riisuu itseään käytännössä aseista. Ja toisaankin noin 40% kalustosta on käyttökiellossa tai vajaakäytöllä raha ja henkilöstöpuutteiden vuoksi.

Positiivista on Saksan pääseminen vihdoinkin irti menneisyyden painolastista, ja uuden luvun aloittaminen maan ulkopolitiikassa. Saksasta tulee enemmän suurvalta, jolla on etuja ja agendoja ajettavanaan maailmalla. Tämä vaatii myös Bundesheerin laittamista kaikin puolin parempaan kuntoon, niin että se voi vastata poliittisten päälliköidensä huutoihin. Vaikka Bismarkin ajat eivät ehkä enää palaa, on kuitenkin hyvä että mukavasta rasvamakkara&kalja Saksasta kuorituu päättäväinen ja luotettava toimija Eun turvallisuuspolitiikan(kin) johtoon. Toivottavasti tilaa riittää sekä Ranskalle että Saksalle näissä karkeloissa.

Posted in Suuri peli, voimapolitiikka | Tagged , | Leave a comment

Turvallisuuspolitiikka for noncombatant loved ones, eli mistä IsoT ja monet muut pitävät melua?

Kouluissa on ollut se kiireinen kuukausi, joten olen viettänyt vähän hiljaista eloa, vaikka kirjoittaakin olisi huvittanut. koetetaan nyt sitten vähän paikata asiaa.

Rakas vaimoni kertoi tässä iltana muutamana, että ei halua lukea blokiani, koska: “on tosi pelottavaa ajatella niitä asioita.” Niinpä ajattelin sitten kääntää tämän postauksen vähän kieli poskella sellaiseksi, että perusteet tulevat näkyviksi, myös vähemmän asiaa seuraaville. 

Suomi-Neito ja Karhu

Suomi neito, jatkossa Suoma, oli päässyt irti painostavasta ja henkistä väkivaltaa sisältäneestä suhteestaan Karhuun. Karhu ei ollut varsinaisesti suhteen alkuaikojen jälkeen koskaan käynt väkivaltaiseksi, mutta oli aika narsisitisesti kyttäillyt Suomaa ja sitä kenen kanssa Suoma sai pitää yhteyttä ja millaisia vaatteita ja mööpeleitä Suoman oli sopivaa ostaa. Karhulla oli kyllä ollut rahaa, ja siksi Suoma oli tyytynyt lypsämään ylihintaa kaikista kamppeista ja parsimisista ja muista palveluksista mitä hän oli Karhulle tehnyt.

Karhun narsismi oli ollut hyvin painostavaa, ja monet sukulaiset muunmuassa Svea ja Norja olivat usein pohtineet koskahan Suoman kävisi Karhunsa kanssa huonosti, niinkuin monelle muulle Karhun haaremin tytölle oli jo käynyt. Suoma oli vain tyytynyt osaansa, ja istunut niissä pöydissä ja niissä juhlissa joihin Karhu oli hänen luvannut mennä ja jutellut niidenkin kanssa joista Karhu ei tykännyt mutta aina pitänyt visusti huolen että mitään pikku flirttiä ei ollut päässyt syntymään.

Sitten Karhulla oli tulleet vaikeat ajat: Firma meni konkurssiin, ja muutenkin karhulta olisi sekä ego että rahat loppu. Narsismi jäi, mutta karhu oli niin heikoilla, että ymmärsi itsekin olla nurisematta liikaa, kun Suoma alkoi kulkea enemmän ulkona ja kävi vähän vieraissakin EUn luona. Suoma tunsi elävänsä: Hän sai tehdä mitä halusi, ja kenen kanssa halusi, ja vaikka Karhu ei enään hänen ylihintaisia kätöstyksiään ostanut, niin rahaa oli kuitenkin niinpaljon, että kun taiten eli niin pärjäsi kyllä.

Kaikki tuntui olevan hyvin Suoma eleli onnellisena, ja tapaili ketähuvitti ja touhuili kaikenlaista mukavaa uusien kavereidensa ja EUn kanssa. Myös NATO kiinnosti Suomaa. Naton komeat lihakset ja öljytty vartalo herätti Suomassa kuumia tunteita, mutta vaikka Suoma flirttailikin NATOn kanssa aika raskaasti, niin muutamaa kiihkeää suudelmaa pidemmälle suhde ei edennyt.

Sitten tapahtui ikiviä: Karhu oli saanut taas firmansa kuosiin ja alkoi haikailla kaikkien entisten Biachiensa perään. Melkein kaikki Karhun entiset Biatchit olivat jo liittyneet NATOn tyttöihin, ja heitä ei enää kiinnostanut touhuamin Karhun kanssa. Silloin Suoma huomasi, että hän oli ihan yksin jäänyt pinteeseen. Melkein kaikki kohtalontoverit olivat jo hyvissä ajoin siivonneet itsensä pois KArhun vaikutuspiiristä, mutta muutama tytönhupakko oli jäänyt hastelemaan tuulia. Suoma ei ollut herännyt edes silloin, kun NATO flirtistä suuttunut KArhu leikkasi Georgia paralta korvat. Nyt sisar Ukraina oli menettämässä koko takalistonsa EUn kanssa peuhailun takia.

Svea ja Suomi katselivat nyt vähän neuvottomina maailmaa, ja huomasivat olevansa iakalailla ainoita, joita Karhu vielä voisi rökittää Ukraina paran lisäksi. Pelotti ja oli ankeaa. Tytöt miettivät yhdessä pitäisikö mennä Juttusille NATOn kanssa maksoi mitä maksoi, mutta KArhu oli niin arvaamaton, että varsinkin Suomaa pelotti. KArhu oli jo monta kertaa tehtnyt Suomalle tiettäväksi että NATOn kanssa jos vehtaisi, niin alkaisi sellainen lätyn lätinä, että Sveakaan ei tuntisi Suomaa enään senjälkeen.

NArsisitinen karhu alkoi uhkailla molempia tyttöjä, ja alkoi tuntua entistä tukalammalta. Nyt olivat hyvät neuvot siis kallit. Mennä NATOn tyttöihin vai jäädä KArhun haaremiin? NATO oli semmoinen aika tasainen naapurinpoika, tylsä muta turvallinen, joka piti kyllä kavereistaan huolta. Karhu oli omistushaluinen ja määräilevä, ja pyrki kokoajan maksattamaan laskunsa kavereillaan.

Sen pituinen se,

Tässä siis noin ihmissuhteiksi muutettuna Suomen TurPo dilemma. Mennä väkivaltaisen narsistin kelkkaan, tai kivan naapurinpojan mopon selkään. Minusta ainakaan siihen kelkkaan ei kannata mennä. Aidalle ei voi jäädä istumaan, koska sieltä karhu kaappaa väkisin haaremiin.

Posted in henk.koht, NATO jäsenyys, NATO keskustelu | 1 Comment

Venäjän uusi uho

Äärimmäisen hyvä kirjoitus kahdelta tolkun mieheltä. Tähän pitää palata seuraavissa omissa blogeissa!

IsoT

James's avatarRandom thoughts

Vieraskynä 5.12.2014, Aleksi Roinila ja Atte Kaleva.

Aleksi RoinilaAtte KalevaUkrainan sota on osoittanut, ettei sotilaallisten konfliktien aikakausi Euroopassa ole ohi. Todennäköisimpiä Venäjän sotilaalliset toimet ovat lähikuukausina Moldovan ja Georgian alueilla. Sotilaallisen suorituskyvyn nostaminen uskottavalle tasolle on yksinäiselle ja sotilaallisesti liittoutumattomalle Suomelle ylivoimaisen kallista. Paras vaihtoehto Suomelle olisi Venäjä, joka kunnioittaa naapureitaan ja haluaa yhteistyötä Euroopan kanssa. Mutta sitä odotellessa Suomen on varauduttava myös pahimpaan, kirjoittavat Aleksi Roinila, yhteiskuntatieteiden maisteri ja Atte Kaleva, sotatieteiden maisteri ja kapteeni evp.

Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin. Lähde: www.epictimes.com Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin. Lähde: http://www.epictimes.com

Otimme edellisissä blogimerkinnöissämme kantaa Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan viime viikolla julkaiseman raportin yltiöoptimistiseen väitteeseen, jonka mukaan Suomeen ei voi kohdistua sotilaallista uhkaa ilman uutta maailmanlaajuista suursotaa. Väitteen ylimielisyyttä kuvaa, että Venäjä itse valmistautuu käymään Euroopassa rajoitettua sotaa, jonka eskaloitumisen suursodaksi se aikoo tarvittaessa estää ydinaseisiinsa turvautumalla. Mutta jos Venäjä onkin parin vuosikymmenen tauon jälkeen jälleen sotilaallinen uhka, onko se sitä myös Suomelle?

Ukrainan sota on viimeistään osoittanut todeksi…

View original post 1,041 more words

Posted in Uncategorized | 1 Comment

MOT, “Rynnäri joka reserviläiselle”, Puolustusvoimat vastaan Kodinturva-joukot.

Odottelin pikkuisella jännityksellä MOTn eilistä ohjelmaa. YLEn linjaa miettien odotin, että ihmisistä, jotka mahdollisia kodinturvajoukkoja olisivat puuhaamassa, aletaan vähintää demonisoimaan “kylmän sodan haamuina”. Sikäli olin postiivisesti yllättynyt heidän saamastaan asiallisesta kohtelusta. Ohjelma oli, minusta, järkevästi argumentoitu puolin ja toisin. Kehotan kaikkia katsomaan MOT ohjelman täältä.

Itse en oikein usko satavuotta vanhojen suojeluskunta ja “Lapuan liike” tapahtumien(NOH Lapuan liike 70-80 vuotta sitten) olevan mitenkään relevantteja tänä päivänä. En myöskään usko että Takku.netin Anarko-Markot tulevat missään olosuhteissa luottamaan mihinkään viralliseen valtiolliseen instanssiin, joten heidän hyväksymistään tällaiselle on turha ruikuttaa. Niin, ja tietenkin vasemmisto-anarkistinen liikehdintä herättää ikävästi “punakapinan kaikuja”. Mutta ehkä vasemmistolainen väkivlata on taas parempaa väkivaltaa, kuten Li Anderson on meitä valistanut.

PVn lakimies, jos hän todella on sanonut että “pitää olla paikka/sijoitus reservissä että on virallinen taistelija”, on puhunut vastoin kansainvälisiä sopimuksia asiassa. KV-sopimuksissa riittää yhtenäinen tunnistettava osa uniformua taistelijaksi tunnistamiseksi. Kuten siis Talvisodan “Malli Cajanderin Kokardi ja vyö”. Siis jo pelkkä tunnistettava osa riittää taistelijan tunnistukseksi. Tässä joku siis valeht.. puhuu vastoin parempaa tietoaan. Vai oliko tarkoitus teloittaa vakoilijoina kaikki “pienet vihreät miehet” sikälimikäli niitä Suomessa esiintyy?

Ajatelkaapa vaikka Krimin “pieniä vihreitä miehiä” jotka tunnistettiin kyllä “separatisteiksi/jonkin valtion asevoimiksi” Sama juttu näiden vapaaehtoispataljoonien taistelut varsinaisen Itä-Ukrainan alueella. Osin VARUSTELEKAN varustamina. Venäläiset olivat vieneet tämän hyvinkin pitkälle: Joukoilla oli kyllä venäläinen uniformu ei siinä mitään, mutta kiistettävyyden takia kaikki liput sun muut tunnukset oli otettu velkroista irti.

Sitten varsinaiseen asiaan: Ohjelma käsitteli muutaman aktiivireserviläisen kunnioitettavaa ja isänmaallista toimintaa, ja siitä aiheutuvia mahdollisia komplikaatioita. Varsinainen “KYSYMYS” ohitetaan aika nopeasti. Ajattelin tässä blokissani pohtia nimenomaan muutamaa tärkeää kysymystä tässä aiheessa.

  • Tarvitaanko niitä koditurva/suojeluskunta/miliisi/punakaarti joukkoja oikeasti?
  • Olisivatko näiden sadantuhannen reserviläisen välineet kotona jonkinsortin riski?
  • Miksi niitä koditurva/suojeluskunta/miliisi/punakaarti joukkoja ei oikeasti saisi perustaa?
  • Missä ajateltavissa olevassa tilanteessa koditurva/suojeluskunta/miliisi/punakaarti olisi oikeasti hyödyllinen

Tarvitaanko Suomessa kodinturvajoukkoja?

Silloin kun itse kävin armeijan 90-luvulla Suomen reservi oli 700 000 miestä. nyt sitä on pudotettu 500 000 kautta 350 000 ja nyt 2015 alusta 230 000:een. Tämä on ollut strateginen virhe. Suomen maantiede tai maantieteellinen asema ei ole muuttunut. Joukkojen liikkuvuus, ja suojaus ei ole muuttunut niin radikaalisti, itse asiassa se ei ole muuttunut juuri ollenkaan. Ehkä ainoa asia mikä nyt oikeasti on muuttunut on se, että kalusta riittää oikeasti paremmin noin 230 000 hemmon armeijalle. Jos koko maata edelleen väitetään puollustettavan 230 000 miehellä, pitäisi joukkojen liikkuvuus olla leikisti neljä kertaa suurempi kuin 700 000 miehellä. Se sama kaveri pitäisi saada Hangosta Inariin nopeasti, ja vielä taistelukuntoisena. Jos taas hemmoja on enemmän, se luonnollisesti vähentää joukkojen liikuttelun tarvetta.

Tärkeää tässä on erityisesti se varustelun taso. JOS puhutaan prikaati 80 pumpusta, niin se ei polkupyörä- ja traktorimarsseilla kovin joutuin Hanko-Inari marssista suoriudu, mutta uudemmat 90 prikaatit pääsevät ainakin kaksinkertaisiin marssinopeuksiin maanteillä. Puhumattakaan muusta liikkuvuudesta.

Operatiivinen liikkuvuus on ainakin OK. Tämä tarkoittaa sitä, että jos valmiusyksiköt sijoitetaan Jyväskylän seudulle valmiuteen, ne voivat siirtyä moottorimarssilla siltä Helsinkiin(hyvät tiet) noin 6 tunnissa. Turun alueelle (vähän huono suunta) 8-12 tunnissa, ja Lappiin vaikkapa Sallaan (erittäin huono suunta, huonot tiet) noin 24-36 tunnin aikana.

Kun 05-prikaatista lähdetään alapäin, niin vastaavasti siirtymisajat alkavat käydä pidemmiksi. 80-prikaati oli valmistautunut traktorin lavoilla siirtymiseen, siis HYVIN hitaasti pahimmillaan 50km jalkamarsseilla. NO näitä prikaateja ei enää ole listoilla, mutta epäilen että monet maakunta/paikallisjoukot on ajateltu toimimaan tällä tavalla.

Samaan aikaan lähistöllä on ilmakuljetteisia osasto. Alakurtin Prikaati pystyy toimimaan nopeasti noin 200-300km syvyyteen Suomessa. Eli Rajalta noin Rovaniemelle asti kertalinttuulla. Tälläista kaappauksen omaista siirtoa vastaan tarvitaan luonnollisesti syvyyttä, jota 230 000 armeija ei voi suoda. Siksi tarvitaan “suurempaa reserviä”. Tämän tuottaisi koditurva/suojeluskunta/miliisi/punakaarti halvemmalla, jos toimittaisiin vanhalla systeemillä, jossa mihet hommaavat omat varusteet kotiinsa. Olen tästä jotain kirjoitellut täällä.

Eli kiirettä pitäisi 230 000 miehellä juuri tuollaisen “separatisimin” alkamisen aikoina, siis kuten venäläiset aloittivat Ukrainan sodan näitä joukkoja tarvittaisiin paljon ja joka puolella missä “separatismiä” esiintyy. Joustavasti tämä voidaan hoitaa tietenkin vaikka juuri suojeluskunnilla. Miehet ovat paikallisia, ja teitävät paikalliset, joten “separatistit” ja separatistit on helppo erottaa toisistaan.

Sinänsä vaikka atrition sietoa tämä uusi kodinturvapumppu ei lisäisi, miehethän olisivat reservissä joka tapauksessa, mutta yleinen luottamus kotirintamalla saattaisi olla parempi.

Lyhyesti sanoisin, että SA-int on nykymuodssaan liian pieni vastaamaan KOKO maan turvallisuduesta, joten kodinturvajoukot jossain muodossa tarvitaan
kustannusten tasaamisen ja riittävän varustelu- ja joukkomäärätason turvaamiseksi.

Olisivatko näiden sadantuhannen reserviläisen välineet kotona jonkinsortin riski?

Ainakaan Virossa ja Sveitsissä ei ole ollut sanottavasti ongelmia reserviläisten aseista kotona. En siis nää mitään ongelmaa sinnä että reserviläisillä olisi aseet varusteet ja joku määrä patruunoita kotona. En ole lukenut, että suojeluskuntaaikanakaan tämä olisi ollut ongelma. Eivät aseet ole Suomessa mikään ongelma, paitsi joillekin vihervasemmiston ryhmille, joiden mielestä ne pitäisi kerätä kaikilta pois. NOH EU on samaa mieltä, ja yrittää oman eliittinsä valtaa turvatakseen riisua kansan aseista. Pikemminkin riski on se että kansalaisilta kerätään aseet pois, jolloin vain rikollisilla on aseita. Ja rikollisethan käyttävät aseitaan, noin lähtökohtaisesti, rikoksiin.

Lyhyesti: Sotilasaseet eivät ole mikään ongelma reserviläisten omistukseesa. Tästä olisi saatavana vain hyötyjä, koska omia kamppeita käsitellään ja käytetään jonkinverran huolellisemmin kuin yhteisiä. Omiin varusteisiin luotetaan ja tunnetaan paremmin kuin vieraat, ja ompa silloin varmaan ammuttu treenilaukauksiakin enemmän kuin nykysysteemissä.

Miksi niitä koditurva/suojeluskunta/miliisi/punakaarti joukkoja ei oikeasti saisi perustaa?

Epäilen, että valtiojohto oli käyttänyt Hyppöseen ns “poliittista ohjausta”, ja hän lojaalina ihmisenä ja upseerina otti asian omaan piikkiinsä. Mitään oikeaa, hyvää syytä, miksi koditurva/suojeluskunta/miliisi/punakaarti joukkoja ei saisi perustaa ei ole.

MOTssa poliittinen eliitti näytti pelkäävän lähinnä oman asemansa puolesta selittäessään että näiden joukkojen täytyy olla “puolustusvoimien hallinnassa”. No niihän se yleensä länsimaissa on, niin ja myös itäisemmissä maissa. Mitään hyvää järjellistä syytä ei perustamista vastaan löytynyt. Lakeja voidaan tarvittaessa muuttaa, ja voi vain ihmetellä miksi Kokoomus ei ole tuonut valtiopäiville oman puoluekokouksensa pontta näiden kodinturvajoukkojen perustamisesta. Aika jännää politiikan tekoa. Niin, onhan heillä myös päätös maamiinojen hävittämisen perumisesta, mutta muuan ulkoministeri Tuomioja käveli pääministerin yli, kuten monessa muussakin asiasssa.

Lähinnä puoluekentän vasemmalta laidalta tulevat näkemykset joissa idea tyrmätään joko yleisestä maanpuolustusvastaisuudesta, tai siitä että “Venäjä suuttuu”. Nämä eivät ole mitenkään valideja syitä, koska juuri suurinta ulkoista uhkaa varten tätä tukea tarvitaan. Niin ja NATOon ei missään olosuhteissa tietenkään saa liittyä.

Missä ajateltavissa olevassa tilanteessa koditurva/suojeluskunta/miliisi/punakaarti olisi oikeasti hyödyllinen

Tämä kodinturva tuottaisi halvemmalla Puolustusvoimien käyttöön joukkoja, joilla olisi jo omat hyvät varusteet ja aseet. ja niitä olisi paljon. Tällöin hybridi sodan aikana vihollisen toiminta maassamme tulisi vaikeammaksi, paikallisten alueen hyvintuntevien joukkojen vastustuksen takia.

Joukot olisivat huomattavasti parempilaatuisia kuin nykyiset PVn kouluttamatta jättämät reserviläiset. Joten nöäiden joukkojen vaikuttavuus olisi aivan toista luokkaa.

Muut viranomaiset kuvittelevat saavansa edelleen käyttöön kriisiaikana PVn resursseja vaikka nämä on tietenkin mitoitettu PVn tarpeisiin. Siksi näistä koditurvajoukoista olisi saatavilla apua myös pelaastuslaitosten ja poliisin toimintaan. Poliisihan vinkuu apupoliiseja jo nyt rauhan aikana.

Eli sekä rauhan, hybridisodan että täysimittaisen sodan aikana täältä koditurva/suojeluskunta/miliisi/punakaartistä saisi nopeasti koulutettua tai ainakin käyttökelpoisia käsiä kootusti kutsuttua palvelukseen. Vai kuvitelitteko että palopäällikkö alkaa kirjoitella tekstareita kylänmiehille, kun tarvitsee nopeasti apua?

Kuten jo mainitsin Attrition sieto on Suomessa jo olemassa, senverrankuin sitä on, mutta resilienssi vaatisi laajempaa turvallisuusjoukkojen läsnäoloa kaikkina aikoina. Niiden nimi voi olla vaikka territoriaalit, jos se tuntuu turvallisemmalta.

lopuksi

Stalin ei kieltänyt Suojeluskuntia siksi, että hän ei olisi tykännyt uniformuista. Ne kiellettiin siksi, että SK järjestö edusti armeijan parhaita osia: parasta miehistö, aliupseeritoa ja reserviupseeristoa.

Kaikissa maissa joissa maanpuolustus otetaan puoliksikaan vakavasti on olemassa jonkinlainen Suojeluskunta tyyppinen organisaatio. Myös Saksassa. Suomella on nyt 50 vuoden korpivaellus turvallisuuspolitiikassa takanaan, ja olisi parempi ottaa esimerkkiä Baltian maiden kohtaloista ja ratkaisuista.

Siksi Suomi tarvitsee edelleen koditurva/suojeluskunta/miliisi/punakaarti/territoriaalinsa

Anteeksi pitkäpiimäisyyteni,

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

IsoT

Posted in Armeija 2020, puolustusvoimauudistus, Reserviläiset, Sodanajan joukot, Sodanajan toiminta, varusteet | Tagged , , , , | 1 Comment

Venäjän viisi skenaariota. Millaisen pelin Suomi valitsee?

Helsingin yliopiston Aleksanteri instituutin tutkija Hanna Smith on koonnut “Venäjän viisi skenaariota” raportin. En ole itse raporttia nähnyt, joten joudun retostelemaan aihetta YLEn jutun mukaan, jonka voi lukaista täältä.

1. Skenaario: Hyvien suhteiden palautus Lännen kanssa.

En oikein jaksa uskoa tähän mahdollisuuteen, koska silloin Putinin Venäjä joutuisi luopumaan jostain jo saavutetusta voitosta: Georgian maakunnista, Krimistä tai Itä-Ukrainasta. Se osoittaisi heikkoutta, ja siihen ei vahvalla johtajalla ole Venäjällä varaa: Se aiheuttaisi valtataistelua hallinnon huipulla, ja siten hidastaisi Putinin peliä Euroopassa.

Putin tottakai haluaa hyvät suhteet lännen kanssa, mutta niin että LÄNSI antaa periksi, ei Venäjä. Putinin Venäjä on itse rikkonut kaikki sopimukset, joiden loukkaamisesta se EUta ja USAta syyttää. Tästä vaikka esimerkkinä tavanomaisen aseistuksen rajoitussopimus, jota Venäjä ei enää katso olevansa velvoitettu noudattamaan. Mitä tämä on?

Suomen rajan taakse kerätään huomattavia voimia. Ne on tarkoitettu varmistamaan Pohjoisen laivaston toimintavapautta, ja tämä saattaa tarkoittaan vaikkapa Suomen ja Norjan alueen haltuunottamista. Käytännössä IT suojan ulottamista melko kauas tärkeimmistä tukikohdista, ja NATOn hävittäjäsuojan eväämistä NATOn merivoimilta pohjoisessa taisteluissa Jäämeren ja Norjan Meren ja GIUK-alueen herruudesta.

2. Skenaario: Neuvostoliiton kaltainen imperiumi

Tämä on se mihin Putinin Venäjä pyrkii. Putin itse on luonnehtinut Neuvotoliiton hajoamista vuosisdan suurimmaksi strategiseksi katastrofiksi. Veikkaan että ainakin baltit rohkenevat olla eri mieltä. Koskapa voimankäyttö naapureita kohtaan vaikkapa Virossa ja Ruotsissa on samankaltaista kuin Neuvostoliitossa, voimme tehdä johtopäätöksen että samanlaista supervaltastatusta himoitaan. Tätä oletusta tukevat myös Suomen patistelut pysymään Venäjän etupiirissä, ja kauppapoliittinen sekä vaikkapa lapsiasioissa tapahtuva Suomen viranomaisten painostus. Esimerkiksi Venäjän lapsiasiamies kävi kertomassa miten hän haluaa Suomen asioita hoitavan. Edelleen KHL kunnostautuu lähinnä omistajiensa rahojen polttamiseen, mikä ei ainakaan minun kieltämättä rajoittuneeseen bisnisvaistooni sovi. Mitä siis KHLllä halutaan saavuttaa? Sovi ei myöskään unohtaa ikioman Agent-Provokateur Desantti Bäckmanin toimintaa.

Bäckmänistä täytyy huomata se, että hän on mitä suurimassa määrin suunnattu Suomea vastaan venäläisten enemmistön mielipiteiden kautta. Hän on Venäjän television päivystävä dosentti kaikissa Suomea koskevissa asioissa ja antaa Suomesta, suoraansanoen vittumaisen, ikävän kuvan venäläisille. Viimeisenä Kokoomuksen kieltämistä ajava kirjoitus blokissaan. Tämmöinenhän olisi juuri sitä puuttumista maan sisäisiin asiohin, jota Venäjän mielestä USA ja EU eivät saa tehdä. Mutta mikä on sallittua Juppiterille ei ole sallittua härälle.
Trolliarmeija tekee tietenkin työtä Suomessa luodakseen kuvan, että “kansa haluaa että Suomi ei liity NATOON” tai “kansa haluaa purkaa pakotteet”, tai mitä tahansa muuta, jonka Putini Venäjä katsoo palvelevan senhetkistä etuaan Suomessa.

Lisäksi tietenkin Nationalistisille liikkeille annettu tuki, mistä ainakin ranskalaiset nationalistit olivat jääneet kiinni, joka on tähdätty vesittämään EUn yhtenäisyyttä, ja pilkkomaan EU sopivasti Venäjän hallittavissa oleviin blokkeihin.

3. Skenaario: Venäjä keskittyy lähialueelleen.

Tämä on pääsäänöisesti sama kuin skenaario kaksi. Mutta erona on se, että Venäjä huomaa, että sen BKT on about Italian kokoa. Tästä seuraa johtopäätöksenä se, että pitää keskittyä pehmeämpään vallankäyttöön, kuin skenaariossa 2.

Suomi ja Balttia on kuitenkin edelleen samassa asemassa tässä skenaariossa. Eli painostus toimia Putinin Venäjän huorana kovenee joka tapauksessa, ja valtiosta itsestään on kiinni paljonko ja millaista resilienssiä se osoittaa uhkailua vastaan.

4. Skenaario: Sekalainen näkymä

Tässä skenaariossa Iranin sekä Kiinan tuen merkitys Venäjälle kasvaa. Toiminta Euroopassa noudattelee pitkälle 2. ja 3. skenaarion kaavaa, mutta Venäjällä saattaa olla enemmän pelimerkkejä käytössään, mutta toisaalta saattaa olla, että Kauko-Idässä ongelmat Kiinan kanssa kärjistyvät. Kiinaa kyllä edelleen kiinnostavat Siperian rikkaudet, ja kiintoisaa on nähän paljonko se on niistä valmis maksamaan.

Tämä skenaario korosti paikallisia kiistoja, myös Lännen kanssa, jotka saattavat kriisiytyä. Tavallaan tämä on EUn, ja Suomenkin kannalta, huonoin vaihtoehto, koska kenttä ei ole selkeä. Tietenkin ämä skenaario lisää myös keskinäisriippuvuuksia, jolloin vaikuttaminen kiertoteitse voi onnistua.

5. Skenaario: Venäjä eristäytyy

Tämä ei ole siinä mielessä todennäköistä, että saadakseen vaiktusvaltaa ja statusta täytyy olla yhteistoiminnassa muiden kanssa. ja kerätä poliitisia pelimerkkejä sekä rahaa. Eli Jos Putinin Venäjä eristäytyy, se ei tule koskaan saamaan SUPERVALTA statustaan takaisin, joten tämä on se mihin Putin ei halua päätyä.

Posted in NATO keskustelu, Suuri peli | Tagged , , | Leave a comment

Poliisikin heräsi alasajoonsa..

Epäilen että kysesssä poliisin heräämisessä ovat enemmän AY kuin kansalaisten turvallisuus syyt, mutta ollaan tyytyväisiä kun se nyt jostain syystä tapahtui.

Poliisin pitänee ottaa toiminnassaan huomioon ainakin kaksi peliteoreettista asiaa: ihmismäärä ja tila- ja aika-avaruus. Ihmiset siksi että tietenkin yleensä ihmisten tekemisiä poliisi setvii, ja aika-avaruus kontinuumi siksi että kaus menoon menee aikaa. Siksi harvaan asutuilla alueilla pitäisi olla, jos siis jotain yhtäläistä turvaa halutaan tarjota, enemmän “sinivuokkoja”, kuin väestömäärä sinänsä vaatisi. Koska kyllä kissalan pojilla menee aikaa siirtyä asemalta tapahtumapaikalle. ja matka saattaa Lapissa ottaa helposti tunninkin.

Esimerkiksi taannoinen puukotus Inarinssa. Poliisi oli sattumalta kyllällä. Muutoin olisi lähdetyy ajamaan Sodankylästä. Ottaisi semmoisen kolme tuntia päästä paikalle. Pitkät ajat ovat eteläsuomessakin, jos vaikkapa Tampereelta poliisi lähtee Mouhijärvelle, niin vähintään puoli tuntia matkaan menee.

Ruotsissa on noin 20000 poliisia, maa on kuitenkin about 1,67 kertaa Suomi, eli maantieteellisellä jaolla Suomessa pitäisi olla noin 12 600 väkivaltakoneiston sinipukuista edustajaa. Tanskassa on väestömäärältään yhtä suuressa maassa noin 10000 poliisia, kuten myös Suomea hieman pienemmässä, sekä alueellisesti että väestöllisesti, Norjassa on myös noin 10000 poliisia. Eli ilmeisesti tila/aika-avaruus ja ihmismäärät huomioiden Suomen poliisimäärän pitäisi asettua tuonne 11 000 poliisin huitteille.

Skandinavian mailla on hieman korkeampi terrorismiriski kuin Suomella, johtuen absoluuttisesta maahanmuuttajamäärässä sisällä olevasta potentiaalisista terroristeista, sekä mahdollisesti kantaväestön tekemistä vastaiskuista. Norjan ja Tanskan osalta NATO liittoutumisen äärivasemmistossa aiheuttamasta kuohunnasta saattaa myös materialisoitua Teroja. Nämä seikat osaltaan selittävät tarvetta suuremmalle poliisivoimalle, mutta eivät aivan 2500 poliisin verran. Tietenkin Ruotsin asukasmäärään suhteutettuna sielläkin olisi 10 000 poliisia, jos asukasluku olisi 5 miljoonan huitteilla.

Suomessa on alle 7500, ja lisää pitäisi säästää..

Korpilaki täältä tullaan!

Posted in henk.koht, sisäinen turvallisuus | Tagged , , , | 1 Comment

Beretta veti esiin kovan argumentin..

Varuste- ja aseharrastajat huomasivat varmaankin Berettan esiin vetämän hihaässän eilen YLEltä. Beretta toisi uuden rynnäkkökiväärin valmistuksen SAKOn tehtaille Riihimäelle. Tämä olisi tietenkin hiljainen pakkokin, koska Suomelle on erittäin tärkeää, että edes perusaseistuksen valmistaminen pidetään omissa käsissä. Uskon että tällä vedolla Beretta melkein jo varmisti itselleen aika mukavat muutaman sadan miljoonan kaupat. 250 000 asetta (noin) hintaan 2000€ (noin) tekee 500 000 000€. Nämä on jo sitten asevalmistajille tosiaan isoja kauppojja. NYT jos aseet tehdään riihimäellä, niin suuri osa tuosta 500 miljoonasta jää Suomeen ja Riihimäen ympäristöön. Uskon että tämä on juuri se, millä ase Suomeen myydään.

Wikipedian artikkeli aihestaa täällä ja Guns.ru täällä

Itse Berettan kivääri ARX-100 on aikalailla normaali nykyrynnäkkökivääri, mitä jo hahmottelin täällä. Se täyttää kaikki mainitut pointit, paitsi 16 tuuman piipun oslta. SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI tätä 5cm pidempää piippua, siis 18 tuumaista, koska se pidentää huomattavasti 5,56mmx45 “räjähdysmatkaa”. 5,56mm tärkein haavaballistinen ominaisuus on se, että luodin melko ohuet seinät eivät kestä osumaa lihaan yli 750m/s nopeuksilla. Kun nopeus laskee tämän kynnyksen alle, 5,56mm haavaballistiikka on hyvin aneeminen. Yli 20 tuuman piipuilla lähtönopeus ei enää nouse, joten vaikuttaisi siltä että juuri tuo 16-18 tuumaa olisi optimi piipunpituus, ja itse laittaisin sen tuonne yläpäähän. Tällöin luoti “räjähtää” vielä noin 18″ 175m ja 16″ 150m päässä, kun se 14,5 tuumaisella “räjähtää” noin 100m päässä.

ARX-100 on kaasumäntäase, joka on poikkeuksellisesti tehty suurelta osin muovista. Tämä vähentää öljyn ja huollon tarvetta. Toinen tärkeä asia on, että tärkeimmät hallintalaitteet ovat sekä vasen, että oikeakätisille käytettävissä, ja hylsynpoistosuunnan saa valita. Kysykää vasureilta, onko tämä hyvä juttu, niin he kertovat että on. Kaikki NATO standardi lippaat käyvät luonnollisesti tähän aseeseen, ja jos se toivomani siirtyminen 6,5mm Grendeliin tapahtuu, on piipun- ja patruunapesän vaihto tähän kivääriin noin 5 minuutin juttu.

Sitten tietenkin päästään siihen, että mikä optiikka pyssyyn valitaan, mutta se on toinen juttu..

Posted in armeija, Armeija 2020 | Tagged , , | 2 Comments

Miten hahmottuu Suomen tulevaisuus? Vol II

NedStarkKylmäSota

Blokistikollegan propsesita voimaantuneena ajattelin tehdä kirjoituksesta topisen iteraation. Pyydän ateeksi lukiojoilta, joista ehkä tuntuu että homma menee prosessikirjoittamiseksi.

Pääministeri Stubb, Presidentti Niinistö sekä monet yksityisemmät ajattelijat koettavat hahmottaa Suomen tulevaa tilaa ja avaruutta puheissaan ja blogeissaan. Hyvää ajateltavaa tarjoavat muunmuassa random thoughts ja vaikkapa väkivallaton maanpuolutus. Koitan tähän koota hieman epämuodikkaita ajatuksiani siitä mihin suuntaan minusta Eurooppa kehittyy. Toivotaan, että tällä crowdsourcingilla päästää kiitettävään lopputulokseen.

Faktat tehdään nämä vaikka alekkainlaskulla.

  • Suomi on agressiivisen suurvallan, Putinin Venäjän, naapurimaa.
  • Venäjä kaipaa supervaltastatustaan takaisin.
  • Venäjä pyrkii kasvattamaan vaikutusvaltaansa voiman demonstroinnilla sekä sijaissodilla lähiulkomailla.
  • Venäjä on loukannut useita kertoja Suomen (ja Ruotsin) aluetta 2014.
  • eli
  • Venäjä pyrkii kasvattamaan vaikutusvaltaansa Suomessa ja myös Ruotsissa. Voimaansa demonstroimalla sekä pehmeämmällä ja kovenmmalla vallankäytöllä.

Iteraatio II: Venäjä kaipaa SUPERvaltastatustaan takaisin. Venäjä menetti taloudellisen ja ideologisen romahduksensa takia melekin kaiken 1990-luvun alussa. Pahimmillaan talous oli Suomen luokkaa, ja maalla oli oikeastaan vain ongelmia. Kuluneen reilun kahdenkymmene vuoden aikana Venäjä on lähtenyt uudelleen nousuun, ja osoittaa selkeästi kaipaavansa entistä painoarvoaan takaisin. Se ei Kososovonkaan sodan aikana hyväksynyt Serbian pilkkomista, vaan roudautti paikalle myös omia joukkojaan, jotka yllättivät NATOn housut kintuissa ja kaappasivat Pristinan lentokentän brittien nenän edestä. Lisää aiheesta vaikkapa täältä. Nyttemin, kun rahaa on kertynyt niinpaljon että pommareilla on varaa lentää, lähinnä symbolisia, partiolentoja maailman meerillä, näihin lipunnäyttöoperaatioihin on ryhdytty. Eli statuksen menetys on kovasti hiertänyt venäläistä sielua, ja siksi statusta on PAKKO saada hieman takaisin. Putinin Venäjä koittaa paaluttaa itselleen suuremman alan kuin sille painoarvon puolesta kuuluisi maailmanpolitiikan tonttijaossa. Tämä siksi, että jos imperiumit eivät kasva, ne kutistuvat: Aina paranoidi Venäjä pelkää Puolan kovaa kohtaloa.

Venäjä on loukannut useita kertoja Suomen (ja Ruotsin) aluetta 2014. Linkkejä aiheesta vaikkapa täältä ja täältä Puhumattakaan virolaisen SuPo miehen kaappausta VIRON maaperältä ennen Obaman Viron vierailua kesällä.

Venäjä pyrkii kasvattamaan vaikutusvaltaansa voiman demonstroinnilla sekä sijaissodilla lähiulkomailla. Tästä esimerkkinä vaikkapa venäläinen pääsiäinen 2013. Näistä sijaissodista kelpaa oikestaan kaikki mitä Ukrainan “separatisteista” on kirjoitettu.

Venäjä pyrkii kasvattamaan vaikutusvaltaansa Suomessa ja myös Ruotsissa. Voimaansa demonstroimalla sekä pehmeämmällä ja kovenmmalla vallankäytöllä Pehmeää tämänhetkistä vallankäyttöä edustaa KHL liiga ja Jokerit. Liiga EI OLE taloudellisesti kannatava. Sitä tukevat “Kremliä lähellä olevat tahot” ELi tarkoitus on lähentää henkisesti (OHO jääkiekko ja henkisyys samassa lauseessa, tarttee ottaa vissiin snapsi) Suomea Venäjään. 2014 kisat Etelä-Venäjällä Miljardeja hukattiin kertakäyttö infraan, mutta saatiin positiivista näkyvyyttä maailmalla. Lisäksi ne lukuisat kerrat joilla eri kellokkaat Kremlistä tai Frunzesta ovat varoittamassa Suomea liittymästä NATOon.

Venäjä hakee painoarvonsa, ja voimansa kasvua, koska pelkää latistuvansa painoarvossaan siihen noin Italian-Espanjan luokkaan, johon se kuuluisi. Keinona on gangsterimainen uhkailu ja vedätys. Kannattaa kuitenkin katsoa Tsaarin vaatteita ja todeta ne nappiverkkari Adidaksiksi.

Olen keskuteluissa kollegoideni kanssa saanut kuulla argumenttina että “niinhän USAkin toimii” mutta “niinhän Venäjäkin toimii” eli kyseessä ei ole mikään argumentti. Samoin toimii Kiina Afrikassa, mutta se on niin mukavan kaukana, että Suomessa ei tarvitse siitä piitata. Esimerkiksi Rhodesian muuttuessa Zimbabweksi on vain valkoiset vallanpitäjät vaihdettu keltaisiin. Ilmeisesti homma on ihan bueno, koska kyseiset keltaiset ovat myös punaisia, joten kyse ei ole riistosta vaan “kansainvälisestä solidaarisuudesta”. Tässä esimerkiksi juttu BBCltä aiheesta parin vuoden takaa, kolmannella kotimaisella valitettavasti. Tähtään tällä vain siihen että kaikki maat toimivat kykyjensä ja etujensa mukaan. Rislakin Paha Sektori, kertoo hienosti Suomen sodanjälkeisestä turvallisuuspoliittisesta asemasta. Ei ollut elämä helppoa silloin täällä; sekä USA että NL häsläsivät minkä ehtivät, ja veronalainen rahvas koitettiin pitää todellisesta pelistä tietämättömänä.

Eli meihin koetetaan väistämättä vaikuttaa kaikilta mahdollisilta tahoilta, ja kaikki mahdolliset toimijat koettavat käyttää meillä valtaa. Venäjä on useasti uhannut varoittanut Suomea seurauksista JOS Suomi liittyy NATOon. OK, selvä. Venäjällä on siis ulkopolittikka, jonka puitteissa se yrittää laajentaa valtaansa. Venäjä katsoo että sen hallintaa Suomen politiikkaan estää NATOn antama selkänoja Suomelle. Ei suomalaisten tarvitse asettautua putinin hallittaviksi.

Putinin Venäjä on hädin tuskin Neuvostoliiton varjo tällä hetkellä, Venäjän kyvyt ovat nyt heikot, joskin toki Putin on päättänyt lähteä yrittämään uuden kylmän sodan voittoa samoin asein kuin Länsi voitti edellisen: Pakotetaan Länsi varustautumaan Venäjän aggressiota vastaan, ja toivotaan että tällä kertaa Lännestä loppuvat pelimerkit ensiksi. En usko että tämä onnistuu, vaan Venäjän talous huutaa hoosiannaa ennekuin EUn ja USAn.

Voinemme hyväksyä uuden kylmän sodan syttyneeksi vaikka Ulkoministeri Tuomioja koettaa kiistää asian. Ilmeiseti vanhalta pohjalta koettu vasemmistolainen NATO-kauna estää Tuomiojaa kutsumasta lapiota lapioksi, vaan ulkoministeri mieluummin koittaa palvella toistakin herraa. Suomettumisen aika on liian hyvin Tuomiojan ja Väyrysen muistissa. Väyrynenhän oli mukana junailemassa NL:lle mieluisia ihmisiä valtaan NL:n avulla, jota voi pitää vähintää kyseenalaisena ja minusta valtionpetoksellisena toimintana. Minusta kummankin aika on ohi, ja olisi aika löytää vallankahvaan ihmisiä, joilla siintelee mielessä “Suomen etu” eikä “EUn huippukiva virka”

Eli suuri peli pyörii Euroopassa. Suomen pitäisi, Agit propin sanojen mukaan, päättää kenen joukoissa seisoo. Yksin ei kannata jäädä, koska silloin ei ole kenenkään puolella, vaan kaikkia vastaan. Suomelle luontevin joukko seisoa on muun EUn mukana NATO. Se on ainoa organisaatio jota Putin pelkää. Putin katsoo, että hän voi esimerkiksi Suomen kautta lietsomaan eripuraa EUn sisälle, ja hyötymään tilanteesta. Valitettavasti Suomi on Tuomiojan kautta asettautunut hyväätarkoittavana hölmönä aseeksi EU:ta vastaan.

Posted in NATO jäsenyys, NATO keskustelu, Uncategorized | Tagged , , | 2 Comments